Show Posts

This section allows you to view all posts made by this member. Note that you can only see posts made in areas you currently have access to.


Messages - Sundin Ukko

Pages: 1 [2]
41
Sekalaista keskustelua / Vs: Päättömät Uutiset:
« on: 08. 05. 2012 18:06 »
Hä?  Onko siis vieläkin Neukkulan romahduttua niin, että Merenkurkussa on paikkoja, joita valvotaan?  Jos näin on, niin kysymys kuuluu, mitä siellä on.  En oikein jaksa uskoa, että paikalla on enää mitään merkitystä.

42
Sekalaista keskustelua / Vs: Päättömät Uutiset:
« on: 08. 05. 2012 17:05 »
Joskun 60-luvulla meteon vanha työntekijä kertoi, että ns. outoja ilmiöitä on paljon enemmän kuin mitä suurelle yleisölle kerrotaan.  Hän antoi ymmärtää, että kaikista ei edes saa kertoa.

Kuulin mielenkiintoisen jutun myös vanhalta merivartijalta.  Hänen mukaansa Vaasan edustalla Merenkurkussa on/oli paikka missä venäläisiä sukellusveneitä tankattiin tai vaihdettiin miehistö ratilaivan takana tutkan ulottumattomissa.

43
Sekalaista keskustelua / Vs: Asiat jotka risuttaa
« on: 08. 05. 2012 17:05 »
Rabben kotipizzat ovat jatkuvasti "laihtuneet"  Jo pari vuosikymmentä sitten lähti salaatit, sen jälkeen sisältö on köyhtynyt jatkuvasti.  Tänään pizzeriassa kerrottiin, että nyt on viety purukumi.  Mitä seuraavaksi?

Kotipizza ei enää ole entisensä. 

44
Vaasa / Vs: Vaasan kehitysideoita
« on: 08. 05. 2012 10:10 »
Torille pitäisi saada jotain hyvin omaperäistä ja persoonallista.  Yksi voisi olla windside-tyyppinen  pystyssä toimiva tuuliturbiini, mistä johdettaisiin virta isoon led-näyttöön, missä toivotettaisiin tervetulleeksi Vaasaan ja kerrotaisiin  vaasalaisesta sähkö alan osaamisesta.

45
Eklulla on taas liipasinsormi herkässä- :-)

Aivan pakko ottaa kantaa vaikka en ole ensimmäistäkään spraypurkkia ostanut.  Mestarilliset graffitit voi vaikka kehystää ja pintakäsitellä niin, että ne kestävät pitkään.

Ymmärrän kyllä, että parhaimmat graffiti syntyvät yön pimeydessä huppari silmillä.

Mutta tekijät pystyvät samaan varmaan myös päivänvalossa, viileässä ilmastoidussa tilassa.

Vai pystyvätkö?


46
Vaasa / Vs: Vaasan kehitysideoita
« on: 06. 05. 2012 06:06 »
Tuo on totta.  Joku omaperäinen pika- tai katuruoka voisi olla hyvä lisä vaasabrändiin. Sellainen syntyy useimmiten vahingossa, ei tekemällä tehden. 

Sen pitäisi ehkä olla nimenomaan katuruokaa - siis kuumana ostettu, riittävän isokokoinen nälän tunteen poistamiseen, kohtuullisen hintainen, hyvänmakuinen ja se ei saisi olla tahraava. 

Se, onko tuote paikallisista raaka-aineista taitaa lopultakin olla sivuseikka.  Harva kalakukkoa ostava miettii että onko tämä nyt varmasti Puruveden muikusta tai mustaamakkaraa ostava, että onko tämä nyt kantahämäläisestä lihasta.

Nämä nyt tulee mieleen.

47
Vaasa / Vs: Vaasan kehitysideoita
« on: 05. 05. 2012 14:02 »
Savustusuuni torille Idea 13
(ylläpito lisäsi)

Olen useasti pohtinut että miksi Vaasan kauppatorilla ei myydä savustettua tai halstratua kalaa?  Paneeko teveysviranomaiset hantiin?  Jonkun pitäisi kokeilla.  Muistan että joskus 10 vuotta sitten joku vaasalainen metallialan  yritys esitteli n. 2 metriä korkean savustustornin.  Missähän se nyt on?  Alkuun pääsisi pienemmälläkin.


Savustetun kalan myyntiä torilla voisi jalostaa vaikka myymällä sitä tuokkosissa, jossa on sitten vaikka perunasalaattia tai jotain muuta. Haaste paikallisille kalamiehille tai keittiöihmisille.

48
Vaasa / Vs: Kokemuksia ja muistoja Ristinummelta
« on: 03. 05. 2012 17:05 »
Kannattais varmaan käydä Snipperissä kysymymässä kuka osaa kertoa Ristinummesta.  Siellä tiedetään varmasti.

