Vieno Vaaranmaa:Tämä on minun siltani

Vaasapedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Runot: Vieno Vaaranmaa Toimitus, kansi, taustakuvat, ulkoasu, taitto sekä takakannen teksti ja kuva Risto Jalonen

Kansikuva Antti ja Salla Vaaranmaa Kannen painotyö: Painotalo Varteva Muut painotyöt: Multiprint Painettu 2005

Omakustanne ISBN 952-91-8293-7


Runon ystävälle tyylikäs lahja ja sisältö ei jätä ketään kylmäksi. Jos tarkoin haluaa kirjaa esitellä niin sanottakoon että on painettu hyvälle paperille ja taitto ja ulkoasu on tehty ammattitaidolla. Kansikuva ja höyhen on lastenlasten Antti Vaaranmaan tekemä ja kannessa oleva höyhen on Sallan mummille tuoma. Se korostaa Vieno Vaaranmaan toista puolta. Tietty lyyrinen herkkyys ja rakkaus naturalismiin. Antti Vaaranmaan pelkistetyt muutamat viivat tuo Vienon elävästi esiin, juuri sellaisena kuin Vieno on. Tuon perusteella Vienon löytäisin täysinäiseltä torilta, niin elävät ovat piirteet. Vieno Vaaranmaa on tuottelias runoilija, muistan hyvin kun vuonna 1995 hän julkaisi esikoisteoksensa. Vertaan hieman ja täytyy todeta että Vieno on kuin Valion fiili, maku vain paranoo vanhetes. Ote on tullut varmemmaksi ja sanat selvemmiksi ja löytyy myös arkisen realismin alta lyyrinen herkkyys. Itämainen tanka- runon poljento viehättää ja hän on aika paljon siihen perehtynyt. Itämaiden mestareita ei tietenkään kukaan voita, mutta saa sitä Vaasassa tehdä joka sitä osaa ja haluaa tehdä. Tankarunoudessa on Zen- budhismin porautuva syvällisyys jota pitää tosiaankin opiskella ja itselle saada se selväksi. Se on äärettömän suurta lauseen ja sanan pelkistämistä. Päästä virran rannalle, siinä on monta askelta.

Pimeä kantaa / mustaa huopaa harteillaan. / Öljy vähenee, / lampun sydän käryää. / Tunnen hengityksesi.

Tässä runossa Vieno Vaaranmaa on oivaltanut tankarunouden ytimen, että rytmin. Sen ymmärtäminen vaatii pitkää harjoittelua. Tankarunot ovat tavattoman yksinkertaisia ja sen vuoksi vaikeita. Vieno on ottanut ison haasteen ja hän jatkakoon edelleen. Odotan jatkoa.

Vieno on säilyttänyt "fiulipohojaasen" räväkän sivistyneisyyden. Se on hienompaa kuin akateemikko Jorma Panulan pohojalaasuus. Ei näytä Vieno häpeevän sitä, että on jostaki kotoosin, niinkuin me kaikki ollaan:

Synnyin Kauhajoella / savusaunassa pinta noella. / Kasvoin leivän juurella / rakkaudella suurella. / Isonin Ilmajoella.

Näin se poholasuus tarttuu vereen, eikä siitä eroon pääse. Sitten tulee sitä lyyrillistä arkea:

Vaihdoin / Pommacin / Samppanjaan // Muutin / maalta / kaupunkiin. // Nyt / kaljaa / terassilta.

Vienosta löytyy modernistista elämään janoa ja kiihkeyttä joka joissakin kohdissa hämmentää. Olenkohan minä tulossa vanhaksi ja Vieno nuoreksi. Ilmeisesti. Hierapoliksen runot olivat mielenkiintoisia, koska menneisyys kykenee puhuttelemaan tämän päivän ihmistä. Historia on läsnäolevaa, se puhuu sille, jolla on aikaa kuunnella sielunsa huminoita. Minun pitäisi ajatella kriittisesti ja ottaa Vienon lettiin kiinni: Ei tuolla tapaa, ei noin tehdä runoja. Mutta eipää saa. Vieno karkaa käsistä. Elämä ja aika on tuonut lisää hehkua ja näkemyksen syvyyttä ja selkeyttä.. Pitäisin kovasti siitä, että Vieno Vaaranmaan runoja äänitettäisiin runoilijan itsensä tekemänä. Jään odottamaan ideaa.

- Pentti Suksi