Lähdekoodi sivulle Leif Färdingin kaverit kertovat

Leif Färdingin kaverit kertovat

Kyselin marraskuussa 2010 kahdelta Lefan hyvin tunteneelta vaasalaiselta muistikuvia Leifistä Vastaajat ovat Kari Kaijanaho ja Reima Luukkanen.  Kari Kaijanaho on ilmaisukoluluttaj a Reima Luukkanen on vaasalainen toimittaja

Kari Kaijanaho
http://kari.kaijanaho.info/cv/

'''Kari Kaijanaoho vastaa: 24. 11. 2010***

Koulu:

En vallan tarkkaan muista mistä lähtien olimme samalla luokalla - onhan siitä jo aikaa yli 40 vuotta. Keskikoulussa kuitenkin.

Lefa näkyi ja kuului aina
 
-Äidinkielen tunnilla luimme 7 veljestä ääneen. Lefa luki aina innoissaan ja suurieleisesti. 

-Hän oli loistava ainekirjoittaja, opettajamme Koppelon eli Aatos Säätelän, mielioppilaita. Mutta jossain vaiheessa Lefa kyllästyi Koppelon kiitoksiin ja alkoi kirjoittaa puhdasta nonsenseä. Koppelo yritti ymmärtää, mutta koska juttu oli Lefan puolelta provokaatio, eihän se ollut mahdollista. Lopulta Koppelo joutui antamaan Lefalle tosi huonon ainekirjoitusnumeron todistukseen. 

-Liikuntaan hän suhtautui ylimielisen nuivasti, kunnes kerran luokan maastojuoksukisassa yllätti kaikki ja taisi peräti voittaa reilusti. Heino Mäkeläinen oli ällikällä lyöty ja totesi että joogassa piilee ihmeellinen voima. Joogaa Lefa nähtävästi harrasti ja sekin kyllä näkyi ja kuului liikuntatunneilla.

-Luokassa Lefa halusi profiloitua älyköksi. Hän viljeli mielellään runsaasti sivistyssanoja. Joskus biologian tunnilla Matti Alapoti osoitti kysymyksensä Lefalle. Lefa ei tietenkään ollut kuunnellut, mutta vastasi. Puhui muistaakseni apiloiden urbanisoitumisesta. Ei mennyt läpi ;-)

-Kaikenkaikkiaan koulussa Lefa oli - niinkuin minä sen muistan - rauhaton, vilkas, suhtautui kouluun ylimielisesti, mutta pärjäsi terävän älynsä avulla. Mutta ei koulu häntä jaksanut kiinnostaa. Toisaalta häntä pidettiin pellenä, osa inhosi, mutta minulle hän oli guru.

Kaverit

Valkaman Immu, Viitasen Bosse, Luukkasen Reima, Koiviston Hannu. Oli tietenkin paljon muita. 

Tytöt

Lefa eli jonkinlaista hippielämää - ainakin päänsä sisällä. Hän mielellään puhui rakastelemisesta - villejä tarinoita, jotka yleensä tapahtuivat Helsingissä. Vaasasta muistan hänellä olleen vain yhden tyttöystävän. 

Tössyttely

Tästäkin oli paljon puhetta (Stadissaa sitä ja stadissa tätä... ), mutta enimmäkseen luullakseni kului viiniä. 
Yhden tilanteen muistan, kun Lefa esitteli jostain saamaansa ampullia ja väitti sen olevan morfiinia tms. Valkaman Immu otti ampullin Lefalta pois ja särki sen katuun.
- Mieleeni on painunut Lefan iloinen huudahdus: ”Ah Dullaa!” Huumeet liittyivät hänen puheissaan hänen seikkailuihinsa Helsingissä ja Ruotsissa. 
Mutta ei hän niitä meidän porukassamme ainakaan esittelemällä käyttänyt. Mietin, olisiko mahdollista, etten vain huomannut. Ehkä, tai en vain kiinnittänyt huomiota, mutta kyllä minä huumeet tiesin. Jo vuosia aikaisemmin niitä kaupiteltiin minullekin Keskuskorttelin hyllyllä päivystellessämme. Ja toisissa porukoissa niitä kyllä tiesin käytettävän.
Lefa johdatti minut viinin saloihin. Lainasin koulussa hänelle 5 markkaa ja viikonloppuna sain maksuna Linnaviini pullon. Mutta tavallisesti joimme Nordforssia tai Algerialaista punaviiniä.

Kirjallisuus

Itse asiassa en tiedä, mitä hän oikeasti luki. Paljon puhuttiin Baudelairesta, Rimbaudista, Jack Kerouacista, Allen Ginsbergista ja tietenkin Saarikoskesta. 

Toisaalta muistan tapauksen, kun koulun jälkeen menimme Lefan jengin kokoontumispaikkaan (. Se oli huone vanhan puutalon kivijalassa, puoliksi maan alla. Naapurina asui valokuvaaja, (Hans ja Rafael Olin  - huom. T.P) jonka nimeä en nyt muista. Joka tapauksessa menimme sinne ja Lefa esitteli minulle Mark Twainin uskonnonvastaisia kirjoja. Hän luki pätkiä teoksista Kapteeni Taivaassa ja Matkakirjeitä maasta. Ne olivat todella hulvattomia. 

