Susanna Koski – Kosken korvaa

Susanna Koski hymyilee, taustalla vaaleansininen seinä

Koski mukaan viihdeohjelmaan

Luulis sitä ensimmäisen kauden kansanedustajalla olevan tarpeeksi muutakin tekemistä valitussa luottamustoimessa, eikä hillua kaikenmaailman pilipali teeveeohjelmissa.

herkkoo11)

Päätös syntyi kypsyttelemällä ja pohtimalla mukaan lähtemistä mm. henkilökohtaisen avustajan, ryhmäkanslian ja lähipiirin kanssa.

– Itse olen vakuuttunut, ettei työntekoni kärsi tästä ohjelmaan osallistumisestani, Kokoomusnuorten puheenjohtajanakin toimiva nainen kertoo.

Koski kokee, että heittäytymisellä hän voi sekä oppia itsestään, että näyttää suurelle yleisölle itsestään uusia, jopa hänelle tuntemattomia puolia.

– Henkilönä koen, että tässä on mahdollisuus antaa ja näyttää itsestään jotain sellaista, mitä ei ehkä itsekään tiedä olevan. Varmasti tulee sellaisia tilanteita, joissa on aidoimmillaan, kaikessa raakuudessaan, Koski pohtii. (MTV)

Julkaistu 1.11.2015

Kari Lajunen – Kaupunginvaltuutettu Jukka Mäkysen PS, valtuustokysely 7.9.2015

Kari Lajunen puhuu kaupunginvaltuuston kokouksessa

Kaupunginvaltuutettu Jukka Mäkysen

PS, valtuustokysely 7.9.2015
Skuuppiset 60
Vaasalainen musiikkitieteiden tohtori Juri Kadar opetti peruskoulun ala-asteella musiikkia.  Tohtori erotettiin ja asia meni oikeuteen.  Oikeus totesi erotuksen laittomaksi.  Kaupunki valitti korkeimpaan hallinto-oikeuteen ja hävisi taas.  Nyt kaikki valitustiet on loppuun käyty. 

60. Skuuppiset. Tässä alkuosassa on valtuuston kyselytunti kokonaisuudessaan siihen asti kunnes Knookala on vastannut Mäkysen laatimiin kysymyksiin. Vaasalainen musiikkitieteiden tohtori Juri Kadar opetti peruskoulun ala-asteella musiikkia. Tohtori erotettiin ja asia meni oikeuteen. Oikeus totesi erotuksen laittomaksi. Kaupunki valitti korkeimpaan hallinto-oikeuteen ja hävisi taas. Nyt kaikki valitustiet on loppuun käyty.

Kakkososassa 61. Skuuppiset, on valtuutettujen lisäkysymyksiä. Mielenkiintoinen kysymys on Tolppaselta johon Knookala vastaa vastauksella jota Tolppanen ei kysynyt. Tästä saa sen kuvan, että Knookala on erittäin järkevä ja pätevä virkamies. Uskaltaa vastata puuta heinää ja kysyjä on tyytyväinen. Ihailtava suoritus.

Kakkososan linkki http://youtu.be/FOeZGyGc_oM

Video: Kari Lajunen

herkoo11 – Yhteiskuntasopimus kaatui

Neuvottelijat pöydän ääressä, ilmeet vakavina yhteiskuntasopimuksen kaatuessa

Yhteiskuntasopimus

Julkaistu 6.9.2015

Nuo hallituksen touhut on kuin sekatavarakauppaa,ei mitään järkevää. Herkkoo11

20.08. 2015

Neuvottelut yhteiskuntasopimuksesta ovat kaatuneet, Sipilä sanoi pääministerin virka-asunnolla Kesärannassa.

Sipilä sanoi tiedotustilaisuudessa olevansa “äärimmäisen pettynyt”. Sopimusta yritetiin tosissaan ja “kaikki kivet käännettiin”. Tavoitteena oli yksikkötyökustannusten alentaminen vähintään viidellä prosentilla Suomen kilpailukyvyn kohentamiseksi.

herkkoo11 -Pannarin ryöstö Vaasan koululaisilta

Vaasan koululaisten pannukakkuja varastava Herkkoo11-hahmo

Pannarin ryöstö

Julkaistu 6.9.2015

Hernekeitto ja pannukakku on kuin avioliitto,sen minkä keittäjä yhdistää sitä älköön ihminen erottako. Herkkoo11

Torstai on Vaasan kouluissa edelleen hernekeittopäivä, mutta pannukakut katoavat lautasilta ensi vuoden alussa.

Kouluruoka on yksi Vaasan kaupungin monista säästökohteista. Säästöt kohdistuvat kouluaterioiden jälkiruokiin, joiden tarjoaminen aiotaan lopettaa.

Kari Lajunen – Vaasan siika- ja silakkamarkkinat

Kari Lajunen myy siikaa ja silakkaa Vaasan markkinoilla

Vaasan siika- ja silakkamarkkinat

Skuuppiset 59

Vaasan Siika- ja Silakkamarkkinat on vain kerran vuodessa.  Ohjelmaryhmämme
pääsi kameroineen paikalle ja pyrimme tutustumaan johonkin erikoiseen joka
voi jopa poiketa perinteisestä kalasta. 

Niinpä ensimmäinen haastateltavamme
on toiminimi joka markkinoi erilaisia marjatuotteita säilöttynä.  He olivat
Raumalta mutta eivät puhuneet “Rauman kielt.”

Toinen erikoisuus oli aito kuopiolaien kalakukonmyyjä.  Olen aina halunnut
tietää mikä sala piilee kalakukossa sillä en ole koskaa ollu kalakukon
ystävä vaikka sitä on minulle useinkin tarjottu sillä se oli isäni intohimo
ja niinpä aina kun poikkesimme Kuopioon, niin yksi oli varmaa ja se oli se,
että mukaan tuli kalakukko.

Sitten poikkeamme kahville ja koska tunnelma oli kiva niin valitsimme
kahvilaksi paikan joka täytti tunnelman ja niinpä menimme kahvilaan jonka
nimi oli “Ylikiva.”

Käynti ei tuottanut pettymystä ja niinpä kaivoin kameran laukusta ja haastat-
telin henkilökuntaa.  Paikka oli mielenkiintoinen sillä se ei ollut perintei-
sen kahvilan näköinen vaan enemmänkin olohuoneen jatke.

Paikka on entisen Koneran vieressä osoitteessa Kauppapuistikko 10 eli Bou-
chtinkuja.  Hartmanin takana.

Kahvi tuli kannussa josta kaadoimme itse sen kuppiin.  Itse en ole intohimoi-
nen kahvinjuoja ja minulle riittää aina yksi kuppi niin seuralaiseni saikin
siitä sitten kolme kupillista samaan hintaan.  Suosittelen käymään.

Video Kari Lajunen

Video: Kari Lajunen – Juri aloitti tänään opettajana

Juri puhuu puhelimeen, ehkä uuden työn merkeissä

Juri aloitti tänään opettajana

Vaasalainen peruskoulun ala-asteella musiikkia opettava musiikkitieteiden tohtori. joka joutui laittoman irtisanomisen kohteeksi, palaa tänän kolmen vuoden uuvuttavan oikeustaistelun jälkeen töihin.


Skuuppiset soittaa hänelle heti aamulla ja kyselee miten työpäivä alkaa.
Uutisrankkuri Kari Lajunen
https://youtu.be/2VY9nrbFK2I