Keulakaljuunan tarina - 1990

Tiedosto:Kaljuuna.jpg

2-maastokuunari jonka tyyppinen Ruth oli.

DELFIN R.Y. kevätlehti 1990

KEULAKALJUUNAN TARINA

"Kun ajat Sulvan vantaa tietä kirkolta etelään on minun taloni viimeinen oikealla, juuri enne vesitornia." Puhelinkeskustelu päättyi, Puhekumppanini, Vaasan Luotsiaseman luotsivanhin Torsten Westerlund, sulki puhelimen.

Monivuotinen haave ja toivo oli täyttymässä. Vuosia sitten tavatessani Westerlundin merimuseolla kertoi hän omistavansa purjelaivan kaljuunan, jonka hän voisi lahjoittaa museollemme, kunhan museohanke on edennyt pitemmälle. Tuntui hienolta, oli kuin yhdistyksemme olisi saanut työtodistuksen kiitettävin arvosanoin uurastuksesta, jonka parissa olemme Sundissa pakertaneet.

Ajellessani kohti Sulvaa annoin mielikuvitukselleni vallan; oliko kaljuunaveistos perinteinen runsasmuotoinen nainen vai komeiliko siinä merenneito pyrstöineen. Perillä se sitten paljastui. Westerlundin omakotitalon pihalla, autotallin edessä hiekkakäytävällä, jökötti pala tervattua purjelaivan keularankaa, jonka yläpäässä komeili taidokkaasti veistetty hevosen pää, valjaat ja otsavaakuna korostetusti veistetty ulos puusta. Perusvärit koboltinsininen ja keltainen. Vaakuna on ristin ja ankkurin lävistämä sydän; Usko, Toivo ja Rakkaus. Sydämeen kaiverrettu sanat; "God med os".

Tiedosto:Majakka.jpg

Norskärin majakka peruskorjauksessa Ruth:in haaksirikon aikoihin. Vasemmalla luotsiasema, oikealla majakanvartiain tupa.

Kaljuuna löytyy

Torsten Westerlund kertoo kaljuunan kulkeutuneen hänelle isältään, Erik Evert Westerlundilta, joka toimi Norrskärin Luotsiaseman luotsivanhimpana aina vuoteen 1968, jolloin hän jäi eläkkeelle. Kaljuunaa oli säilytetty Norrskärin pajan nurkassa, mutta kun luotsiasema muutettiin luotsivartiopaikaksi ja pajan kattokin oli jo romahtanut vei hän kaljuunan kotiinsa Bergöseen.

Myöhemmin isä antoi sen pojalleen toivoen tämän lahjoittavan sen merimuseolle mikäli alueelle joskus sellainen syntyy.

Keskustelun aikana selviää, että kaljuuna on peräisin ruotsalaisesta Ruth-nimisestä kuunarista, joka haaksirikkoutui Norrskärin vesillä 1930-luvun alkupuolella.

Kotimatkalla aloin kaivella muistini sopukoita ja löytyihän se. Norrskärissä luotsina aikanaan toiminut, edesmennyt Evert Brink, ollessaan hinaaja Vaasan päällikkönä kertoili Norrskärin tapahtumista. Hän mainitsi kuunari Ruthin haaksirikosta ja siitä toivottomuuden tunteesta joka saarella vallitsi myrskyn repiessä laivaa pala palalta heidän voimatta auttaa haaksirikkoisia.

Kuunari Ruthin haaksirikko

Asiatieto Ruthin tapauksesta löytyi Vaasan Maakunta-arkistosta lehtiartikkelina. Meriselitystä ei ollut. Se annettiin mahdollisesti Ruotsissa, laivan kotisataman raastuvanoikeudessa.

Vaasa-lehti otsikoi 23.10.1934 "Kuusi miestä meren armoilla. Ruotsalinen moottorikuunari karilla Norrskärissä, alus uppoamisvaarassa". "Aamulla kello kuusi ajoi kaksimastoinen ruotsalainen kuunari Ruth karille Norrskärin majakan läheisyydessä. Alueella vallitsee 8 bofoorin etelämyrsky ja tuuli on edelleen voimistumassa. Majakanvartijat ja luotsit yrittivät heti päivän valjettua kahdella moottoriveneellä paikalle, mutta tyrskyt ja karikot estivät yrityksen. Laiva makaa majakkasaaren ja Norrkallan-nimisen karin välillä erittäin karikkoisella alueella".

Kello kahdeksan jälkeen alkaa meri värjäytyä valkoiseksi, lastina ollut kalkki purkautuu mereen, perämasto on kallistunut baabuuriin. Saarelaiset tietävät laivan tuhon olevan lähellä. Laivan perä painuu yhä syvempään keulan kohotessa kuin apua anoen. Myrsky repii irti laivan peräkajuutan ja vie sen mennessään. Laivan väki on siirtynyt keulakannelle ja koettavat kuumeisesti rakentaa lauttaa. Pelastusveneen myrsky oli heittänyt kuin munankuoren vasten perämastoa jolloin se katkesi kahtia.

