Lontoossa on kokeiltu viikon ajan julistekampanjaa, jossa kaupungin katuja kiersi kaksi julisteella
varustettua autoa. Lisäksi paikallislehdissä julkaistiin samansisältöisiä ilmoituksia ja kaduilla jaettiin
lentolehtisiä. Julisteessa ja lentolehtisissä oli puhelinnumero, johon soittamalla laittomasti maassa
olevat saavat apua kotiinpaluunsa järjestämisessä. Kaupunkia kiertävien autojen kyljessä kysyttiin,
"
oletko maassa laittomasti? painu kotiisi tai sinut pidätetään".
Erimielisyys laittomia siirtolaisia uhkailevan julistekampanjan toimivuudesta jakaa Britannian hallitusta.
Konservatiivien mielestä kampanja on toimiva keino. Pienempi hallituspuolue liberaalidemokraatit on
eri mieltä, heidän mielestä kampanja on mauton ja loukkaava.
Konservatiivien mukaan kokeilukampanja osoittautui toimivaksi ja pääministeri David Cameronin
tiedottajan mukaan tämä on halukas laajentamaan kampanjan koko maahan. Ennen mahdollisen
laajentamispäätöksen tekemistä hallitus odottaa tarkempia tietoja kokeilukampanjasta.

Myös konservatiivien johdolla toimivan sisäministeriön alustava suunnitelma vaatia tietyistä Aasian ja
Afrikan maista tulevilta matkailijoilta tulevaisuudessa 3 000 punnan eli noin 3 500 euron panttimaksu
ennen Britanniaan pääsyä jakaa hallituspuolueita. Liberaalidemokraatit ovat painottaneet, ettei asiasta
ole sovittu lopullisesti.
Myös Suomessa uskotaan olevan joiden arvioiden mukaan jopa 10 000 laittomasti maassa oleskelevaa
ulkomaalaista.
http://yle.fi/uutiset/painukaa_kotiinne_-julisteet_jakavat_brittihallitusta/6754342