49
Yleistä keskustelua / Vs: Vaasalaisia keskustelufoorumi
« on: 02. 05. 2012 16:04 »
Kävin lukemassa nuo Suomi24 jutut.  Täysin ala-arvoista kirjoittelua. Kirjoittajat eivät ole kyenneet esittämään ainuttakaan argumentoitua väitettä.  Sävy on ilkeä.

Ketjussa oli 17 kirjoitusta, jotka oli hetki sitten luettu n. 60 kertaa. No....  

Mikäs siinä kyllä Vaasaan kaksi foorumia sopii.  Tämän toisen kantajoukko taitaa olla:  Esa Nikko, Tapio Osala, Jorma Kivimäki ja Harri Niskanen.  Kaikki tuttuja täältä.  Tsemppiä vain pojille.  Täällä onkin ollut tässä suhteessa rauhallista.

50
Vaasa / Vs: Videoteam Vaasalaisia.info. Uusi video.
« on: 02. 05. 2012 05:05 »
Tärkein sääntö tietokonemaailmassa:

-"Älä koske mihinkään mikä toimii"

ja se toiseksi tärkein:

-"Lue se v:tun manuaali"

51
Sekalaista keskustelua / Vs: Minulla on asiaa
« on: 01. 05. 2012 08:08 »

52
Vaasa / Vs: Vaasan kehitysideoita
« on: 29. 04. 2012 13:01 »
Mitään ongelmia ei synny jos keskusta asutetaan eri-ikäisillä ihmisillä, myös vanhuksilla.  Mikäli olen oikein ymmärtänyt niin vanhukset keskustassa ovat M. Vehkaojan mukaan imagohaitta, joka pitää hoitaa kaupungin laidoille. 

Totta puhut muutoin.  Pitäisikö myös Palosaaraen torille saada stage tai bändikoroke.  Mitä  muuta sinne voisi kehitellä.  Löytyiskö Sundista paikka kesäteatteriille?

53
Sekalaista keskustelua / Vs: Mamu-uutiset
« on: 27. 04. 2012 15:03 »
En ole koskaan ajatellut, että tekisin temput samaa sukupuolta olevan, lapsen, vanhuksen, kuolleen tai eläimen kanssa.  Saatan olla jotenkin poikkeava.  Lähetyssaarnaajan asento kerran kuukaudessa pimeässä huoneessa viltin alla riittä nykyään hyvin.

54
Sekalaista keskustelua / Vs: Minulla on asiaa
« on: 27. 04. 2012 06:06 »
Juuri nämä pitkät odotusajat hoitoon pääsyssä ovat iso ongelma.  Perusongelma on tietysti suomalaisten suhtautuminen mielenterveyskuntoutujiin.

55
Vaasa / Vs: Videoteam Vaasalaisia.info. Uusi video.
« on: 25. 04. 2012 09:09 »
Kuuntelin tuon Karin haastattelun. Se oli silkkaa asiaa.  Olisi todella hienoa jos löytyisi videoita, joista näkisi miten kaupunki on muuttunut.  Täällä ne olisivat samasa paikassa nähtävissä.  Niinkö?

56
Yleistä keskustelua / Vs: Rabbe Grönblom - pizzalaivuri
« on: 20. 04. 2012 05:05 »
Päivän Pohjalaisen mukaan Merenkurkun matkustaliikenne toimii taas kun lippujen hintoja on alennettu. Jutusta voi myös lukea, miksi niitä ei alennettu aikaisemmin.  Liikenne jatkuu nyt syksyyn tai jopa siihen saakka kunnes uusi yrittäjä löytyy.  Uusi mahdollinen  yrittäjä tulee vasta kun tietää paljonko valtio on valmis sponssaamaan.

57
Valtuuston tietoon / Vs: Hevosurheilukeskus
« on: 18. 04. 2012 08:08 »
Pystyäkseni hyödyntämään tulevan hevosurheilukeskuksen palvelut minun pitää siis ostaa hevonen, valjaat yms, maksaa kengittäjälle, eläinlääkärille yms, hankkia talli ja rehua ja auto, johon saan kiinnitettyä hevosen kuljettamiseen tarvittavan kuomun ja mahdollisesti rattaat ja ohjastajan kustannukset plus paljon muuta.

1400 euron eläkkeellä se ei vain onnistu.  Kun minulla ei ole omaa autoa ja heppojen katselu ei kiinnosta, niin ainkaanm minulle keskuksesta ole mitään iloa ja tiedän monia muitakin, jotka näkisivät että nuokin rahat investoitaisiin johonkin järkevämpään vaikka rullaattoriradan perustamiseen.

