Lähdekoodi sivulle Pekka Luhta - Täydennnyksiä Leif Färdigin runoilijankuvaan

'''Täsmennyksiä Leif Färdingin runoilijakuvaan'''

'''::“Kevään avaaman hetken
olen soitin hellissä käsissä”
'''
'''Lakeuden Kutsu 1/83''' 


Leif Färding, runoilija, lojuu patjallaan yläkertahuoneessa Gerbyn pientaloalueella Vaasassa.  Jyrkkien vinttiportaiden päästä löytyy ovi vuokra asuntoon, joka on melkein tyhjä lukuunottamatta stereoita, kirjariviä, joitakin valokuvia sekä patjaa jolta tervehtien runoilija vastaanottaa vieraansa.

Ulkona lävistää tiivis pakkasaamu nivelet, koko ruumiin ja kengän pohjissa narskuu suolainen lumi.  Ennen keskusteluja runoilijan elämänvaiheista täytynee ensin levähtää: katsella hikoilevaa ikkunaa, kuunnella stereoista kadonneen ajan beatlemusaa; suorittaa mielessään kertaus Leif Färdingin tuotantoon.

Leif Färding on julkaissut runokirjat Maailma minä rakastan 1971, Luominen 1972,  Olen onnen poika 1973, Levoton oksa keinuva sydän 1977 sekä 1979 Seitsemän vuoden runot, jotka sisältää tekijän valikoiman lyriikkaa aiemmin ilmestyneistä teoksista.

Leif on itse sitä mieltä että  kriitikot ovat tehneet hänen runonoistaan joitakin näppäriä pikkuhuomiota, mutta puhuneet pääasiassa sopaa. Kukaan ei ole kunnolla perehtynyt tuotantoon. Se on jäänyt  liikaa kritiikin ulkopuolelle.

Tämän tietäen luulisi arvioimisen olevan hankalaa, mutta pystymetsäkriitikon kannattaa yrittää. Itse runonteon problematiikan rinnalle kohoaa tärkeäksi kiinnostuksen kohteeksi runojen minähahmon kehityskaaren seuranta, mielikuvat ja ajatukset siitä.

Kaikkein ensimmäiseksi Leif ei ole mikään Zen-runoilija, vaikka takavuosien mainoksissa niin lukee. Kustantajalle näyttää olevan tärkeätä löytää jokaiselle kirjantekijälle muodikas viitekehys; Zen oli ilmeisesti sitä 70-luvun alussa. Mutta toki Leif kunnioittaa Zenin perinnettä: Japanin kaunein kukkanen, sanoo runoilija.

'''Runojen luonnehdintaa'''

Leif Färdingin lyriikka rakentuu oivallusten varaan. Lyhyet viestit sinkoilevat hyvin rytmitettyinä esiin kokoelmista.  Ne eivät alistu yhteen määrättyyn ajatuskuvioon. Niissä viljeltyjen näkökulmien maaperä on niukkasanaisuudesta huolimatta runsas, hiukan elektinenkin, mutta mielenkiintoisella tavalla terävä ja koossa pysyvä.

Tyylipiirteiden ja vaikutteiden yhdistämiselle on luonteenomaista utopistinen asenne, jonka väriarvot muuttuvat taivaita  syleilevästä anarkiasta ja  vapauden tunteesta sivullisuudentunteen problematiikaksi, tuhon aavisteluksi.

'''Sisäinen kokemustapa'''

Idän suunnalta huokuva lämpö, kauneus ja rauha; niiden köynnösmäinen ulkoinen ilme runossa, saavat rinnalleen lännen luonnontieteiden ja dialektiikan kovemman aineen; niiden runoa tukevat pilaristot. Vertailukohteita Färdigille muista runoilijoista  on vaikea lähteä luettetlemaan. Minulle tulee mieleen tyylipiirteiden kannalta kaksi: Rabindranath Tagore ja Edith Södergran 

Pääkaupungin ns. uudenaallon kirjailijapolvi sijoittaa Färdingin tuotannon 70-luvun luonnonlyriikan ketjuun. Sen katkeamisen puolesta taittoivat innokkaasti peistä mm. Anja Kuranean, Arja Tiainen ja Esa Saarinen ym. Mutta luonnon lyriiikka-leima on tendenssinomainen: ylimalkainen torjunnan tarkoituksena oli rajan vetäminen kauteen.  joka edelsi ko. rajan vetäjien oman tuotannon alkamista.

