Juha Tammenpää Kuntsilla

Tänä vuonna 30-vuotistaiteilijajuhlaansa viettävä Juha Tammenpää (s. 1959) on yksi sukupolvensa maineikkaimpia ja arvostetuimpia taidegraafikoita Suomessa.

Juha Tammenpään uusi näyttely
Hypnos & Thanatos Kuntsilla

Antiikin unen ja kuoleman personifikaatiot Hypnos ja Thanatos ovat antaneet nimen Juha Tammenpään näyttelylle, jossa on esillä taiteilijan viimeisen kahden vuoden intensiivisen työskentelyn hedelmiä.

Tänä vuonna 30-vuotistaiteilijajuhlaansa viettävä Juha Tammenpää (s. 1959) on yksi sukupolvensa maineikkaimpia ja arvostetuimpia taidegraafikoita Suomessa. Taidegrafiikan ohella hän on koko uransa ajan työskennellyt myös maalauksen parissa.

Erityisesti hänen värikkäät guassinsa, joissa maalaukseen yhdistyy hänen verraton ja omintakeinen piirustustaitonsa ja mystinen maailmansa, ovat tulleet tutuiksi paitsi kotimaassa, myös ulkomailla. Juha Tammenpään töitä on lukuisissa koti- ja ulkomaisissa kokoelmissa ja hänet on lukuisia kertoja palkittu kansainvälisissä taidekatselmuksissa. Kuvataiteen valtionpalkinnon hän sai jo vuonna 1986.

Read more

Volumen pikkujouluviikonloppu

Graceskull on kahden vaasalaismuusikon, Ove Ritolan ja Julius Thölixin, lempilapsi, joka viettää ensi vuonna 10-vuotisjuhlaansa. Perjantaina 4.12. Club 25:ssä.

Volumen epätavallinen pikkujouluviikonloppu

Volume ry puhaltaa viimeistä kertaa tänä vuonna eloa legendaariseen Club 25:een. Yhdistys järjestää Clubilla pikkujoulusesongin keskelle keikkaviikonlopun, joka on mahdollisimman kaukana tonttulakeista, glitteristä ja väljähtäneistä sädetikkudrinkeistä.

Perjantain Loska-iltamat tarjoavat melankolista, mutta erittäin kaunista musiikkia kolmen aktin voimin. Lauantaina hissuttelijat lakaistaan ulos ja tempo vähintään nelinkertaistuu, kun Rytmihäiriö ja FM2000 runttaavat settinsä ilmoille.

Read more

Maaginen teatteri hulluille

Teatteri Mirax esittää: Laterna Magica

”Maaginen teatteri – ainoastaan hulluille”. Laterna Magica perustuu Hermann Hessen ja Gustav Meyrinkin romaaneihin ja on Teatteri Miraxin filosofinen näytelmäteos, joka kertoo ihmisen sielusta, kärsimyksestä ja tien valinnasta. Teos on mystinen ja omituinen ja tarkoitettu nuorille ja aikuisille.

Näytelmä on Teatteri Miraxin kokeellista teatteritoimintaa. Ensi-ilta 29.11.2009 klo 19 00 Teatteri Mirax, Miratalo, Kirkkopuistikko 34 Liput 5/3€

Read more