Toisaalta kirjallisuuteen liittyi tietynlainen - miten sen nyt sanoisi - tarinasto. Hänen sankareitaan olivat lähinnä kai runoilijat, jotka elivät täysin omilla ehdoillaan, nousten täysin porvarillisen todellisuuden yläpuolelle ja jotka kuolivat nuorina. Nämä tarinat olivat hyvin romanttisia ja toisaalta dekadentteja. Porvarillisen yhteiskunnan säännöt eivät näihin sankareihin yltäneet.

Musiikki

Underground oli Lefan juttu. Nummisen, Jarkko Laineen, Markku Innon ja kumppanien performanssit. Toisaalta Jim Morrison oli varmasti ylläkuvatunlainen nuori sankari. Mutta tärkein minun mielestäni oli Franck Zappa ja The Mothers of Invention.

Muistanpa erään kerran, kun Lefa oli pestattu Maapohjahallin bändikisoihin juontajaksi. Mies oli jo alussa päissään kuin ankka. Juonnot olivat kohtalaisen suoraa lainaa Franck Zappan teksteistä: poliisit olivat sikoja ja yleisön perseet muovista jne. Sitten kesken kisojen Lefa katosi juontajan hommista. Me oletimme poliisin korjanneen hänet, ehkäpä itse Suopo oli asialla ;-) Oikeasti Lefa oli kuulemma sammunut takahuoneessa. Epäilemättä järjestäjien helpotukseksi.

Teiniradikalismi

No, Lefa oli monessa mielessä sen sielu Vaasassa. Olisikohan ollut vuosi 1967, kun Lefan jengi kaappasi Vaasan Teiniyhdistyksen ja Vaasan Teinilehden. Tuloksena on tiukka lehti. Etusivulla kuvat kuolleesta amerikkalaissotilaasti, jonka huulet oli neulottu kiinni. Suussa kuulemma oli sotilaan omat sukukalleudet. lehdessä oli epäilemättä runsaasti muutakin sisältöä, mutta minä muistan vain tuon kuvan. Se oli aika hirveä. 

Lehden jälkeen kenkää tuli koko jengille. Järkytys oli kaupungin teineissä suuri. Muistan, kun joku vaati, että Lefa ja Idi pitäisi tappaa. Lefa ja idi olivat yksi ja sama persoona.

Näihin aikoihin soluttauduimme mukaan Vaasan teiniyhdistyksen ja reserviupseerien itsenäisyyspäiväjuhlallisuuksiin. Ja kesken seppeleenlaskun ja puheiden huusimme Suomen punaiseksi. Siitähän luonnollisesti nousi kohtalainen metakka. Meitä vaadittiin erotettavaksi kouluistamme ja taidettiin uhkailla poliisillakin. Oikeasti mitään ei tapahtunut.

Helluntaiseurakuntaan menimme kunnioittamaan hovioikeudenneuvot Paavo Hiltusen puhetta. Siellä protestimme oli hiljainen. Nostimme nyrkissä olevan kätemme ylös. Jostain syystä muistaakseni tästä ilmaantui kuva lehteenkin. Ja minä sain nuhteet nuorisokodin johtajalta Antti Kortelaiselta ( asuin kouluaikani nuorisokodissa, koska vanhempani muuttivat Ruotsiin v. 1965).

Kaiken tämän liikehdinnän ydin oli Harmagedon eli kirjaston kellari. Paikan saimme Kilpeläinen nimisen kaverin kautta. Hän oli käsittääkseni SDNL:n miehiä Vaasassa ja päätti tehdä meistä kansandemokraatteja. Toisten kohdalla hän onnistui toisten ei. Kirjaston kellariin kokoonnuttiin bilettämään, mutta kyllä siellä oikeita kokouksiakin pidettiin, opiskeltiin jopa marxilaiduuden alkeita. Mao ja hänen pieni punainen kirjansa oli myös kova sana. Samoin Che.

Kirjaston kellari toimi hienosti. Siellä keskusteltiin, juotiin viiniä, kuunneltiin musiikkia ( muistan erityisesti Small Facesin Itchykoo Parkin... "It's all too beautiful...") ja rakasteltiin. Kunnes jengiin eksynyt Lyseon biologian opettaja (Ei aiemmin mainitsemani Matti Ylipoti) sytytti siellä tulipalon ja aika ymmärrettävästä syystä saimme sieltä kenkää.

Uskonnoista

Kyllä Lefa puhui uskonnoista. Muistan Blavatskin nimen tulleen joskus esille. Samoin hän oli varmaan perehtynyt ainakin jossain määrin teosofiaan. Varsinaisesti itämaisista uskonnoista emme paljon puhuneet tai en ainakaan muista. Marxilaistumisen aikana hän osallistui, mutta säilytti kuitenkin tietyn etäisyyden. 
Oikeastaan, kun me muut upposimme marxilaisuuteen Lefa oli jo Helsingissä ja hänen suuntansa taisi olla juuri nuo itämaiset uskonnot, mystiikka ja Oraan suojelijat. Mutta sen jälkeen kun Lefa lähti Vaasasta, tapasimme enää harvoin.

