Home / Kolumnit /
Bert Lundström – Mistä ei puhuta

Bert Lundström – Mistä ei puhuta

Mistä ei puhuta, mitä ei käsitellä?

Journalismi ja media on jotakuinkin surkeaa. Samoin eri järjestöjen toimintojen keskittyminen oleellisiin kysymyksiin. Päättäjät ja poliitikot ajavat ensisijaisesti ainoastaan omaa asiaansa. Toistavat kerrasta toiseen onttoa ja tyhjää liturgiaansa sekä samalla toistuvasti osoittaen tietämyksensä rajoittuvan lähes otsikkotason tietoon ja avustajiensa tarkoitushakuiseen informaatioon.

Talousasioissa makro- ja mikrotason lainalaisuudet ovat samankaltaisia. Viime vuosien (vuosikymmenten) ministerien puheet ja opetustunnit kansalaisille ovat tasossaan kyseenalaisia. Päättäjät eivät omalla toimintamallillaan edusta esimerkkiä.

Ajatukset ovat kovin lyhytnäköisiä eivätkä kovinkaan syväluotaavia. Ratkaisuissa aikaa kulutetaan kohtuuttomasti, mutta erilaisissa työryhmissä ja palavereissa tarjoilu toimii ja palkka juoksee.

Suomessa ongelma on kaikkien aikojen suurin työttömyys ja sen seuraamukset, rakenneongelmat ja erityyppisten julkisen sektorin kustannukset sekä yksityisen sektorin liian pieni osuus. Nämä ovat osa Suomen ongelmista.

Jotkut poliitikot ovat jälleen viime viikkoina ottaneet esiin (populistisesti?) ilmastomuutoksen ja ympäristöongelmat. Tässä yhteydessä ei kuitenkaan ole sanallakaan mainittu väestöräjähdystä maapallollamme. Lisääntyminen tavallaan irrationaalisesti keskittyy alueille, joilla on kaikkein huonoimmat edellytykset lapsille. Nämä asiat kulkevat kuitenkin käsikädessä, molemmat ruokkivat toisiaan.

60-luvun loppupuolella me silloiset nuoret olimme huolestuneita väestönkasvusta, populaatio ylittäisi 3 miljardia. Missä nyt mennään? Seurasimme asevarustelua ja asekehittelyä (MIRV-ohjukset monikärkineen), Vietnamin sotaa päivittäin sekä Biafran sotaa ja kansan murhaa jne.

Mikä on muuttunut? Ei mikään. Tosiasioita ei haluta nähdä.

Mitkä tahot rahoittavat sotia ja aseistavat joukkoja sekä konflikteja? SIIS MISTÄ RAHAT JA MISTÄ ASEET? Tätä asiaa ei tutkita eikä tuoda julki. Uutisointi on kovin pinnallista – toki kuvamateriaali järkyttävää. Sillä myydään.

Yhtä tärkeä kysymys on se, että keiden intresseissä on ohittaa väestökasvun tuottamat ongelmat ja ulosmitata kulutuskasvu, mutta väistää sen tuottamat hallitsemattomat ympäristöongelmat. Kiinassa näyttäisi olevan merkkejä heräämisestä kuluttamisen huumasta todellisuuteen – myrkkyineen ja teollisine päästöineen.

Tasapainoinen ja rauhallinen olotila ja sen pysyvyys on haavekuva sekä Euroopassa että Pohjoismaissa.

Bert Lundström
Vaasa

About Tapio Parkkari

Olen eläkkeellä oleva toimittaja. Yli 50-vuotisen toimittajaurani aikana olen työskennellyt mm. Yleisradiossa, STT:llä, Kansan Ääni-lehdessä, Radio Vaasassa ja ennen eläkkeelle siirtymistä kaupunkilehti Uusi Vaasalainen päätloimittajana. Tämän lisäksi lukematon joukko erilaisia media-alan töitä. mm. kolumnistina 2 vuotta Viva-aikakausilaehdessä. 2.2. 2005 perustin vaasalaisia.info kaupunkiblogi sivuston, joka täyttää nyt päiväni. Lisäksi ylläpidän Vaasalaisia infoa facebookissa, Tapio Parkkari facesivua, Omavaraisuus laajasti facesivua ja Leif Färdinng "Onnen Poika" fb-sivuja sekä Vaasapedia kaupunkisanakirjaa.

Check Also

Eroperheitä koskettavassa vieraannuttamisessa vanhempi tarkoituksella estää toisen vanhemman ja lapsen suhteen kehittymistä. Vieraannuttaja vaikeuttaa vuorovaikutusta ja pyrkii erottamaan lapsen toisesta vanhemmasta. Pahimmillaan vieraannuttaja katkaisee kokonaan lapselta yhteydenpidon tai syöttää lapsen mieleen valheellisia mielikuvia toisen vanhemman pahuudesta.

Huoltokiusaaminen murentaa

Huoltokieusaaminen murentaa hyvinvoinnin Eroperheiden määrä kasvaa Suomessa koko ajan. Vanhempien ero koskettaa vuosittain arviolta 30 …

Vastaa