Vaikka Saksa alkoi piiputtaa jo 1944 jaksettiin järjestää omia hämäräoperaatioita mahdollisen Suomen miehityksen varalta
’’Sonderkommando Nord’’ - tapahtumat Kristiinassa ja Närpiössä "Juha Pohjosen väitöskirjan "Maanpetturin tie" ja siinä mainittiin Kristiinankaupunki ja Närpiö ja saksalaiset sukellusveneet useaan otteeseen. Päätin ottaa asioista enemmän selvää. Näitä tietoja on julkaistu aikaisemminkin, mm.1970-luvulta on kaksi Ali Alavan kirjaa, jotka perustuvat siihen, että tekijä on haastatellut mukana olleita henkilöitä. Myös paikallisissa lehdissä on ollut muutama kirjoitus näistä asioista. Esim. 1970-luvun harvoissa lehtihaastatteluissa esiintyy mielestäni vielä jonkinverran "Itäisen herran" pelkoa, eikä kaikkea ehkä ole uskallettu kirjoittaa. Vasta NL:n hajoamisen jälkeen ja Valpon arkistojen avauduttua on ollut mahdollisuus saada enemmän tietoa näistä arkaluontoisista asioista, jotka hyvin paljon koskettelevat tätä rannikkoseutua.
Arkaluontoisuus johtunee myös siitä, että harva on halunnut myöntää olleensa tekemisissä organisaation kanssa, joka toimi Gestapon alaisena."
"Organisaatio perustettiin ja johtopaikaksi tuli Pommerinlahden rannalla sijaitseva Heringsdorf.
— Sonderkommando Nordin esikuntaan johtoon tuli SD:n majuri Alarik Bross, Fregattenkapitän (vakoilupäällikkö) Alexander Cellarius ja Aarne Runolinna (propaganda, hallinto)
— Suomen johtoon tuli mm. ev.luutnantti Johan Fabritius, Fil.tri Vilho Helanen (AKS:n ent.pj), pääorganisaattori Luutnantti Seppo Heikkilä ("Holm"), ins. Karl Sundholm ja toimittaja Karl Jansson.
Koko Suomi oli lisäksi jaettu piireihin, joilla oli omat asiamiehensä, radioasemansa, ajoneuvoja ja aseita. Myös oli perustettu ns. Vapaan Suomen radio ja omat lehtijulkaisut. Radioliikenteen pääpaikka oli Helsingissä ja sitä hoiti tanskalaissyntyinen Thoralf Kyrre.
Toiminta Suomessa keskittyi nimenomaan Kristiinankaupungin - Närpiön tienoille."

"Kristiinan kaupunginhotelli joka oli Närpiön etappitalon Rangsbyn ohella toiminnan päätukikohta. Esim. etappimiesten puhelut yhdistettiin hotelliin "Kallelle" =Jansson. SS-mies Timo Räihä asui myös kaupunginhotellissa, tarkemmin sanottuna sen entisen piharakennuksen pohjoispäädyssä, ja hän hoiteli radistin tehtäviä.’’
http://sydaby.eget.net/tv/vid/Sonderkommando+Nord.mov (Voi vaatia että videoklippi on tallennettava kovalevylle että äänet kuuluvat tai jos voi valita soittimen esim. vlc, mpc-hc)
http://sydaby.eget.net/fi/krstv/sondern.htmThoralf Kyrre
Thoralf Kyrre (1913 – 27. marraskuuta 1960 Kööpenhamina, Tanska) oli tanskalainen diplomi-insinööri, joka oli mukana saksalaisten Sonderkommando Nord -vakoiluoperaatiossa Suomessa vuosina 1944–1945.
Kyrre oli tanskalainen kansallissosialistien kannattaja, joka saapui Suomeen talvisodan vapaaehtoisena ja jäi asumaan maahan työskennellen insinöörinä Helvarin radiotehtaassa. Kyrre oli Tanskassa tuomittu 1939 vankeuteen hänen murtauduttuaan sosialidemokraattien puoluetoimistoon ja asennettuaan kuuntelulaitteita Neuvostoliiton kaupallisen edustuston tiloihin.
Kyrre suoritti jatkosodan aikana erilaisia toimeksiantoja Arno Anthonin johtamalla Valpolle; hän muun muassa asensi salakuuntelulaitteet Valpon Ratakadun päämajassa oleviin pidätysselleihin ja oli mukana kehittämässä puhelimeen liitettävän kuuntelulaitteen, jolla saattoi kuunnella mitä puhelimen lähistöllä puhuttiin. Tätä laitetta Valpo käytti oppositioainesten kotien salakuunteluun.
Kyrre perusti aselevon jälkeen 1944 Helsingin Pitäjänmäellä sijaitsevan työpaikkansa Helvarin radiotehtaan ullakkotiloihin salaisen radioaseman, jolla lähetettiin Suomessa toimivien saksalaisten agenttien raportteja Saksaan. Radioaseman antennit eivät herättäneet huomiota koska radiotehtaan katolla oli paljon muitakin antenneja.
Kyrre oli jonkin aikaa vangittuna Ruotsissa, mutta pääsi kuitenkin jatkamaan matkaa Tanskaan. Kyrre siirtyi sittemmin Yhdysvaltain palvelukseen ja oli muun muassa Islannissa CIA:n tehtävissä. Hän lähetti 6. joulukuuta 1948 pilkallisen kirjeen Valpolle. Kirjeessä toivottiin ”laitoksenne pikaista luhistumista”. Lohjan Kalkkitehdas Oy:n johtaja, vuorineuvos Petter Forsström toimi pakomatkan rahoittajana ja oli mukana myös pakoreittien suunnittelussa"
https://fi.wikipedia.org/wiki/Thoralf_Kyrre