Pukeutuminen

Samettihousut (ruskeat tai sammalenvihreät), villapaita tai flanellipaita, baskeri, maihinnousutakki, retukengät... Hän kyllä pukeutui melko huomiotaherättävästi ja värikkäästikin.

Koulusta vielä

Lefa oli tunneilla kova keskustelemaan. Ja etenkin Raimo Teppo vastasi mielellään haasteeseen. Yksi teema oli, että radikaalien ja luovien tiedemiesten ja taiteilijoiden pitää jättää Suomi. Esimerkkinä Lefalla oli eräs Uppsalassa vaikuttanut suomalaissyntyinen professori, joka oli siirtynyt Ruotsiin homoseksuaalisuutensa vuoksi.

Radikalismista

Ensimmäinen poliittisluontoinen kokoontumisemme tapahtui Nuorisotalolla. Tila oli joku kerhohuone. Minulla on hämärä muistikuva, että sinne kuljettiin jostain muualta kuin pääovesta. 

Kokoonnuimme pohtimaan, minkälaisiin toimiin ryhtyisimme, kun Vihreät baretit - elokuva tulisi Vaasaan. Asiasta puhuttiin paljon, mutta en kyllä muista, että sen kummempia villoja olisi niistä keskusteluista koitunut. Paitsi tietysti itse ryhmä. 

Tässäkin kokouksessa Lefa oli johtavassa roolissa. Ja Lefan tärkeä auktoriteetti ja yhteys suurempaan maailmaan oli Tampereella opiskeleva Koiviston Hannu.

Sitten oli se teatteriesitys torilla. Esityksen tilasi meiltä Vaasasta telkkariin ohjelmaa tehnyt toimittaja. Esitys tehtiin - kuten nykyään sanottaisiin - devising menetelmällä. Eli ryhmä tuotti materiaalia ja ohjaaja ( Gösta Ågren ) valitsi. 

Esitys ei ollut kovin pitkä - mutta taas, kun se oli tullut telkkarista ulos, meitä uhkailtiin lähinnä koulusta erottamisella. Ja taisi siitä Vaasa - lehtikin jotain pääkirjoittaa. Eli kyllä me parin vuoden aikana saimme herätettyä kaikenlaista rauhattomuutta kaupungissa ;-)

Huumeista vielä:

Olen miettinyt ja muistellut. Lefa tosiaan puhui niistä paljon. - Mieleeni on painunut Lefan iloinen huudahdus: Ah Dullaa! Huumeet liittyivät hänen puheissaan hänen seikkailuihinsa Helsingissä ja Ruotsissa. 
Mutta ei hän niitä meidän porukassamme ainakaan esittelemällä käyttänyt. Mietin, olisiko mahdollista, etten vain huomannut. Ehkä, tai en vain kiinnittänyt huomiota, mutta kyllä minä huumeet tiesin. Jo vuosia aikaisemmin niitä kaupiteltiin minullekin Keskuskorttelin hyllyllä päivystellessämme. Ja toisissa porukoissa niitä kyllä tiesin käytettävän.

'''Kari Kaijanaho''

Synnyin Tampereella 1950. Vaasaan muutin vuonna 1964 isän työn perässä. Isäni oli töissä Vaasan Puuvillan kutomossa laitosmiehenä. Siellä minäkin olin ensi kerran kesätöissä kesällä -64.

Vaasassa kävin kouluni Vaasan Lyseossa, josta kirjoitin ylioppilaaksi 1971. Tämän jälkeen menin kauppaoppilaitokseen ylioppilaslinjalle. Mutta motivaatio oli silloin hukassa ja keskityin koulun sijaan lintsaukseen enkä koskaan valmistunut ylioppilasmerkonomiksi.

Koulunkäynnin sijaan harrastin politiikkaa ja maailmanparannusta. Teatteri tuli mukaan ensin kritiikin kautta eli kirjoittelin teatterikritiikkejä Kansan Ääneen. Sitten livahdin teatteriin tekijäksi. Ensimmäinen juttu, jossa olin mukana oli Vaasan kesään tehty näytelmä Christie rakastuu. 
Työryhmä koostui Vaasan suomalaisen teatterin näyttelijöistä Anneli ja Juhani Juustisesta, ... Salmisesta, Vasa Svenska teater'in Lennart Snickarsista sekä parista muusta. Juhani J. ohjasi, Lennart Snickars oli Christie ja minä ajoin valot. Silloinen tyttöystäväni Sirkka Huhtamaa oli kuiskaaja, hänen veljensä Risto hoiti äänet...

Armeijan jälkeen lähdin Jyväskylän yliopistoon opiskelemaan sosiologiaa. Alusta lähtien osallistuin Jyväskylän ylioppilasteatterin toimintaan ja luonnollisesti politiikkaan. Ylioppilaskunnan hallituksessa istuin vuodet 1977 - 78. Vuonna 1979 minusta tuli ylioppilaskunnan kulttuurisihteeri, jossa hommassa olin aina vuoteen 1983.

