Nostalgiadekkaristi Ata Hautamäki Vaasan kaupunginkirjastossa Tamperelainen dekkarikirjailija Ata Hautamäki vierailee Vaasan kaupunginkirjastossa tiistaina 26.10. klo 17–18.30. Pääkirjaston Draama-salissa Hautamäki kertoo kirjoistaan sekä johdattelee yleisöä muistelemaan, miten rikoksia uutisoitiin 1950- ja -60-luvuilla, millaisia rikokset olivat ja miten televisio on vaikuttanut lukemisvalintoihin. Hautamäen (s. 1944) romaanit sijoittuvat kirjailijan omiin lapsuusmaisemiin, 1950-luvun Helsinkiin. …
Lue lisää »Jorma Ojaharju luvut 46 ja 47
Anssi Pethman Jorma Ojaharjun ( s. 16. 10. – 36) uusin kirja (2010) on omakustanne nimeltä ”Unholan ulapoilta. Kirjassa on muistiinpanoja Koirasmarttasäätiön Korkeimman Neuvoston kokouksista Helsingin Itäkeskuksessa sijaitsevasta kahvilasta. Ojaharjun pääteos on kolmiosainen Vaasa-trilogia (Valkoinen kaupunki (1976), Paremmassa maailmassa (1979) ja Maa kallis isien (1982)), jossa hän kuvaa tapahtumia Vaasassa …
Lue lisää »Vaasa ja Palosaari facebookissa
Otsikon muotoilu on tehty pelkästään hakukoneita varten. Tosiasia on kuitenkin että vielä 50-vuotta sitten Vaasa ja Palosaari olivat kaksi eri kaupunkia. Kaupungin puolella sanottiinkin että ”Kivi nyrkkiin, nyrkki taskuun ja Präntöölle”. Vaasa ja Palosaari Facebookissahae vaasalaisia fecebookista nimellä Vaasaan liittyviä facebook-sivuja löytyy sekä hakusanalla Vaasa että genetiivimjuodossa Vaasan. Facebookissa ovat …
Lue lisää »Jorma Ojaharju luvut 44 ja 45
Tarzan taistelee jälleen Jorma Ojaharjun ( s. 16. 10. – 36) uusin kirja (2010) on omakustanne nimeltä ”Unholan ulapoilta. Kirjassa on muistiinpanoja Koirasmarttasäätiön Korkeimman Neuvoston kokouksista Helsingin Itäkeskuksessa sijaitsevasta kahvilasta. Ojaharjun pääteos on kolmiosainen Vaasa-trilogia (Valkoinen kaupunki (1976), Paremmassa maailmassa (1979) ja Maa kallis isien (1982)), jossa hän kuvaa tapahtumia …
Lue lisää »Vaasaa vierain silmin
Vaasa vieraan silmin Aloitamme tänään videoiden sarjan "Vaasa ulkomaalaisen silmin katsottuna." Lähestymme Vaasaa maakunnasta ja videotiimimme Lisa tarkastelee sitä ulkomaalaisen silmin. Lisa on tullut Vaasaan opiskelemaan Kiinasta läheltä Mongoliaa, Venäjää ja Pohjois Koreaa. Lisa kotipaikkakunnalla on samanlainen ilmasto kuin meilläkin. Lisa vierailee ensimmäisen kerran maaseudulla Suomessa. Hänen oma isosänsä asuu …
Lue lisää »Pienpainatteet Vaasa
Kansalliskirjaston pienpainatekokoelma tarjoaa Vaasan historiasta kiinnostuneelle toldellisia aarteita. Erityisen kiinnostavia ovat erilaiset oppaat ja hinnastot. Ne sisältävt hintatietojen lisäksi runsaasti materiaalia myös itse yrityksistä. Pienpainatteet osa Vaasan historiaa Esimerkkeinä vaikkapa Veljekset Wikströmin Moottoritehdas, Suomen Moottoritehdas (Olympia-moottorit), Sarinin konepajan ja Gustaf Jaatisen Simplex-mootoreiden hinnastot vuodelta 1925 tai Velj. Aulinin Kanoottiveistämön hinnasto …
Lue lisää »Mitä Varisselällä tapahtui
Mistä mahtaa olla kysymys? Johan Hagström lähetti tänään 17.1. 2010 klo. 14.45 seuraavan viestin: ”Tai oikeastaan proomu on lastattu. Hinaaja Protectorin vieressa kuljetettiin sunnuntaiaamuna iso proomu, joka oli lastattu Havatorin kujetuskalustolla. Kaluston päällä lepäsi joku iso kuorma, lieke ollut joku Wärtsilätuote tai sen tapainen. Sisäsatamassa vaihdettiin sitten siniset aallot harmaaseen …
Lue lisää »Vaasan historiallinen aikajana
Tekijä: Knutson, J. Nimeke: Wasa : från norr . Julkaisija: Helsingfors : A.W. Gröndahl & A.C. Öhman, 1845 (Dresden : Adler u. Dietze) Ulkoasu: 1 grafiikan lehti : mv. ; 14,5 x 22 cm Julkaisussa: Finland framtäldt i teckningar / Topelius, Zachris. – Helsingfors 1845, Pl.109, s. 252. Muisti tietokanta/Helsingin …
