Home / Tapahtumat / Minna Ilmonen konsertoi Vaasassa 2013

Minna Ilmonen konsertoi Vaasassa 2013

Viululaulun lumoa Kuntsilla

Lauantaina 26.10. klo 15 alkaen kuullaan ainutlaatuinen kokonaisuus viululaulua Minni Ilmosen soolokonsertissa Kuntsin modernin taiteen museossa.

Konsertti on osa Ilmosen konserttikiertuetta, johon kuuluu esiintymisiä myös taidemuseoissa ja gallerioissa. Vaasan lisäksi Ilmonen konsertoi perjantaina 25.10. myös Seinäjoella Lakeuden ristissä ja Härmän palvelukeskuksessa Kauhavalla.

Minni Ilmonen keskittyy soolokonsertissaan omiin sävellyksiinsä. Konsertissa kuullaan kiehtovaa, kansanmusiikin traditiosta kumpuavaa musiikkia, jossa improvisoinnille on oma sijansa. Laulujen sanoituksissa on runomittaa Kalevalasta ja Kantelettaresta sekä Ilmosen omia sanoituksia ja sanatonta laulua.

Viulusävellysten lisäksi kuullaan myös musiikkia japanilaiselle 13-kieliselle koto-soittimelle. Kotosävellysten laulujen sanat ovat japanilaista runoutta eri kielille käännettynä. Koto kuvastaa legendan mukaan hiipivää lohikäärmettä ja se on Euroopassa sangen harvinainen soitin.

Konsertin kesto n. 50 minuuttia. Konsertin jälkeen on mahdollisuus keskustella muusikon kanssa ja kokeilla koton soittoa. Konserttilipun hinnalla (15 / 10 / 8 €) voi tutustua myös Kuntsin modernin taiteen museossa esillä oleviin valokuvanäyttelyihin.Lisätietoja:

http://www.facebook.com/Minnimusic

Kuva: Minni Ilmonen, viulu ja koto. Kuva: ONEVISION.fi

KUNTSI
Modernin taiteen museo,

About Toimitus

Check Also

Sofi Oksanen kirkasti suomikuvaa Saksassa

Sofi Oksanen, sauna ja suomenruotsalaisuus loivat Saksassa Suomi-kuvaa Tuore väitöskirja kertoo, että lehdistö nosti Frankfurtin …

Vastaa