Vuodesta 1983 olen ollut päätoimisesti free lance ohjaaja ja olen sitä edelleen. Ohjaan harrastajateattereita. Homma on kovaa ja joskus myös kivaa. Tosin työn edellytykset ovat kovasti rapautuneet 90 - luvun laman jälkeen. Ja samalla alalle koulutetaan jatkuvasti väkeä. Kun aloitin olin Keski-Suomessa ainoa. Nyt meitä on lähes joka kunnassa ja Äänekoskellakin kolme.

Jyväskylästä muutin Äänekoskelle vuonna 1995 ja täällä asun edelleen. Parhaillaan työskentelen Myrsky - rahoituksen turvin toimivassa Äänen vuoksi - projektissa nuorisoteatteria tekemässä. (http://www.facebook.com/l/d0942T1d2yRjhCIvhwBhtlrrOsQ;aanevuoksi.fi )

'''Kari Kaijanaho'''

'''''Korsholmanpuistikko 15 kellari'''''

Reima Luukkanen 26.11. 2010

Tämä pohjautuu pitkälti 1990-luvun alkupuolella pöytälaatikkoon tekemääni sormiharjoitelmaan. 
Kokeilin, josko Jallinojan määrittelyjen pohjalta voisi tehdä jostain boheemiyhteisöstä tutkielman. 
Harjoitustyöksi valitsin kellarikämpän. 

Yleistä talosta ja kämpästä 
Korsholmanpuistikko 15 oli kaksikerroksinen ruskea puutalo. Talo purettiin joskus 70-80-lukujen vaihteessa ja tontilla on nyt kolmekerroksinen kerrostalo. 

Kellarikämppä oli kooltaan alle kaksikymmentä neliötä. Vettä ei tullut  eikä mennyt. Ainut lämmön lähde oli puuhella nurkassa. Kovilla pakkasilla siinä piti pitää tulta lähes koko ajan, sillä nurkista veti.  Kämpän ainoasta ikkunasta avautui näkymä pihamaalle, jota hallitsi harmaa ulkorakennus. Siinä oli liiteri- ja varastotiloja.  Kämpälläkin oli oma liiteritila. Puita saimme  purkujätteistä naapuritontilta. 

Olimme kämpässä alivuokralaisia. Vuokraisäntä oli seinän takana asunut   valokuvaaja Heikki Seppälä.  
(Lisäys 18.12. 2014  Reima muistaa väärin.  Minä asuin käytävän toisella puolella, mutta en halunnut olla tekemisisää Leifin porukan kanssa.  Siksi jäin tuntemattomaksi Reiman kommaenteissa.  Kämppikseni Oli sittemmin säveltäjänä profiloitumut Pekka Törmä)

Minä, Leif Färding ja Hannu Koivisto vuokrasimme kämpän muistaakseni syksyllä 1967 muutaman kympin kuukausivuokralla. Olimme kämpässä kevääseen 1968 saakka. 

Leifin puheiden mukaan kämpästä piti tulla jonkinlainen kulttuuristen keskustelujen soppi, jossa tehtäisiin myös kirjallisia töitä. Ainakin viime mainitut jäivät vähiin. Kämpästä tuli enemmän viikonloppujen ryyppykämppä. Mutta paljonhan siellä keskusteltiinkin, luettiin  ja tehtiinkin jotain. 

Sana oli myös kiertänyt. Kämppä veti puoleensa saman henkistä väkeä Vaasan lisäksi Kristiinaa, Tamperetta ja Helsinkiä myöten. Tuttavapiireissä puhuttiin "niitten ryyppykämpästä, huumekämpästä, boheemikämpästä". 

Boheemiyhteisö ja kellarikämppä 
Miten paljon  tuota kämpässä irrallista elämää viettävää ja kodista itsenäistymishyppyä pyrkimään tekevää  nuorten joukkoa voi pitää  boheemiyhteisönä tai sen junioriversiona? 

Sosiologi Riitta Jallinojan teokseen "Moderni  elämä (1991 SKS) sisältyy runsaat parikymmentä sivua  Pariisin  vasemman rannan ja Montmarten sekä New Yorkin Greenwich Villagen ja Lontoon Chelsean boheemiyhteisöjen erittelyä. Jallinojan erittelystä on poimittavissa muutamia yleistyksiä, jotka tuntuvat tutuilta. 

Jallinoja  määrittelee boheemisuuden romantiikan sosiaaliseksi muodoksi. Se on romanttisessa liikkeessä esitettyjen ideoiden soveltamista  käytäntöön. Boheemit ovat yhteisöissään halunneet 
toteuttaa sitä elämänmuotoa, josta monet intellektuellit kirjoittavat  romaaneja, runoja, esseitä ja pamfletteja. 

Niin mekin. Luimme mm. Kerouacia, Ginsbergiä ja Murgeria.Tavaksi tuli koulujen lomien aikaan lähteä umpimähkäisiin reissuihin. Lähdettiin tien päälle liftaamaan rahattomina ja saatettiin olla poissa päiväkausia. Hannu ja Lefa häipyivät tällä tavalla kesäksi Tukholmaan ja elivät siellä purkutaloissa ja sekalaisissa seurakunnissa. 