Totoa voi ilmeisesti pelata myös älykännykällä missä vain, joten edes paikalle ei tarvitse vaivautua.

58
Sekalaista keskustelua / Vs: Minulla on asiaa
« on: 18. 04. 2012 08:08 »
Minä olen jo sen ikäinen että muistan hyvin miten Präntööllä vanhat mummot piti jöötä koko korttelin kakaroille ja tarjosi välillä voileipiä.  Seuraan edelleen tarkasti mitä ympäristössä tapahtuu ja olen samaa mieltä kahden edellisen kirjoittajan kanssa.

Yksi tapa saada aikaan yhteisöllisyyttä on juuri tällaiset keskusteluketjut, missä puhutaan yhteisistä asioista. 

Tuo videoketju on hyvä esimerkki.  Jos vaasalaiset saadaan muuttamaan vanhoja videoitaan nykytekniikalle ja julkaisemaan niitä, on se mitä parhainta yhteisötoimintaa.  Samoin osallistuminen oman asuinalueen asukasyhdistyksen toimintaan, ja sori vaan,  äänaestäminen tulevissa kunnalisvaaleissa.

Siis ääni inmiselle, jonka tiedämme ja tunnemme ja joka on sitoutunut toimimaan meidän kaikkien puoleasta.

Tästä nyt tuli tällainen ukkopuhe, mutta nämä asian "kaihertavat" minuakin.

59
Vaasa / Vs: vaasalaisia Daily blogs & news
« on: 15. 04. 2012 12:12 »
Jos kaikki vaasalaiset autokorjaamot olisivat samalla sivulla, nin se olisi tosipalvelua.

60
Yleistä keskustelua / Vs: Valokuvaus harrastuksena?
« on: 15. 04. 2012 12:12 »
Millainen digitaalikamera sopisi Sundin Ukolle.  Kenkälaatikossa on n. 240 € ylimääräistä?

61
Vaasa / Vs: Poliisilla on asiaa
« on: 15. 04. 2012 12:12 »
Auttaisiko jos kortin asemasta auto laitettaisiin muutamaksi kuukaudeksi "kuivumaan".

62
Vaasa / Vs: vaasalaisia Daily blogs & news
« on: 14. 04. 2012 13:01 »
Voisiko tuolla sivulla esitella vaasalaisia kalastusvideoita ja tietoja vaasalaisista urheilukalastus-seuroista, kalakortista ja tietoja hyvistä kalapaikoista?

63
Vaasa / Vs: Poliisilla on asiaa
« on: 07. 04. 2012 12:12 »
Harvemmin ulkomaalaiset keskenään nujuuttavat.  Kyllä siellä täytyy olla suomalaisia mukana.

64
Sekalaista keskustelua / Vs: Irti ennakkoluuloista.
« on: 06. 04. 2012 11:11 »
Minä suhtaudun erittäin ennakkoluuloisesti ihmisiin, jotka ovat niin jonkin uskonnon, ideologian, ismin tms. vallassa, että tarkkaileavat kaikkia asioista tästä näkokulmasta.

Tähän ryhmään kuuluvat nin vapaamuurarit kuin muutkin salaseuralaiset tms.

Tarjoan itse muille mahdollisuuden ennakkoluuloille, sillä uskon vain kumoamattomiin luonnonlakeihin ja siihen että tiede ja tutkimus pystyvät selvittämään vaikeimmatkin ongelmat - ellei juuri nyt - niin joskus.

Minua ei häiritse vaikka vielä on monia vastaamattomia kysymyksiä. Minulle ei riitä usko asioiden järjestyksestä.

Sen sijaan monissa pikkuasioissa suhteessa ruokaan, juomiin, eri rotujen hygieniaan ( ei siis rotuhygieniaan), sukumaffioihin, klaaneihin jne suhtaudun ennakkoluuloisesti mukaanlukien suomenruotsalaiset säätiöt ja rahastot ja niiden hallitukset.


65
Sekalaista keskustelua / Vs: Irti ennakkoluuloista.
« on: 06. 04. 2012 10:10 »
Olen erittäin ennakkoluuloinen ihminen.  Erityisesti ennakkoluuloni kohdistuvat eri maiden ja kulttuurien ruokiin:

Suomi: mämmi
Ruotsi: hapansilakka
Islandi: mädätetty hai
Kiina: virtsassa keitetyt munat
Kiina: tuoreet apinan aivot
Saksa: worschmack
Englanti: ”haggis”
Japani: elävän käärmeen veri
jne

66
Sekalaista keskustelua / Vs: Perussuomalaiset
« on: 05. 04. 2012 17:05 »
Miksi kunnallisvaalit pidetään lähes kokonaan poliittisten tunnusten alla.  Mitä substanssia olla persu tai demari tai kokoomuslainen antaa kunnallisvaaleissa?  Vaasalaiset tuntevat ehdokkaansa.  Valinta tehdään kuitenkin ihmiskuvan perusteella.