'''Pitäisi kysyä''' 

Pitäisi kysyä minkä tehtävän luonnonkuvat saavat Färdigin lyriikassa?   Niiden kudokset tekivät Leifin runoudesta modernissa mielessä monimerkityksellisen. Ne laukaisevat ajatukset liikkeille, hätkähdyttävät.

Ne ilmentävät kokemisen tilaa, tapaa ja tunnevoiman asteita; ne eivät ole enää sen luonnon kuvia, jonka näemme ympäristössämme, vaan mielikuvien luontoa, ajattelun ja tunteen tasojen seulomaa ja  ja kouraisemaa.
'''
Kolme ensimmäistä kokoelmaa'''

Ensimmäisestä kokoelmasta lähtien Leif Färdingin runoilijaminän erikoisuus on nähtävillä.  Hän ei tyrkytä arkeaan, tilanteitaan sellaisenaan, ei kanna ämpärikaupalla runokuviaan lukijalle. Hän ei kyllästyttä sanoilla vyörytyksillä, joihin selviytymätön ajatus kätkeytyy. Hän jaksaa odottaa vuoroaan ja singauttaa runonuolensa, jolloin säkeet ovat kuin ilmoituksia.

Hänen runojensa minä on kapinallinen: Hän tahtoo muuttaa koko elämän järjestystä, tavoitella onnellisuutta, rakkaudellisuutta, mennä pidemmälle Hänelle vähäisistä asioista puhuminen,  niiden kauneus on todellisempaa kuin puheet historiasta ja liikkeestä lippujen paukkuessa.

Hänkin puhuu asioista jotka ovat liikettä, mutta liikettä maailman luontoperustan pysähtymättämyydessä. Maa on hänen rakkautensa symboli,  sen kukat, ja kaupunki himon, joka myös mahtuu kuvioon,  kuten myös itseironinen nauru mukanaolosta. Runokuvissa  kärsii ja riemuitsee maailman solukko, vapaus, jonka pesäkkeitä hän tahtoo säkeillään laajentaa.

Mutta kolmanteen kokoelmaan ilmestyy supistuuvia sävyjä. Jokinlainen pysähtynyt vire täyttää sen. Umpioksi rakennetut runot herättävät mielikuvan muotokoketeeraamiisesta, sisällön ehtymisestä,  Runojen minä on valinnut idyllinsä, sen näennäisen tapahtumaköyhyyden jonka kuvaamisessa sanat tuntuvat helskyvän. Säkeiden  kultanokkainen lintu rakkaan sormella viittaa avioitumiseen.  Onnen poika.

'''Levoton oksa keinuva sydän''' 

Neljäs kokoelma ilmestyi vuonna -77, neljä vuotta edellisestä. Se on runoilijanlaadustaan tietoisen tekijän kokoelma jossa on uutta kypsyyttä ja itsetilityksen makua arvioitaessa henkilökohtaista todellisuutta.  Runoilijaminän nauruun ilmestyy kulottuneita sävyjä. Hän viittaa ekspressiivisten tilanteiden olemassaoloon, mutta ei muuta säkeitetään niiden käsittelyksi.

Runoilijan paljaissa hetkissä niiden eksistessissä kauneuden ihme on yhä tuoreella tavalla koettavissa. Siihen voi mennä mukaan, olla kaikki,  Mutta kenties osittain turhat opinnot, okkultistisen ja muun käsitteellisen aineksen vatvominen haittaavat runojen kirkastumista, kenties oli jopa vakuutettava itselleen runonteon mielekkyyttä: jotkut säkeet viittaavat tähän.

Tässäkin kokoelmassa runoilija pohtii henkilökohtaista vapautta, sen oikeuksia ja välttämättömyyden tajuamista.  Runoilija miettii riehakkuuden  katoamista: nuoruutta sen, villiä mahdotonta utopiaa. Tähän melankooliseen hetken syntyy avioliitossa poika ja kehittyy mielekäs isä-poika-yhteys. Ihmissuhteesta muodostuu merkityksellisin runoilijan kohdalle sattuneista. Mutta sen tuoma valo, selkeys ja sekä tulevien täyteläisen vuosien mahdollisuus jäävät väliaikaiseksi.