Jallinojan mukaan boheemit tavoittelivat vapautta ja näkivät työn ehtoihin taipuvan työetiikan vapauden perimmäisenä esteenä. Tuosta etiikasta tuli kiivas vastustamisen kohde. 

Kun kellarikämpässä me kolme pohdittin, mitähän meistä isoina tulee, säännöllinen palkkatyö oli vaihtoehtona hännillä. Leif halusi kirjailijaksi tai runoilijaksi, Hannu free-toimittajaksi tai tutkijaksi ja minä free-toimittajaksi. 

Jallinoja sanoo boheemien liittäneen yhteen työn ja seuraelämän.  Tämä yhteenlomittuma oli vapauden valtakunta, jossa Jallinoja näkee koko boheemielämän perustan. 

Saman ajatuksen saattoi kuulla iduillaan Lefan puheista  kirjoittamispaikkana sekä seurustelu- ja asuinpaikkana. Lefa taisi kirjoitella kämpässä runoja, minä kirjoitin  jonkun jutun Pohjanmaan Kansaan. Hannu tuskin teki mitään. 

Jallinojan teoksen lähdeluetteloon ei sisälly Ernest Hemingwayn artikkelikokoelmaa "Täyttä elämää" (1968 Tammi). Siinä amerikkalaisboheemien ns. työnteko 1920-luvun Pariisissa  pannaan pieniin pinoihin. Hemingway nimesi Yhdysvalloista Pariisiin tulleet boheemit "tyhjäntoimittajiksi, jotka kuluttavat kaiken sen energian, minkä taiteilija käyttää luovaan työhön, puhumiseen siitä, mitä he aikovat tehdä". 

Jos tämäkin kuuluu boheemin tunnusmerkkeihin, niin se sopii kellarikämpän väkeen. 

Boheemien seuraelämä muodostui ystävistä, nautintoaineista ja keskusteluista, jotka pyörivät yhteisen intohimon, taiteen ympärillä. Kellarikämpällä tuli juotua halpaa punaviiniä niin paljon, etten ainakaan kymmeneen vuoteen pystynyt  viiniä juomaan. Kirjallisuudesta ja taiteesta sekä kulttuurista  tiedot karttuivat aika lailla. 

Boheemeille elämisen arvoisen elämän peruspilarin muodostivat Jallinojan mukaan  elämykset. 

Kämpän keskeiseen sanavarastoon kuului sana fiilis. Oli hyviä ja huonoja fiiliksiä. Kerrottiin, mistä asioista, kirjoista, paikoista, tauluista juomista tms. sai hyviä fiiliksiä. Olimme fiilisten metsästäjiä. 

Boheemit olivat matkailijoita ja he löysivät mystiikan matkoillaan. Itämaiset uskonnot tuottivat outoudellaan heille elämyksiä ja niistä tuli siksi suosittuja. 

Muistan kämpän pöydältä pienen Budhan patsaan ja sen vierestä kynttilänjalan. Lisäksi muista itämaisittain kirjoillun myssyn. Lefalle ne kaikki olivat näyttöarvollisia taikakaluja. 

Hän tapasi istua niiden ääreen myssy päässä etenkin silloin, kun kämppään tuli ennestään tuntemattomia tyttöjä. Tytöt katselivat ihmeissään ja kunnioittavasti Lefan mutinoita ja kumarteluja. Muistan, kun kerran Hannu kysyi kuuluvasti: 

- Arvatkaa mitä se tekisi, jos täällä ei olisi muita kuin minä ja Reima? 
- No, mitä, ihmeteltiin. 
- Ei mitään, kuului Hannun vastaus. 

Nuoruusvuosina Lefan kiinnostus mystiikkaan oli pinnallista. Häntä ihastuttivat sellaiset erikoisuudet kuin pylväspyhimyksenä tunnettu intialainen mies. Mies nimitettiin pyhimykseksi sen jälkeen, kun hän oli 30 vuotta istunut pylvään päässä. 

Myöhemmin Lefan kiinnostus syveni ja hän oli kääntämässä englanninkielisestä laitoksesta teosta nimeltä "Itämaista viisautta". Teos mainitaan Lefan binliografiassa. 

Jallinoja pitää boheemiuden näkyvänä piirteenä taipumusta hakeutua yhteyteen toisten boheemien kanssa. 

Kämpästä oli siis sana levinnyt. Siellä kävi vaasalaisia taidekerholaisia ja monenlaisia taivaanrannan maalareita ja kävijöitä oli ihan Etelä-Suomea myöten. 

Muistan kaksi nuorta miestä, jotka tulivat muutamina viikonloppuina Kristiinasta bussilla ja yöpyivät kämpässä. He olivat ujoja kulttuurihenkisiä nuoria, eivät paljon puhuneet, mutta kuuntelivat mielellään muiden juttuja. 

Boheemien yhdenmukaisuus perustui Jallinojan mukaan niin Pariisissa, Lontoossa kuin New Yorkissakin siihen, että he hahmottivat suhtautumis- ja elämistapansa suoraan porvarillisen elämänmuodon kritiikin pohjalta. 

