Argentiinalaisen tangon ilta kirjastossaMilongasta tango nuevoon Milonga on argentiinalaisen ja urugualaisen musiikin tyylilaji. Se syntyi 1870-luvulla. Tällöin se oli vielä ainoastaan laulumusiikkia, mutta myöhemmin siihen tuli vaikutteita muista tyylilajeista ja tanssimusiikista. Tangon katsotaan kehittyneen milongasta. Milonga tarkoittaa myös paikkaa tai tapahtumaa, missä tanssitaan tangoa. Pääkirjastossa tango ilta Vaasan pääkirjaston Musiikki …
Lue lisää »Taidetreffejä__museoissa_2011
Teosteni aiheet syntyvät asioista, joita en tietoisesti edes ajattele. Ne nousevat alitajunnasta. Ehkä sen vuoksi töitäni pidetään joskus jopa merkillisinä, sanoo Minna Herrala töistään. Taiteilijoita ja taidetreffejä museoissa Kuntsin modernin taiteen museon taiteilijatapaamisessa kuullaan lauantaina 29.10. klo 14-16 taidemaalari Minna Herralaa, joka kertoo maalauksellista valokuvateoksistaan, joiden aiheena on köyhyys. Seuraavana …
Lue lisää »Luento_Dallapaestä_Vaasassa
Dallapé on 1920-luvullaaloittanut suomalainen tanssiorkesteri, joka saavutti suurimman suosions 1930-luvulla. Dallapé on toiminnassa edelleen. Miksi Dallapéstä tuli legenda” Historiantutkija, dosentti Marko Tikka kertoo sanoin ja sävelin legendaarisesta tanssiorkesteri Dallapéstä Vaasan kaupunginkirjaston Draama-salissa tiistaina 1.11. klo 18. Tilaisuus on kaikille avoin ja maksuton. Dallapé on 1920-luvulla aloittanut suomalainen tanssiorkesteri, joka on …
Lue lisää »Voi_hyvin_tapahtuma_Vaasassa
Voi hyvin nainen – tapahtuma Vaasan pääkirjastossa 29.10. Voi hyvin nainen -tapahtumassa on tarjolla monipuolista ohjelmaa sekä tietoa terveydestä ja hyvinvoinnista kaikenikäisille naisille. Vaasan pääkirjastossa 29.10. klo 10–14 järjestettävässä tapahtumassa voi mm. mittauttaa verensokerin ja verenpaineen, kokeilla liikunnallisia konsolipelejä sekä tutustua esimerkiksi doula-toimintaan ja rintojen terveyteen. Tarjolla on myös käsihierontaa …
Lue lisää »Vattajanniemellä_pesii_uhanalainen_pikkutiira
Natura 2000-verkostoon kuuluvalla Kokkolan Lohtajan Vattajanniemellä pesi kaksi erittäin uhanalaiseksi (EN uusimmassa uhanalaisluokituksessa) luokiteltua pikkutiiraparia Uhanalainen pikkutiira Vattajanniemellä Alue on vastikään kunnostettu Life-hankkeen yhteydessä poistamalla mm. puita ja pensaita lintujen pesimäympäristön parantamiseksi. Kunnostustoimet näyttävät kantaneen hedelmää, sillä pesimälinnusto on lisääntynyt selvästi ja myös muutonaikaiset linnut ovat lisääntyneet alueella. Erittäin uhanalaista …
Lue lisää »Regina_keikalle_Vaasaan
Regina on julkaissut olme albumia, joista jokainen on ollut edeltäjänsä parempi. Julkaisut ovat nostaneet bändin Suomen indiekermaan. Regina saapuu VaasaanLauantai 29.10.2011 Suomalaisen indien suunnannäyttäjä Regina kuuluu eittämättä kotimaisen indiekentän suurimpiin nimiin. Erityisesti yhtyeen kolmas pitkäsoitto Puutarhatrilogia sai kriitikot polvilleen ja nosti yhtyeen vaivihkaa jo kultalevyrajan tuntumaan. Reginan neljäs Soita mulle …
Lue lisää »Miinalaiva-Pohjanmaa-Vaasassa-2011
Miinalaiva Pohjanmaa vieraili kummikaupungissaan viikonloppuna. Miinalaiva saapui Vaasan sisäsatamaan perjantaina 21.10. klo 16 ja lähti sunnuntaina 23.10. klo 14. Peri nteiseen tapaan yleisöllä oli mahdollisuus tutustua alukseen lauantaina ja sunnuntaina. Mielenkiintoa lisäsi tällä kertaa tuoreessa mistissa oleva merirosvojahti Somalian rannikolla. Miinalaiva kiinnosti uutta yleisöä Virallisen ohjelman lisäksi vierailuun liittyi muun …
Lue lisää »Rakennusmeassut_Botniahallissa
