Home / Vaasa - kaikki tarpeellinen Vaasasta / Helin valitti sittenkin

Helin valitti sittenkin

Risto Helin on sittenkin päättänyt vieda hallinto-oikeuteen valituksen koskien ent. kaupunginjohtja Markku Lumion saamaa palkankoarotusta. Kj:n puheenjohtaja Raija Kujanpää on hallintolain ns. yleislausekejääviä koskevan kohdan mukaisesti ollut esteellinen käsittelemään kyseistä asiaa. Kujanpään olisi tullut Markku Lumion ystävänä jäävätä itsensä ja pidättäytyä asian käsittelystä, perustele Helin

Helin valitti hallinto-oikeuteen
"Punnitsin asiaa uusien tietojen perusteella"

Vaasalainen Risto Helin on perunut ”pyhät sanansa” että ei vie hallinto-oikeuteen Vaasan kh:n päätöstä maksaa enti. Kaupunginjohtaja Markku Lumiolle palkankorusta kiistanalaisissa olosuhteissa.

-Asiaa punnittuani tulin kuitenkin siihen tulokseen , että vien asia hallinto-oikeuteen koska kaikki asiat eivät ole ihan kohdallaan. Tässä  valitus jonka jätin eilen:

Lyhyessa puhelinkeaaswkustelussa Helin sanoi lauanataina 16.04. 2011 että ensi viikolla tulee esille uusia miaelenkiintoisia asioita koskien Lumiota. Mitään muuta Hewlin ei suostuanut sanomaan.

Vaasan hallinto-oikeudelle
Kunnallisvalitus Vaasan kaupunginhallituksen päätöksen 31.3.2011 § 149
johdosta

Pyydän kunnioittavasti,
että hallinto-oikeus kumoaa Vaasan kaupunginhallituksen edellä mainitun päätöksen, koska päätös on syntynyt virheellisessä järjestyksessä ja on sen vuoksi lainvastainen.

Perustelut:
Asia, joka koskee edun myöntämistä entiselle kaupunginjohtaja Lumiolle, on käsitelty puheenjohtaja Raija Kujanpään selostuksen pohjalta, ja Kujanpää on osallistunut päätöksentekoon.

Kujanpää on hallintolain ns. yleislausekejääviä koskevan kohdan mukaisesti ollut esteellinen käsittelemään kyseistä asiaa. Kujanpään olisi tullut Markku Lumion ystävänä jäävätä itsensä ja pidättäytyä asian käsittelystä.

Ystävyyssuhde on tyypillinen yleislausekkeen mukainen jäävi, ja sen olemassa olon on Kujanpää itse todennut YLE/pohjanmaan haastattelussa, josta lainaus seuraavassa:

YLE/Pohjanmaa julkaistu 17.02.
2011 klo 16:11

"Vaasan kaupunginhallituksen puheenjohtaja Raija Kujanpää …Hän kiistää, että
puoluesidonnaisuus olisi viivästyttänyt asioiden julkituloa.

– Markku
Lumio ja minä kuulutaan samaan puolueeseen, olen ollut hänen ystävänsä,…….. Mutta
tämän tempun teki ystävä ystävälle, minä tein hänelle tämän tempun, uskallan sen julkisesti sanoa, Kujanpää puuskahtaa."

Yle uutinen

Kunnioittavasti
Risto Helin
LIITE Vaasan kaupunginhallituksen päätös 31.3.2011 § 149

About Toimitus

Check Also

Minun kaupunkini, minun kehittämänä

Vaasan kaupunki kehittää asukaslähtöisempiä palveluita ja toimintatapoja osana Avoin kunta –hanketta. Ensimmäisenä tartutaan osallistumisen palveluihin …

Vastaa