Kämpässä inhottiin kaikkea porvarillisuutta ja erikseen syvästi pikkuporvarillisuutta. Karsastimme sovinnaisuutta, tapoja, normeja. 

Tämä kaikki tosin sillä varauksella, että meitä oli kaksi koulupoikaa ja yksi opiskelija. Me koulupojat asuimme vanhempien luona ja viikonloput kämpässä. Nuo viikonloput ja muut vapaa-ajat olimme boheemeja. Hannu opiskeli Tampereella ja tuli viikonloppuboheemiksi Vaasaan. 

Meillä ei ollut mitään porvarillisen elämän etuja vastaan, kun niitä tarvittiin. Ei esimerkiksi mitään sitä vastaan, että jos ei ollut rahaa käydä läheisellä grillillä syömässä, saattoi mennä vähän matkan päähän kotiin syömään äidin laittamia lihapullia. 

Jallinoja liittää  boheemisuuden tiettyyn elämänvaiheeseen, nuoruuteen. Tästä vapautta korostavasta elämänvaiheesta on useimmille boheemeille  tullut väliaikainen. He ovat palanneet bohemiasta siihen porvarilliseen maailmaan, josta ovat kerran lähteneet. Jotkut taas ovat säilyttäneet boheemisen elämänmuodon, mutta eivät vartuttuaan ole enää viihtyneet boheemiyhteisössä. He ovat eristäytyneet. 

Hannu ja minä palasimme takaisin. Lefakin yritti paluuta, mutta siitä ei tullut mitään. Hän teki kompromissin, säilytti entisen elämänmuotonsa ja eristäytyi. 

Jos boheemiuteen kuuluu sekin, että kaipaa noita entisiä aikoja, niin minun muistoihini kellarikämpästä sopii Jallinojan poimima sitaatti vanhalta Chelsean boheemilta: 
"Nautinnollisen seurustelun pohja on ystävien seura, ystävien, jotka ovat yhtä iloisia kuin sinä itsekin, kodikas huone, takka, jossa on tuli, jatkuva keskustelu runoudesta, kirjallisuudesta, kuvista ja se kuulostaa korvissasi suloiselta. Niille, jotka ovat jo poissa, osoitan muistot nuoruuden iloista, vanhasta hyvästä toveruudesta, joka teki noista illoista niin sydämellisen riemukkaita". 

Jos joku löytää edellä olevan perusteella kellarikämpästä vaikka heiveröisen yhteyden boheemiyhteisöön, niin ihan kiva. 

Kellarikämppä nuoruuden yliopistona 
Boheemiyhteisöä enemmän ajattelimme kellarikämppää omana paikkana. Me kun ei oltu valtaosaa. Tunsimme viihtymättömyyttä ja vierautta niissä paikoissa, joissa kaupungin nuoret oleskelivat. Piti sen takia saada oma paikka. Meidän kolmen lisäksi kämpän perusjoukkoon kuuluivat Jouni Viitanen ja Ilmari Valkama. 

Kellarikämppä oli nyyttikestipaikka silläkin tavalla, että omien viinipullojen lisäksi jokaisella oli muutakin tuotavaa. Muistan meidän kolmen tutustuttaneen  toisemme ainakin omiin mielikirjailijoihimme ja mielimusiikkiin. Minä toin Hemingwayn ja Faulknerin, Lefa Ginsbergin ja muut beat-kirjailijat ja Hannu ainakin Herman Hessen. 

Hemingway tunnettiin, eivätkä hänestä muut pitäneet.  Pari vuotta aiemmin oli ilmestynyt suomeksi Faulknerin pääteos Ääni ja vimma. Sen tajunnanvirtatekniikka kiinnosti. 

Suomi on kirjallisilta mieltymyksiltään lavean epiikan maa. Minä ja Hannu pidimme Väinö Linnan Pohjantähteä yhtenä Suomen kirjallisuuden merkkiteoksena. Lefaan ei kolahtanut. Muistan Lefan sanoneen perusteluiksi: "Johtuu kokemus- ja näkemysmaailman erilaisuudesta". 
Hän luki mieluummin modernia lyriikkaa. Pentti Saarikoski oli kova sana, samaten Walt Whitman Baudelaire sekä amerikkalaisen beat-lyriikan pahat pojat Gregory Gorso ja Lawrence Ferlinghetti. 

Kämpässä kuunneltiin rockia, folkia, bluesia ja oraillaan olevaa vasemmistolaista vaihtoehtomusaa. Levykokoelmaan kuului mm. sellainen nykypäivän harvinaisuus kuin Kaj Chydeniuksen Lauluja, Vuonna 1967 ilmestynyt  LP on Love Records-kustantamon ensimmäinen levy. 

Lefa ja Hannu olivat tuoneet Tukholmasta nipun älppäreitä, joita ei Vaasasta saanut. Nippu sisälsi ainakin Pete Seegeriä, Vanilla Vudgea ja  The Zodiacia. Kämpän soitetuimpiin älppäreihin kuului myöhemmin ilmestynyt Beatlesien "Saint Pepper". 

Muutamat kuukaudet kellarikämpässä  antoivat aika annoksen tietoa kirjallisuudesta, musiikista ja yhteiskunnasta. 

