Home / Videot / Ylenantia Vaasasta tyyliin Pohjanmaan alueuutiset

Ylenantia Vaasasta tyyliin Pohjanmaan alueuutiset

Ylenantia Vaasasta

Papparäppäri herkkoo11 kiinnittää viisussaan huomiota asiaan, jonka myös lukemattomat vaasalaiset ovat panneet merkille: Yle Pohjanmaan alueuutiset ovat käytännössä Kokkolan alueuutiset. Yle Pohjanmaa sortaa ilmiselvästi Vaasaa.

Aiheesta on julkaistu useita ketjuja ja kymmenittäin mielitpiteitä mm. Puhetta Vaasasta fb-ryhmässä. Myös sanomalehti Pohjalaisen tekstaten palstalla on asiaan kiinniotgetty huomiota kymmeniä kertoja, ilman minkäänlaista vaikuatusta.

Yle Pohjanmaan Vaasan toimitus ei ole reagolinut, ei ainakaan julkisesti, millään tavalla. Joka on tietysti huoleastuttava merkki talon sisäisestä meiningistä. Vaasaon aluaeen merkittävin talousvaikuttaja ja myös kulttuuri- ja hallintokeskus.

Kun Presidentti Niinistö vieraili Vaasassa ylen kuvausryhmää ei näkynyt.  No Kokkolan alueuutiset kävi kuvaamassa toimittajaa torilla.” herkkoo11

About Tapio Parkkari

Olen eläkkeellä oleva toimittaja. Yli 50-vuotisen toimittajaurani aikana olen työskennellyt mm. Yleisradiossa, STT:llä, Kansan Ääni-lehdessä, Radio Vaasassa ja ennen eläkkeelle siirtymistä kaupunkilehti Uusi Vaasalainen päätloimittajana. Tämän lisäksi lukematon joukko erilaisia media-alan töitä. mm. kolumnistina 2 vuotta Viva-aikakausilaehdessä. 2.2. 2005 perustin vaasalaisia.info kaupunkiblogi sivuston, joka täyttää nyt päiväni. Lisäksi ylläpidän Vaasalaisia infoa facebookissa, Tapio Parkkari facesivua, Omavaraisuus laajasti facesivua ja Leif Färdinng "Onnen Poika" fb-sivuja sekä Vaasapedia kaupunkisanakirjaa.

Check Also

Vaaliehdokkaat Vaasan kauppatorilla 25.03. 2017

Vaasalaiset vaaliehdokkaat ottivat lauantaina 25.03. 2017 innokkaasti kontakteja äänestäjiin ja päin vastoin.  Keskustelu lainehti pienistä …

Vastaa