Katot

Pitäisikö Hartmanninkuja kattaa Hovioikenpuistikon ja Hietasaarenkadun välilät?
Katetaan koko Vaasa
Idea 2
Foorumissa nimimerkki Johansson kirjoittaa, että Hartmanninkuja tulisi kattaa Hovioikeudenpuistikon ja Hietasaarenkadun väliltä. Näin saadaan keskustaan liiketilaa, mitä ns. suuret toimijat ovat kaivanneet. Tilaa saataisiin jopa kolmeen kerrokseen.
Käy lurkkimassa.

Ajatus keskeisten palokujien, Hartmanninkuja, Teräksenkuja jopa Hallin kuja, katamisesta, nousee esille aina silloin tällöin. Kaikki ovat käyttökelpoisia ideoita heti kun maksaja löytyy ja löytyy lupa kaavoitukselle. Ensimmäinen uusi katettu kauppapaikka tullee Rewell-Centeriin Raastuvankadun puolelle. Seuraavaa voikin sitten vain veikkailla. Tyrkyllä on ainakin Wasa Galleria.

Jos nimeni olisi Heikki Punkari, kattaisin ensimmäiseksi kauppahallin sisäpihan. Sinne saisi liiketilaa 2-3 kerrokseen. Tiettävästi sisäpihan kattamisesta on olemassa suunnitelma. Se on kuitenkin viivästynyt rahan, innon ja parkkipaikkojen vuoksi. Sisäpihalla käynyt oivaltaa miten hyvä ajatus sen kattaminen on.


Jos kauppahallin sisäpiha joskus katetaan, niin samassa yhteydessä kannattaisi rakentaa ns. hallinkujan parkkipaikka samaan linjaan muiden rakennusten kanssa. Parkkipaikan kohdalle saisi korkeussuuntaan vähintään kolme kerrosta. Kaupungin ulkonäkö kohentuisi huomattavasti. Yhteyskin on jo olemassa. Kannattaisi ainakin harkita.

Kolmas mielenkiintoinen kohde on tietysti ns. pikkufoorumi tai BIrran takapiha tai millä nimellä sitä nyt kutsuisi. Sen kattaminen olisi selvä haaste. Sieltä saattaisi löytyä uudet tilat vanhalle Birralle. Tämä nyt vain vihjeenä Keski-Pohjanmaan Osuuskaupan suuntaan. Haasteita ainakin riittää.

Kaikista näistä kohteista ja paljosta muusta riittää puhetta foorumissa. Rekisteröidy käyttäjäksi anna oma mielipiteesi muiden arvioitavaksi. Foorumiin pääset tästä:

About Toimitus

Check Also

Minun kaupunkini, minun kehittämänä

Vaasan kaupunki kehittää asukaslähtöisempiä palveluita ja toimintatapoja osana Avoin kunta –hanketta. Ensimmäisenä tartutaan osallistumisen palveluihin …

Vastaa