Iäksi mieleen jääneisiin muisitkuviin kuuluvat talvi-iltojen istumiset puuhellan äärellä ja pitkät keskustelut impressionismista kuvataiteessa, modernista lyriikasta Baudelairesta ja Verlainesta ja Lefan lausumat pätkät Verlainen juuri suomennetusta teoksesta. Jossain vaiheessa käperryin makuupussiin kuuntelemaan tulen huminaa hormissa ja pakkasen paukkumista nurkissa. Silloin kämppä tuntui kodiltakin. 

Kämpän kuuakudet opettivat kriittiseen ajatteluun, suvaitsevaisuuteen ja antoivat tietoja erilaisista kulttuureista. Kämpän  aika antoi minulle sellaisen henkisen varastuksen, josta jotain kannan yhä mukanani. 

'''Reima Luukkanen'''

'''Pekka Haavisto, kansanaedustaja (vihr.'''

13. 01. 2015

”Tervehdys Tapio,

Lainaan tähän Juha Olaviselta äsken saamaani dataa:

- Keskustelin jokin aika sitten jonkun kanssa Lefan hommista ennen Kasviksen aikoja ja Hesaan tulon jälkeen. Oli kuulemma asustellut jonkin runoilijan luona - saattoi olla Caj Westerberg?

- Itse tutustuin Lefaan vähän enemmän Kasvikseen tuloni aikoihin keväällä 75.  Pari vuotta tästä eteenpäin olimme tietysti paljon tekemisissä kunnes Lefa alkoi haihtua etäämmälle Oraiden kuvioista 70-luvun lopulla.

- Oraansuojelijoissa tietysti Jan Kenneth Weckman oli yhdistyksen perustamisen jälkeen (syksyllä 74) aika lähellä Lefaa - heidän lisäkseenhän yhdistyksen perustivat Jorma Salojärvi (edesmennyt) sekä Henrik Nymalm.(pappi!)

-Kasviskuvioon tultuani kesällä 75 olikin menossa kova kalabaliikki yhdistyksen sääntöjen muuttamiseksi. Toisel puolel oli Salojärvi, joka puolusti alkuperäisiä, itse tekemiään sääntöjä, joissa terveellisyys ja "biologinen elämäntapa" oli framilla. 

-Toisella puolella olivat sitten Jan Kenneth, Lefa sekä Lasse Johansson, jotka ajoivat pitkälti Lefan sorvaamaa, "henkisempää" sääntömuutosta. Useimmille muille hieman kummallistenkin kahakoiden jälkeen säännöt sitten lopulta muutettiinkin.

- Ehdottomasti läheisin tässä piirissä Lefalle oli kuitenkin Lasse Johansson. Heitä yhdisti erityisesti innokkuus "uusteosofi" Alice Baileyn oppeihin. Lassen ja Lefan ystävyys kantoi kompuroinneista huolimatta aivan loppuun saakka. 

- Tietysti myös Ollella (J.O.Mallander) on omat muistikuvat. Kun tein pienen esityksen Kasviksen synnystä 40v juhliin selvisi, että Lefa oli myös paikalla kun Elonkorjaajia perustettiin 1970. Saattoipa olla Antero Kare tai Carolus Enckell jonka avustuksella selvisi.

- Lefa kirjoitti Anarkia-julkaisuun (1975) aika hyvän jutun vai oliko parikin (löytyy) ja sitten Auraan tietysti koko läjän (jäljitettävissä) 

- Aura-kirjassa (89) on Lefan tyylikäs  "ohjelmanjulistus" Oraan Suojelun lähtökohdista. (myös ensimmäisessä Aura-lehdessä 76). Muistaakseni ei kirjoittanut Loimuun.

T. Pekka H.

'''Pekka Haavisto jatkaa 13. 01. 2014'''

Hei Tapio, 

Kysyin vielä paria lisäasiaa Juha Olaviselta, mm. Leif Färdingin muistokirjoituksesta Suomi-lehdessä (jota toimitin). 
Muistan että jotakin hässäkkää muistokirjoituken julkaisemisessa oli (mietin että oliko jopa niin että kirjoitus olisi julkaistu ennen Lefan löytymistä). Vai oliko niin, että siinä yhteydessä julkaistiin myös Lefan viimeinen kirje? Tässä Olavisen vastauksia: 

- Joo, minähän taisin raapustaa Lefan Im Memoriamin Suomi-lehteen. Muistaakseni se Lefan kirje kabbaloinen ja mestareineen oli samassa numerossa ts. Lefan lötymisen jälkeen. (Sehan selviää siitä viimeisestä Suomi-lehdestä jossa on - mikäli muistan - lyhyet esittelyt kaikista Suomi-lehdista.) 

- Sain sitten aika lailla kyytiä muistokirjoituksestani eritoten Lasselta (Johansson). - Olin tietysti liian kolea ja analyyttinen. 