Perämasto kaatuu mereen kello yhdentoista maissa ja samassa laiva katkeaa. Miehistön asema näyttää toivottomalta. Vaasasta lähtee Merivartioston VM4 Luotsi-konttorin lähettämänä toimittamaan sanaa Valassaarille, missä Suomen Meripelastusseuran pelastusvene Valsörn on. Norrskärin väki yrittää kaikkensa avun saamiseksi haaksirikkoisille, mutta turhaan. Yrityksistä huolimatta rakettipistooli ei kanna haaksirikkoisille saakka. Kova etelämyrsky sieppaa raketin vetämän liinan vieden sen tuulen mukana. Tähytään itä-pohjoiseen, josta Valsörniä odotetaan, sillä kun on varustuksissa rakettitykki. Sillä pelastusliina saataisiin ammuttua perille ja tämän avulla laivaan vedettyä köysirata, jolla miehistö saataisiin turvaan.

Aika kuluu, myrsky tuhoaa laivaa. Yhä suurempia hylynosia irtoaa ja ajautuu vasten Norrskärin kareja. Useista yrityksistä huolimatta ei veneiden onnistu päästä hylyn läheityyteen. Tuuli vie sanat, joita koetetaan huutamalla vaihtaa haaksirikkoisten kanssa.

Kello 14 maissa keulalaiva kallistuu lisää styypuuriin. Tyrskyt peittävät keulan, jossa kuusi miestä kamppailee elämästään.

Tilanne käy kestämättömäksi. Noin kello 16 kaksi merimiestä hyppää hylystä lähtien uimalla pyrkimään turvaan. Toisen pelastaa luotsivene. Toinen ui maihin, jossa meri heittää hänet vasten rantakivä. Hänkin pelastuu vain jalka murtuneena.

Hylyllä on vielä neljä miestä. Pelastetut kertovat heidän olevan kapteeni Berndt Söderholmin ja hänen kolme poikaansa. Nämä olivat rakentaneet tikapuista hataran lautan, joka ei kuitenkaan kantaisi kaikkia neljää. Lokakuinen päivä alkaa hämärtää, kun hylyllä olevat miehet antavat käsimerkin ja hyppäävät yhdessä kuohuvaan mereen.

Uimalla he pyrkivät ulos merelle syvempään veteen, missä luotsien moottoriveneet ovat antamassa apua. Aivan kuohujen rajalla onnistutaan saamaan kiinni tikapuista, joiden varassa miehet pysyttelevät. Heidät hinataan ulommaksi ja autetaan luotsiveneeseen turvaan.

Yö laskeutuu Norrskärin ylle, pimeys peittää vaippaansa Ruthin runnellun hylyn. Myrsky jatkuu yli yön. Aamun valjetessa hylky on poissa. Meri on hajoittanut Ruthin keulaosan ja heittänyt puurakenteet pitkin kareja ja saaren rantoja. Sieltä jostakin löysivät luotsit laivan keularangan ja irroittivat kaljuunaveistoksen.

Myöhemmin saapui Meripelastusseuran Valsörnikin Norrskäriin, mutta tilannehan oli jo selvinnyt.

Yön yli levättyään saattoi kapteeni Berndt Söderholm antaa jo tietoja aluksestaan ja matkastaan. Haaksirikkoutunut alus oli Ruth-niminen kaksimastoinen apukoneella varustettu kuunari kotoisin Ruotsin Blidöstä tilavuudeltaan 173 rekisteritonnia. Se oli ottanut lannoitekalkkilastin Linhamista, Ruotsista tarkoituksella kuljettaa se Skellefteoon. Aamuyöllä 23. päivänä oli saatu majakan valo näkyviin, jota luultiin Sydostbråttenin majakkalaivan valoksi. Virhe havaittiin liian myöhään. Laiva kulki hyvää vauhtia myrskyisen myötätuulen työntämänä, kun se äkkiarvaamatta iskeytyi vasten karikkoa jatkaen vielä matkaa suurten laineiden ja purjeiden vetämänä. Kun se vihdoin pysähtyi oli lastiruuma jo vettä täynnä. Söderholm kertoi olleensa jo valmis jäämään alukselleen tietäen sen merkitsevän tuhoa. Pojat kuitenkin päättivät, että kaikki tai ei kukaan ja niin hän suostui mukaan tikapuille, johon hänet köytettiin kiinni.

Merivartiostovene kuljetti haaksirikkoiset Vaasaan, josta he pääsivät jatkamaan matkaansa kotiin. "God med os".

Unto Lintala