Risto Jalonen: Liidokkeja

Vaasapedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Julkaisija: Runogalleria, Helsinki ISBN 951-787-177-5 Toimittanut Risto Jalonen, jolta myös taideteoksia, runoa että proosaa

Tekijävieraat: Heikki Hemminki, Liisa Härkönen, Nadja Jandr, Katariina Kotomäki, Minna Isabella Kotomäki, Maria Manner, Salme Muilu, Kirsti Mäkelä, Harri O. Niskanen, Erkki Pussinen, Alli Salo ja Vieno Vaaranmaa Valokuvat Raimo Heinonen, J-P Kakkuri Taideteokset: Esa Matias Heinonen, Heikki Hemminki, Juha Heiskanen, Panu Hemminki, Isto Jakola, Mikke Jalonen, Hilkka Kiili, Janne Lindfors ja Veikko Takala Julkaistu 2003

Alkuun on syytä lainata kirjan kokoojan näkemystä miten tämä kirja on tehty,

- Se ei ole aivan tavanomaisin keinoin toteutettu runo- ja taidekirja... se on jotain muuta. Se ei ole normaalia lukemista katselemista. Se on kokemus.

Tässä Risto Jalonen tuo oman tarkoituksensa loistavasti esille jota harvemmin tulee oivaltaneeksi, että kirjaa voi lukea ja katsella kokemuksella. Oivaltaa miten minun tulee nähdä ja kokea sen sisältö ja sanoma. Tosin kirjassa kurikkalainen sanasieppo Heikki Hemminki valaa äkkinäisesti katsoen epätoivoa ajastamme: Maailmassa ei ole aihetta/runouteen/ talouskasvu on vallannut taiteen/ markkinavoimat/kloonattu maailma/ ymmärtää rahan kieltä/ markkinavoimien puhetta/. Siitä huolimatta Heikki Hemminkiä ei voi luokitella epätoivon apostoliksi, vaan unilukkariksi. Tähän markkinahumpuukiin alkaa jo tärveltyä terveetkin ihmiset.

Liekö kokemuksellista arkitodellisuutta Risto Jaloselta: Olemme/ toistemme hampaissa/ Pureskelkaamme harkiten.

Runoilijana Risto Jalonen alkaa kehittyä mittoihinsa, hänellä on pelkistettyä osaamista, taitavaa sanasommittelua joka hyvin lyyrisiä muotoja häneltä löytyy.

Tällaisen kokoomateoksen kokoaminen on aika haastava tekijälleen, jossa pienikin virhe sotkee kokonaisuuden. Silti jokainen vierailija tuo ilmi oman persoonallisuutensa joka ei ole sidoksissa muihin. Teoksen kokoojalla on taiteilijan tehtävä koota jouheva sanoma ja tässä hän onnistunut. Liidokkeja kirja on käteen otettaessa kuin adressi, adressi elämälle elämästä.

Kirja avautuu huolen harmaana aukeamana, mutta elämän taivaalla on kuitenkin rakoa josta häämöttää aurinko pitkän sateen jälkeen. Väsyneellä taivaalla/ itkevä enkeli/ pyyhkiin silmänsä/ levittää siipensä, vaalii valolla/tuo telluksen vartija/ vieläkin.

Raimo Heinonen on kuvannut historiaa, tori monttu on auki ja pohjalla pienet muurahaiset rakentamassa uutta Vaasaa. Näin muuttuu elämä ja ihminen elämän mukana.

Naisrunoilijat ovat harvinaisempia, naiset ovat mieluummin lyriikan kuluttajia kuin tekijöitä. Mutta lyriikassa ja musiikissa totetuu eräs ikitotuus, nainen on saalis ja mies saalistaja. Kauneimmat rakkausrunot kuin musiikkikin on miesten tekemää, jos nyt tasa-arvo toisi tämänkin vanhan totuuden tekee päinvastaiseksi. Sitä jää mielenkiinnolla vartoilemaan, mitä tapahtuu?

Vieno Vaaranmaa sanookin sattuvasti, Hengitän kaksi/ kertaa ja/ piilotan sinut paitani alle/. Siinä se on naisnäkökulman nimissä sanottu. Yksinkertaisen selkeästi.

Piirtäjänä Mikke Jalonen on oma lukunsa hänestä voidaan varmasti olla montaakin mieltä. Minun mieleni on ehdottoman jatkon kannalla, siksi persoonallisia osin jopa järkyttäviäkin ovat hänen piirroksensa.

Sitten Veikko Takala käsityön ja viivan mestari kuvaa taidokkaasti ihmisen sielun monikerroksisuutta. Kypsää mestarinäkemystä josta voi sanoa montakin laatusanaa.

Mutta sitten on jarrutettava Esa-Matias Heinosen kohdalla, pitää katsoa tarkemmin, kuka kulta-ajan maalari on uudestisyntynyt hänen kauttaan? Asetelmat ovat maalaustaiteen kamarimusiikkia ja Kirsti Mäkelä viereisellä sivulla kirjoittamassa sinut. Aiheet on tällä aukealla mennyt äärimmilleen jossa renesanssi kohtaa nykypäivän. Isto Jakola kuuluu vaasalaisen maalaustaiteen kärkinimiin josta puhutaan, viivan kuolematon mestari. Yllätyin Heikki Hemmingistä taidemaalarina, olen aina kohdannut hänet kirjoittajana. Miksei kynä ja pensseli, kun kynällä ei saa kaikkea kerrottua vaihdetaan se pensseliin. Niin eiköhän asia tule selväksi? Taas kertojana Risto Jalonen pistää vähän ymmälle, hän kirjoittaa samalla tavalla kuin puhuu, se on kaunistelematonta tekstiä joka ihastuttaa ja joitakin vihastuttaa. Mutta se on rentoa meininkiä.

Kirja on todellakin upea selailu kirja, lahjakirja, johon on mestareita otettu pohjanmaalta harvakseltaan, että osatahan sitä meilläkin, teherä tairesta.

Pentti Suksi