Aviosuhde on ajautunut karille. Nainaen löytää rakkauden kohteen liiton ulkopuolelta. Etääntyminen ja ero tulevat tosiasiaksi. Pitkinä kevätiltoina vankistunut isän ja pojan välinen hellyys, heidän ollessaan kahden kotona vaihtuu säännöstellyksi tapaamisrituaaliksi.

Runojen minän itsesyytökset ja toivo vaihtelevat. Maailman reunalla tuulee kaaoksen kuiluihin.  Väistämättä hän mietiskelee miten olisi voinut pitää kodin kasassa. Peitttikö hän turhin sanoihin elävän suhteen? Mutta tilanne huipentuu pettymyksenkaltaiseen suvaitsevaisuuteen. Kaikissa menetetystä on uuden alku: On löydettävä toinen kukkiva kamara.

''':Leif Färding ja psykoterapia - dokumentaarinen diversio''' ''Kursivoitu teksti''

Beatles-lp on pyörinyt loppuun. Aloitamme keskustelun. Mikrokasetille tallentuu Leif Färdigin puhetta.  Aiheena elämänvaiheet viimeksi kuluneina vuosina. Teen  välikysymyksiä, harpomme aiheesta toiseen, niin että lopulta aineistoa kertyy kolmisenkymmentä liuskaa. On selvää että oheisena tästä  voidaan tarjota vain lyhyt tiivistelmä.

Kerronta etenee kronologisessa järjestyksessä päinvastoin kuin keskustelu tilanteessa. Supistuksista ja muutoksista huolimatta esityksessä on pyritty säilyttämään hitunen alkuperäisyyttä. kuulemme pelkästään Leifin ääntä.

'''Psykotroniikka asialla'''

- Kevään -77 olin  eninmäkseen kahden  Mikon  kanssa iltaisin  asunnossamme Tapiolassa. Vaimoni Riittää seurusteli Eero Sarjasen kanssa. Riitta soitteli 4  - 12  kertaa illassa: emmä nyt tuukkaan, emmä nyt tukkaan ja niin edelleen.

- Siinä vaiheessa Mikko, silloin kaksivuotias, loi rakkaudellisesti todella hyvää suhdetta minuun. Meillä oli kauniita veljeyden hetkiä. Riitan ja sosiologi  Sarjasen  seurustelu johti eroomme syksyllä -77. Muutin avioeron virallistamisen jälkeen Siuntion kylpylään, jota ylläpitää Minna Sillanpää säätiö. Siellä on Lepopirtti niminen vanha puutalo, josta onnistuin saamaan asunnon. Tapasin siellä Mikkola joka viikonloppu Koitin jollain tavoin uudelleenorganisoida elämääni.

- Ongelmani Suomen armeijan kanssa oli tekijä, joka vaikutti avioliittoni hajoamiseen eli erityyppinen psykotrooninen häirintä: Joko välillä manipuloidaan ajattelemaan tuota tai välillä tätä tai sitten ei manipuloida ja katsotaan että mitenkä se itse poukkoilee silloin kun ei manipuloida.

- Psykotroniikka koostuu parapsykologisista laitteista, joilla vaikutetaan ihmisen tajuntaan:  liotetaan ihmisen tietoisuutta. Koko  psykobiologista kokonaisuutta.   Minulta tuhottiin kaikki mikä on ollut: perhe ja ne kodit, jotka perustin jatkaaksesi harmonista isä-poika suhdetta.

'''Kidutuskevä'''t

- Loppukeväästä -78 Mikolle  ja minulle tuli kuukausien väli ettemme voineet  tavata lainkaan. Kevät -78 oli ankaraa psykotronista kidutusta.  Mutta vielä siinä vaiheessa pidin fibojani sisäsyntyisinä.  Tuntui siltä kuin pää olisi halkaistu lasilla. Yritin kääntää sitä, mutta en voinut mitenkään päin: lasi oli jatkuvasti välissä.