Rakentamisesta, remontoinnista ja sisustamisesta kiinnostuneiden mielenkiinto keskittyy lokakuun viimeisenä viikonloppuna Botniahalliin. Vasara – Pohjanmaan Rakennusmessut järjestetään kolmipäiväisenä tapahtumana 28.-30. lokakuuta, ja messuosastot on myyty loppuun. Vasara rakennusmessut Botniahallissa Ennätyssuuret messut on houkutellut mukaan yli 200 näytteilleasettajaa, alan yritysten kaarti on kattava ja messujen sisältö monipuolinen. Kävijöitä odotetaan viikonlopun aikana 15 …
Lue lisää »Seinäjoen-Alajoen_albiinoharakasta_julkkis
Seinäjoen ja Ilmajoen rajalla Alajoella asusteleva albiinoharakka kiinnostaa kansainvälisiä lintuihmisiä. He haluavat tietää onko harakan värimuutosten takana geneettiset muutokset vai ympäristömyrkyt. Harakan ja Alajoaen maisemat kuvasi seinäjokinen arkkitehjti Eeku Strahl 11. 10. 2011. Albiinoharakasta lintuharrastajien julkkisAlajoen harakka kiinnostaa maailmalla Seinäjokisen arkkitehti Eekun Strahlin 11.10. 2011 Seinäjoen ja Ilmajoen Alajoella, lähellä …
Lue lisää »Eero_Hämeenniemi_Vaasassa
Eero Hämeenniemi ja barokkiooppera Säveltäjä ja kirjailija Eero Hämeenniemi vierailee Vaasan kaupunginkirjastossa. Hämeenniemi johdattaa kuulijat barokkioopperan maailmaan tiistaina 25.10. klo 18 pääkirjaston Draama-salissa. Tilaisuus on kaikille avoin ja maksuton. Luennossaan Hämeenniemi kertoo muutamista varhaisen oopperataiteen keskeisimmistä säveltäjistä: Monteverdistä, Cavallista, Lullysta, Rameausta ja Purcellista. Tilaisuudessa kuullaan myös muutamia heidän kauneimpia oopperakohtauksiaan. …
Lue lisää »Miinalaiva_Pohjanmaa_Vaasaan
Pohjanmaa vierailee Vaasassa 21.–23.10.2011 Miinalaiva Pohjanmaa vierailee kummikaupungissaan tänä vuonna tulevana viikonloppuna. Miinalaiva saapuu Vaasan sisäsatamaan komentajan sijaisena toimivan, kapteeniluutnantti Mika Hartemon johdolla klo 16.00 ja lähtee sunnuntaina 23.10. klo 14.00. Miinalaiva Pohjanmaa on auki yleisölle sisäsatamassa lauantaina 12–15 ja sunnuntaina klo 10–13 .
Lue lisää »Boulderointia_Vaasassa
Boulderointia Vaasan hautausmaalla Kun videon nimenä on Fermioni 6C @ Vaasa/ hautuumaa, tavallinen selailija saattaa ohittaa videon olan kohautuksella. Joku saattaa muistaa että sana liittyy Enrico Fermiin ja hiukkasiin. Videon käynnistäminen tuo sitten esille uuden ja nopeasti suosiota saaneen harrastuksen eli boulderoinnin tai lohkarekiipeilyn. Oulun kiipeilyseuran sivulta viimeistään selviää mistä …
Lue lisää »Albiinoharakka_asuu_Ilmajoen_ja_Seinäjoen_rajalla
Seinäjoen ja Ilmajoen rajalla Kyrönjoen varressa asustelee albiinoharakka. Lintu on lähes valkoinen ja punasilmäinen. Tässä tapauksessa kyseessä ei ole sataprosenttinen albiino, koska nokka, jalat ja muutamat höyhenosat ovat mustat. Albiinoharakka asuu Ilmajoen rajalla Harakan bongasi seinäjokinen arkkitehti Eeku Strahl. Strahl oli matkalla työmaalle kun huomasi pellolla lokkeja ja niiden joukossa …
Lue lisää »Epatoivoinen_yritys_varata_junalippu_Vaasasta
Epätoivoinen yritys varata junalippu matkalle Vaasa-Laihia-Seinäjoki 17.11.2011 epätoivoinen yritys varata junalippu Vaasasta Seinäjoelle ja sitten Laihialle. Ei vaan onnistunu. Istunto vanheni millisekunnissa. Kyllä pitäis olla nopea VR:n lippuja tilatessa., toteaa nimimerkki Mollila
Lue lisää »Katri_Valan_runoja_laulaen_Vaasassa
Ilkka Aro ja Trio Bon Bon – Kirsti Rautamo, Piia Peltoharju, Paula Peltoharju. Ryhmä on esiintynyt yhdessä Kuntsin modernin taiteen museossa viime vuosina ja mm. Taiteiden Yössä. Etelä-Pohjanmaan kulttuurirahasto on tukenut produktiota apurahalla. Katri Valan runolauluja Kuntsilla – ensiesitys sunnuntaina 23.10. Kuntsin modernin taiteen museossa kuullaan sunnuntaina 23.10.2011 klo 16 …
Lue lisää »