herkkoo11 – Taitettu indeksi

Taitettu indeksi

Maassamme on laskelmien mukaan noin 1,8 miljoonaa vähäosaista. Heitä ovat yksinhuoltajat, monilapsiset perheet, pätkätyöläiset, työttömät ja eläkeläiset.

Taitettu indeksihän tarkoittaa sitä, että eläkkeitä tarkistetaan vuosittain indeksillä, jossa kuluttajahintojen paino on 80 prosenttia ja palkkojen 20 prosenttia.

Taitettu indeksi tuli voimaan vuonna 1996 ja se on koskenut kaikkia eläkkeitä vuodesta 2005.

Siitä lähtien se on nakertanut jo muutenkin pienituloisten eläkeläisten ostovoimaa ja myös lisännyt köyhyyttä ja epätasa-arvoisuutta Suomessa. Huolenaihe ei ole turha jos katsellaan tilastoja, jossa vanhusten köyhyysaste on Länsi-Euroopan korkeimpia.

Julkaistu 27.1.2016

Taitettu indeksi,väliaikainen vain sanottiin,eipä vaan meinata saada takaisin suoraksi.

Leave a Comment