- Lohjan Väestönsuojelukoulussa yritin samana keväänä suorittaa siviilipalvelusta, mutta lähdin kävelemään sieltä.  Minua häirittiin mm. puheilla kissoista, jotka pian putoavat katolta pesään lintujen päälle ja syövät ne, Samassa rytäkässä minut heitettiin ulos Siuntiosta, tai vähän myöhemmin. Koko idea mennä väestönsuojelukouluun oli sekin vähän ihmeellinen.

- Kun seison esplanadilla sen ravintolan kohdalla, joka seinään on koristeltu mm. friisi, missä näkyy lapsi viinirypäleiden kanssa,  niin silloin se tuli: idea Väestönsuojelukoulusta, jumalauta menenkin sinne!   Minähän olin miettinyt jo pitkään miten olin aikoinaan päästänyt tämän siviilipalveluksi.  Olisi pitänyt asianmukaisesti ottaa yhteyttä ja pyrkiä saamaan kokonaan vapautus tai suoritaa palvelu ajallaan. Nämä kaksi mielekästä vaihtoehtoa olisivat olleet olemassa.

'''Surrausta ja elohopeaa'''

- Kalevankatu 55 b Helsingissä oli viimeinen yritykseni luoda koti. Muutin sinne elokuussa -78 ja Mikko oli joka toinen viikonloppu kanssani siellä. Tapasimme näin kesään -79 asti.  Oli tarkoitus ostaa se asunto,  rakentaa laveri  tehdä tee & mietiskelynurkkaus. Olin ostanut stereolaitteet. Mutta kun tuli kesä lastenvuonna -79, tapahtui hirvittävä tuhoamis operaatio.

- Kerron alusta alkaen miten kaikki tapahtui lähtien liikkeelle viimeisestä viikonlopusta, jonka asianmukaisesti vietin Mikon kanssa. Menime Suvi Virtasen, silloisen tyttöystäväni, ja hänen äitinsä Lahja Virtasen kesämökille. Mennessä tielle ilmestyy punamusta auto, josta katsotaan minua aggressiivisesti.

- Yöllä  kuulin mökille inhottavaa surrausta.   Aamulla olin Mikon kanssa rannalla kun järvelle ilmestyi parisenkymmentä edestakaisin ajelehtivaa poliisivenettä.  Mikon mentyä sisään Suvi Virtasen äidin luo, alkoi minulla uudelleen surrata pzzyyy.  Huomasin että saatananmoinen paine päällä, ja  Mikko alkoi huutaa kuin mielipuoli, Se itki ja potki ovea, mutta Lahja Virtanen ei päästänyt sitä ulos.  

- Käsiitin niin, että Mikolle juotetaan elohopeaa! Kammottava tilanne: aloin olla varma että ko. eukko on psykotroonikko! Mikon juostua kyyneleet silmissä syliini, sanoin Suville lähteväni,  koska en kestä, jos nyt on psykomotoriikka käynnissä. Suvi yritti estellä, mutta lähdin Mikko olkapäilläni kantaen, joka oli hyvin luonteenomainen asento meille silloin.  Otimme bussin, poikkesimme Kaarina Turjan luokse, joka oli ystäväni ja asun Vuosaaressa. Mikko leikki Kaarinan joulukuusenkoristelu ja minusta tuntui että valkoiset voimat pystyivät  suojelemaan meitä.

- Mutta kun jatkoimme bussilla Helsinkiin, oli minulle tunne, että niskani taakana istuu kaksi vihreätä äijää, jotka piipittävät keskenään: piip, piip, piip.  Se oli joko psykotroonisesti aikaansaatu harha tai ilmeisesti ne olivat olivat plutolaisia!

- Siviiviilisaatiö on saatettu niin kauheaan tilaan että on avautunut ovi ihmiskunnalle vaarallisille voimille. En tiedä tänä päivänäkään mistä siinä oli kysymys.

- Vein Mikon Riitalle viimeisen kerran, Joka kerta kun lähdin viemään Mikkoa pois, olisi hän vielä jäänyt kanssani. Kun jätin poikaaa, itki hän nyt katkerasti ja  tartui rintaani kiinni. Yritin sanoa:  eikö olisi parempi jos Mikko voisi vielä jäädä luokseni.  Annoin ymmärtää näin, vaikka enhän minä olisi siinä tilanteessa voinut pitää häntä, kun itse olin täydellisesti psykotronisen  hyökkäyksen kohteena.