Lue lisää »Jorma Ojahrju luvut 42 ja 43
Käkikelloksi maatalon seinälle Jorma Ojaharjun ( s. 16. 10. – 36) uusin kirja (2010) on omakustanne nimeltä ”Unholan ulapoilta. Kirjassa on muistiinpanoja Koirasmarttasäätiön Korkeimman Neuvoston kokouksista Helsingin Itäkeskuksessa sijaitsevasta kahvilasta. Ojaharjun pääteos on kolmiosainen Vaasa-trilogia (Valkoinen kaupunki (1976), Paremmassa maailmassa (1979) ja Maa kallis isien (1982)), jossa hän kuvaa tapahtumia …
Lue lisää »Harrin kolumni
Pitkäaikaistyöttömät ja työkyky Pitkäaikaistyöttömien työkyvyn ylläpitäminen on erittäin tärkeää, suurien ikäluokkien eläköityessä! Jätin 11.10-10 Seuraavanlaisen valtuustoaloitteen sakkomaksujen minimoimiseksi ja työkyvyn ylläpitämiseksi. Vaasan kaupungin on työvoimatoimiston kanssa yhteistyössä luotava työpaikkoja pitkäaikaistyöttömille ja näin minimoitava vuotuiset pitkäaikaistyöttömistä koituvat sakkomaksut esim. seuraavanlaisella mallilla. Vaasan kaupunki työllistää pitkäaikaistyöttömät ja myös vuokraa työvoimaa yrityksille, kotitalouksille …
Lue lisää »Venny Kontturin maisema
Venny Selma Sylvia Kontturi (20. toukokuuta 1913 Vaasa – 4. maaliskuuta 1981 Helsinki) Kontturi oli suosittu humoristinen pakinoitsija Vaasa-lehdessä (nyk. Pohjalainen). Hän käytti nimimerkkiä Männistön Muori. Vuonna 1967 ilmestynyt esikoisteos Ruukinkuja aloitti Kontturin kirjailijan uran. Romaani on nyt dramatisoitu näytelmäksi, jonka ensi-ilta on marraskuussa Vaasan kaupunginteatterissa. Kontturin historiankierros su. 10.10. …
Lue lisää »Jorma Ojaharju luvut 40 ja 41
Lukutaito on arvokas taito Jorma Ojaharjun ( s. 16. 10. – 36) uusin kirja (2010) on omakustanne nimeltä ”Unholan ulapoilta. Kirjassa on muistiinpanoja Koirasmarttasäätiön Korkeimman Neuvoston kokouksista Helsingin Itäkeskuksessa sijaitsevasta kahvilasta. Ojaharjun pääteos on kolmiosainen Vaasa-trilogia (Valkoinen kaupunki (1976), Paremmassa maailmassa (1979) ja Maa kallis isien (1982)), jossa hän kuvaa …
Lue lisää »Halpa-Halli muuttoaikeissa Vaasassa
a Vaasalaisia.info blogi kertoi 23. elokuuta 2010, että kaupungilla liikkuvan tiedon mukaan Vaasanpustikolla sijaitseva Halpa-Halli muuttaa K-Raudalta vapautuneisiin tiloihin Sepänkyläntien varrelle. Täyttä varmuutta tiedolle oli vaikea saada. Tänään sanomalehti Pohjalainen tuo asiaan lisävalaistusta, vaikka täyttä selvyyttä Halpa-Hallin suunnitelmista ei vieläkään ole saatavilla. Halpa-Halli K-Raudan tontilleHalpa-Halli ei kommentoi toistaiseksi Pohjalaisen mukaan …
Lue lisää »AOL mokasi Vaasan
Vaasan nimeäminen Nikolainkaupungiksi niinkin merkittävällä alustalla kuin AOL:n Travell johtuu mitä todennäköisimmin englanniunkielisestä Vaasaa koskevasta Wikisivusta. Näin sivulla Vaasasta: Vaasasta tuli AOL:issa NikolainkaupunkiTrust Us. we´ve been there – AOL Travel ”Over the years, Vaasa has changed its name several times, due to alternative spellings, political decisions and language condition changes. …
Lue lisää »Vaasa onkin Nikolainkaupunki
Vaasa = Nikolainkaupunki Vaasa onkin Nikolainkaupunki ainakin jos aol:n matkailusivuun on uskominen. AOL on yksi vaikutusvaltaisimmista nettisivustoista, joten siihen on aivan pakko luittaa. AOL LLC (aiemmin America Online, Inc) on vuonna 1983 perustettu Time Warnerin (95 %) ja Googlen (5 %) omistama Internet-palveluntarjoaja. Sillä on yhteensä noin 20 miljoonaa asiakasta Yhdysvalloissa, Kanadassa, Saksassa, Ranskassa ja Yhdistyneessä kuningaskunnassa. Wikipaedia Kun Google indeksoi tämän sivun niin käsitys Vaasasta …
Lue lisää »