Ero sivun ”Runoilun rankkuudesta...” versioiden välillä
Ei muokkausyhteenvetoa |
(ei mitään eroa)
|
Nykyinen versio 16. kesäkuuta 2008 kello 19.54
Vaasan Ikkuna 29.7.1991
Runoilijan on kahlattava syvällä sielunsa syövereissä, saman aikaisesti kun sanallisesta annista on työstettävä selkokielistä. Hänen on uppouduttava oman mielensä ajatusrakennelmiin, syvemmälle kuin ehkä kenenkään muun.
Ja vaikka tämä olisi kuinka antoisaa tahansa, niin pitkällä tähtäyksellä se on myös todella rankkaa. Se vaatii polttavaa henkistä ravistelua, ponnistelua joka rasittaa sisäistä voimakenttää ja tämän johdosta todelliset runoilijat ovat harvinaisia eläimiä.
Runoilijan on oltava ankara tarkastellessaan ympäristöään ja vielä ankarampi tekstejä jäsennellessään. Oivallusten avulla päästään varsin pitkälle ja kuitenkin ne ovat vain ensimmäisiä askeleita metaforistisella polulla - polulla jolla ei kaatuilematta kuljeta.
Kuinka paljon onkaan pelkistettävä, että sanoma aidosti tähdentyisi. Siinä määrin on viestiin iskua saatava, että mielikuva avautuu kuin kertomus. Niin paljon turhaa on karsittava, että olennainen loistaa kirkkaasti.
Elämää & kuolemaa
Käärmeen sihahdus ruohikosta hiiren viimeinen vinkaus kyyhkynen pyrähti lentoon variksen varoitushuuto korvissaan maahan lankesi kotkan varjo käärmeen viimeinen voitelu.
--Risto Jalonen