- Karri Kokon (kirjailija) suhteesta Lefaan en paljoa muista/tiedä. Karri oli tuolloin erityisen innostunut Beat-kirjailijoista, joista teki pari juttuakin Auraan (tais olla 76 ja 77). Muistaakseni Karri piti turvallista välimatkaa näihin tuonpuolen juttuihin. Jaa nyt tulikin mieleen että Karri kirjoitti arvostelun Lefan runokokoelmasta Levoton oksa, keinuva sydän (Aura 4/77). 

- Kaivoin sen juuri esiin. Siinähän on Karrin otsikkona "Onnen pojan balladi" ja vieressä suoraan sanoen otsikkoon nähden aika antiteesimäinen, synkkä kuva Lefasta, jonka otin kesällä 76 Inarissa Transpersoonallisen psykologian maailmankonferenssissa, jossa olimme Simo Sulvan kanssa kokkeina. 

-Mentiin sinne Veka Leväahon kuuluisilla vankkureilla aika isolla porukalla. Lefa oli matkalla aika poissaolevissa tunnelmissa. Kuvavalinta oli varmaan minun ja huono. (Otettiin mitä löydettiin.) 

- Mainittakoon - ehkä olet tämän tosin jo kuullutkin - että teimme tietysti Simon kanssa Inarissa kasvisruokaa ja muistan kun kaksi tiibetiläistä Lamaa tuli luukulle kyselemään: juu häv eni miit? 

T. Pekka

'''Pekka Haavisto''' 
21. 01. 2015

Juttelinkin eilen J.O.Mallanderin kanssa Färdingistä. 

Hän muisteli Elonkorjaajien ja Färdingin yhteyttä, mm. Färdingin kirjoitusta Iiris-lehteen (vuosina 1969-1970?). Mallander lupasi katsoa lehteä omista kokoelmistaan. 

Hän myös muistutti että Elonkoraajissa aktiivinen Olli Lyytikäinen teki kannen ainakin Färdingin esikoiskirjaan "Maailmaa minä rakastan". 

Mallander muistutti myös Siuntion kylpylän/Miina Sillanpään säätiön pitkäaikaisen johtajan ja demarivaikuttajan Ulla Tiilikaisen tärkeästä roolista. Mallander muisteli, että Färding olisi asunut ainakin joitakin aikoja juuri Siuntion kylpylässä, tavallaan "turvapaikassa".
http://www.rantasipi.fi/hotellit/siuntio/fi_FI/historia/ 

Ulla Tiilikaisella, joka ilmeisesti on elossa, olisi varmasti yhtä ja toista muisteltavaa. Hän oli myös viimeisten joukossa "sulkemassa" aikanaan Korkeavuoren Kasvisravintolaa Heidi Hautalan kanssa. 

Mallander muisti myös, että Färdingin vaimo työskenteli "Pohjan akka" -nimisessä yrityksessä, joka keräsi vanhoja suomalaisia käsityömalleja ja tuotti niiden pohjalta uusia tuotteita. 

Lasse Johansson puhelinnumero ilmeisesti löytyisi Mallanderilta. Lassella on Sysmässä kartano "Humiseva honka" (?) ja talo Kreikassa. 

Mallander ajatteli Färdingissä olleen vaikutteita Majakovskylta, suomalaisesta shamanismista sekä Rimbaud'sta ja Baudelairesta - "kirotuista runoilijoista". Hän muisti myös Färdingin jäähyväiskirjeen, joita hänen mukaansa olisi lähetetty kuusi kpl, ja yksi Heidi Hautalalle ja J.O.Mallanderille Lauttasaareen.
 Se julkaistiin aikanaan Suomi-lehdessä. Siinä hänestä nousi päällimmäiseksi Färdingin omakuva "epäonnistuneena Samuraina", joka päättää itse päivänsä. 

Oraansuojelijoissa Färding kuului "idealistiseen siipeen". 

T. Pekka

Eeva Pitkälä 22. 02. 2015
Moi, tuosta Leifistä, tiedän, että Jussi Tuuri oli viimeisiä, jotka koettivat auttaa Leifiä. Jos keräätte kattavaa elämänkertaa, Jussia kannttaisi haastatella. Olemme pitäneet Jussin kanssa yhteyttä vuosien varrella, mutta ihna viime vuosina en ole tavannut. Jussi asuu nykyään vaimonsa Kaija Saariketun kanssa Helsingissä, mutta Mellan kautta (Antti Tuurin vaimo) olen saanut kuulla, että heillä on talo jossain Pohjanmaalla. 

Eevallea
Hienoa Eeva Tarkoitus on todella kerätä kattava aikalaispaketti. Voitko kysellä Mellalta lähemmin Jussista?

Teje Johannes Calden 
22. 02 2015

Tuossahan sitten olikin suurin osa... Ari asui Vaasassa koko ajan ja näki Lefan paljon useammin kuin minä ja muisti on erinomainen, en löydä mitään mikä ei pitäisi paikkansa. Lisätä aina voi toki Minä olin Jorma Elovaaran ystävä, ja ymmärrän hyvin ettei Lefa pitänyt tyylistä, tutustuttiin Vesimiehen Aika ohjelman ansiosta, ja soitin jopa vaasan radiosta Jormalle, mutta oliko Kalle tai sinä (T.P)joka järjesti puhelun en muista....