'''Haaksairikkoisten  tuli'''

 -Lähdin sinne viikonlopun jälkeisenä maanantai iltana kävelylle Kalevankatu 55 B.stä. Yhtäkkiä näen  punamustan auton parkkeerattuna Korkeavuorenkadun ja Tarkk´´ ampuja kadun kulmaan. Hätkähdän: samanlainen auto oli Lahja Virtasen huvilatiellä! Käteni osuu siihen ja silmäni osuu siihen.

- Sen jälkeen Eirassa julkisivu suomenlahdelle päin olevan rakennuksen, jonka on piirtänyt, kuten jälkeenpäin kävi ilmi. arkkitehti Lindvist; sama mies joka on suunnitellut Mikonkadun ja Aleksin kulmaan sen rakennuksen, jonka edessä on Femman seisake. Tämän Eiran rakennuksen eteen on pysäköity Hakosen muuttoauto; samalla tavoin punamusta kuin edellä mainitut henkilöautotkin. Muuttoautosta katseeni siirtyy Haaksirikkoiset patsasaalle, missä liekehtii se tuli. Tajuan ensimmäistä kertaa ihan täydellisesti, että elämäni tuhoamisesta on kysymys.

- Mieleeni palautuu vappubileet -79 jolloin joku nuori henkilö kuiskasi minulle ohimennen mitä fire chief eli mitä palopäällikkö. Olin vasta sinä keväänä kuullut ensimmäistä kertaa psykotroniikkka-sana.  Minullahan oli ollut sen suuntaisia tuntemuksia, mutta vasta silloin ilmiö tuli teoreettisesti selville.

- Ensiksi punamustat autot toiseksi.  Toiseksi.  vappuna ohimennen kuiskattu fire chief. Kolmannaeksi Haaksirikkoisten patsas. Jossa on tulta. Johtopäätös: ok, minua tehdään hulluksi.


'''Taikahuilu''' 

Kävelin takaisin Kalevankatu 55 B:hen kun ohitseni pyöräili fiksun näköinen hienotyyppinen mies. Kirkkaat hienot energiat, mutta hieman kauhuissaan ehkä siksi, kuva jonka sain että tiesi  häntä filmattavan koko ajan. Jossain saattoi olla Kekkosen psykotroonikkojen filmikamerat. Rohkea henkinen tyyppi, mutta tuuleekkaasti kauhuissaan ajoi tavattoman nopeasti ohitseni ja huudahti korvani: Et tuu.
 
- Siis: Et tuu.  Mihin tässä tullaan? Huudastuksen kirjaimet löytyvät sanasta flute. Lisään vielä sanan magic. Magic flute. Kun tätä kirjainyhdistelmää lukea takaperin, löytyy et tuu ja lisäksi nimikirjaimet L.F sekä Mikon alkukirjain.  Toisin sanoen tulee ne asiat jotka ovat varsinaisesti minun asioitani.

'''Heroiiniputki''' 

-Tämän jälkeen alkoi vuoden -79 kammottavin vaihe.  Ensin sain näkemyksen, että seuraavasta kerroksesta porataan reikä kattoon ja aijotaan päästää ydinsaastetta  asuntooni ja saastuttaa minut kuoliaaksi.   Samanaikaisesti portaikossa pompittiin yökaudet ylös alas. Sain käsityksen, että siellä hyppii kaikenmaailman huumekauppiaita ja että minusta aiotaan tehdä huumekauppias. Aloin arvella, että minut yritetään mustamaalata.

- Sitten WC:ssä vaihdettiin putki. Siinä oli ominaisuus, johon kiinnitin huomioni. Vanha oli rautainen, mutta uusi olikin muovia, jonka saa ruuvimeisselillä auki ja minulla oli ruuvimeisseli. Se käsitys, joka minulle annettiin on seuraava: Kekkosen poliisit ja armeija yrittävät mustamaalata minut ja koko elämäni syytämällä yläkerrasta putkeen heroiinia ja dollareita, saatanasti heroiinia ja dollareita putkeen; joita sitten näytetään ja valehdellaan muille ihmisille Färdingin olevan mafioso,  joka nytten on tullut vähän hulluksi ja luulee että sitä psykotronisesti tuhotaan.

