
Vaasalaisten rakennusmestareien vaiheista on julkaistu yli 300-sivuinen kirja. Keskiössä on viime vuonna 100 vuotta täyttänyt yhdistys, joka on toiminut mestareiden aatteellisena ja ammatillisena kokoajana perustamisestaan asti vuodesta 1908. Kirjan on kirjoittanut ja koonnut Rauno Kaikkonen. Kuvassa myös yhdistyksen puheenjohtaja Raimo Vessonen. Kuva: Tapani Parkkari
Kirja rakennusmestareiden vaiheista
Rakennusmestareista on havaintoja Vaasassakin jo 1600-luvulta, vaikka heitä ei vielä sillä nimellä kutsuttu. Kokeneet kirkonrakentajat, kirvesmiehet ja muurarimestarit ovat rakennusmestarin edeltäjiä, jotka hallitsivat työnjohdon ja rakentamisen kokonaisuutena. Varsinaisesti ammattikuunnan loi kuitenkin koulutus. Tietä Vaasassa raivasi Teknillinen reaalikoulu 1800-luvun puolivälissä.
Ratkaiseva askel oli Teollisuuskoulun perustaminen 1885. Kouluun kuului rakennusteollisuuden osasto. joka alkoi kouluttaa rakennusmestareita. Näin ammattinimikkeestä tuli virallinen. Tosin alkuvaiheessa rakennusmestareiksi kutsuttiin myös kouluttamattomia, mutta vankan työkokemuksen omaavia työnjohtajia.
Vaasalaisten rakennusmestarien yhdistyspyrkimykset liittyvät valtakunnallisiin tapahtumiin autonomian ajan Suomessa. Suurimmissa kaupungeissa nuoret rakennusmestarit perustivat aluksi rakennusmestariklubeja. Vaasaan klubi saatiin 1905. Samana vuonna perustettiin valtakunnallinen Suomen Rakennusmestariliitto, joka sysäsi alueellista aktiviteettia eteenpäin.
Lue jatko