- Eikä se ole pelkästään mafioso, jonka luona jengi pomppii yökaudet ostamassa heroiinia, vaan kaiken lisäksi vaarallinen terroristi ja pyromaani ja vaikka mitä! Tämä kuva minulle syötettiin päähän. Kokonaiskuvaksi muodostui, että Kekkonen ja muut halusivat perustella miksi he ovat ottaneet minun tuhoamisen  kohteeksi. Siksi että olen levittänyt joskus näkemyksiä, jotka eivät ole heidän piirustustensa mukaisia.

- Arvelen että nimenomaan Kekkonen on keksinyt antaa kansalle ymmärtää että olen heroinisti mafioso ja niin edelleen.  Ymmärrätkö nämä kaksi puolta: sen että ne olisivat koko ajan tiennyt mistä on kysymys, kun samalla ihmisille annettiin aivan eri kuva.

'''Hirttonaru, lasikirstu ja taulu'''

- Olisin tyytyväinen jos olisin magic film tästä kesästä.  Sitä täytyy kaivella suurennuslasilla! Nimittäin siellä  on sellainenkin kohta, että minut yritettiin tekemään itsemurhaa.  Hirtin itseni monta päivää. Juoksin sängyn ja sen vessaan vaihdetun putken väliä hirttonaru kaulassa. Hirttonaru!

- Yhtenä kauheana yönä minä makaan Suomen Armeijan Pääesikunnan kellarissa ydinsaastekirstussa. Niin tämä oli hallusinaatio, joka minulle annettiin. Mieti itse. Saatana.  Minä en nukkunut öisin. Tajusin että minä kävelen psykotroonisessa masiinassa.

- Lopulta suhteeni Suvi Virtaseen, mikä oli kaunis ja vakava suhde, loppui tähän hirvittävyyteen. Lähtiessään Suvi laittoi seinälle Picasson kuvan, jossa sellainen ruipelo jätkä, siis täysin avuttomassa tilanteessa olevan jätkä, niin kuin minä pääesikunnan lasikirstussa  rukoilee polvillaan kahden synkännäköisen  varjon seuratessa vierestä. Minä katselen lattialta epätoivoisssani sitä kuvaa kun Suvi lähtee lopullisesti.

- Minulla oli hyvin hieno kokemus Suvin kanssa sinänsä. Sellainen joka kuvaa myös tulevaa aikaa.  Tavallaan sen kokemuksen myötä annettiin niille, jotka tutkii psyko troniikkaa mahdollisuus jättää toteuttamatta kesä -79.  Nimittäin meidän aurat yhdistettiin. Kultainen miekka. shamballan eli Hyvän voimien henkisen esikunnan merkki lennähtää päätäni kohti seremoniallisesti vihkien minut suojelemaan tätä tyttöä, Suvia jonka kanssa makasimme juuri silloin sängyssä, Suvia, joka on herkkä hieno tyttö.

- Meitä kehotettiin olemaan yhdessä, mutta häikäilemättömästi pantiin jylläämään kidutuskesä -79.  Se toteutettiin, vaikka kyseessä oli kotini, viimeinen yritykseni rakentaa koti, jossa voisin tavata poikaani Mikkoa; kotini Mikon kanssa.  Sitten minut vietiin dorkikselle.  se tapahtui syksyllä 1979.

'''Ylilääkäri oli oikeassa 
'''
- Minut vietiin sinne psykotronisesti ehdollistettiin.  Hyvät ystävät Kaarina Turja ja Lasse Johansson ympäripuhuttiin; heitä estettiin ottamasta asianmukaisesti yhteyttä minuun, olemaan oikein veljellisiä.  Heidätkin saatiin mukaan tähän kurjuuteen.

- Sairaala oli Hesperian mielisairaala. Olin ensin avo-osastolla, sitten suljetulla. Avo osastolta sain lähteä uloskin, mutta yötä olin siellä, kunnes minut psykotronisesti organisointiin suljetulle.  Sitten minä pääsin pois niin kuin siltä pääst; eli toteamalla ettei minua enää vaivaa mikään; toteamalla ettei punaisia ja mustia autoja ole ettei psykotroniikkaa ole ja herra ylilääkäri on ihan oikeassa: kirjoittakaa rauhoittavia

'''Pekka Luhta 13. 03 1983'''