Totta on tietysti, että jos jollakin puolueella/ryhmittymällä on satakunta hyvää ihmistä, se vie potin.  Olen myös miettinyt että miksi esimerkiksi pikiruukkilaiset eivät äänestä omaa ehdokastaan.  Siitä olisi suuri hyöty kaikille vuokralaisille, edellyttäen että valittu on vuokralaisten, ei pikiruukin asialla.

Samoin asuntoalue voisi saada oman ehdokkaansa valtuustoon.  Jos ihmiset hiukan ryhdistäytyisivät ja ryhtyisivät valvomaan edusmiehiään ja naisiaan, eivät valtuutetut pystyisi haksahtamaan korruptioon,  miltä nyt näyttää.

Puoluetunnukset kunnallisvaaleissa näyttävät naurettavilta.

67
Yleistä keskustelua / Vs: Maahanmuuttopolitiikkamme
« on: 04. 04. 2012 18:06 »
Oikeuspoliittisen tutkimuslaitoksen mukaan joka neljäs raiskauksesta epäilty on ulkomaalainen. Vuonna  2010 ulkomaalaisten osuus raiskauksista oli 45,3 prosenttia.

Sukupuolisen käyttäytymisen säännöt tulisi tehdä selviksi meille vieraan kulttuurin miehille. Nämä miehet ja pojat jäävät  usein sivuun kotouttamisessa kun pääpaino kohdistuu naisiin.

Suomalaisten tyttöjen käytös on usein heidän kulttuuristaan katsottuna erilaista,  vaikka se on täällä normaalia, eikä tarkoita sen enempää.

Raiskauksiin on tietysti puututtava rankalla kädellä, koska ne herättävät paljon keskustelua ja määrittelevät maahanmuuttajien aseman yhteiskunnassa ja myös tässä foorumissa.

68
Yleistä keskustelua / Vs: Maahanmuuttopolitiikkamme
« on: 04. 04. 2012 18:06 »
Piruperiköön tämä meni poliisiketjuun, vaikka tämä kuuluu täänne. Enka osaa muttaa:

Sorry pojat, mutta tämä raiskausuutisilla meuhkaaminen ei tunnu aidolta, vaan kovin tarkoitushakuiselta. Tietysti raiskaus on rikos, josta pitää rangaista mutta näissä jutuissa pelataan kovasti mielikuvilla: isokokoinen ja isokullinen neekeri raiskaamassa suomalaista eloveenaa.

Nämä jutut ovat noudattaneet jo vuosia samaa formaattia.  Mitään uutta ne eivät ole tuoneet. Jos halutaan puhua pakolaisten ja turvapaikanhakijoiden tekemistä rikoksista, niin näkökulmaa pitäisi kovasti laajentaa.

69
Vaasa / Vs: Poliisilla on asiaa
« on: 04. 04. 2012 18:06 »
Sorry pojat, mutta tämä raiskausuutisilla meuhkaaminen ei tunnu aidolta, vaan kovin tarkoitushakuiselta. Tietysti raiskaus on rikos, josta pitää rangaista mutta näissä jutuissa pelataan kovasti mielikuvilla: isokokoinen ja isokullinen neekeri raiskaamassa suomalaista eloveenaa.

Nämä jutut ovat noudattaneet jo vuosia samaa formaattia.  Mitään uutta ne eivät ole tuoneet. Jos halutaan puhua pakolaisten ja turvapaikanhakijoiden tekemistä rikoksista, niin näkökulmaa pitäisi kovasti laajentaa.

70
Sekalaista keskustelua / Vs: Videolla päin pläsiä
« on: 04. 04. 2012 07:07 »
Oikein.  Jos sanoo A, on sanottava B.  Luin joskus, että jos lehti kertoo vangin karkaamissta, niin sen on kerrottava myös kiinniotosta.

71
Onko tässä nyt kysymys pakolaisten "pääsykokeesta" vai tänne opiskelemaan tulleven "soveltuvuuskokeesta"?

72
Yleistä keskustelua / Vs: ** VERIplutoniumia.**
« on: 01. 04. 2012 16:04 »
Minua ei raijasivun kirjoitukset häiritse.  Eivät ne juuri poikkea eräiden muiden nimimerkkien kirjloituksista kuin pituutensa vuoksi.  Vilkuilen ja poistun.  Tulisiko tasapuolisuuden vuoksi myös raiasivua sietää?

Haluan tietysti tietää, onko raijasivun = Arto Lauri - kirjoituksissa mitään tolkkua, vai meneekö viihteen piikkiin?

73
Sekalaista keskustelua / Vs: Vasemmistolainen media
« on: 01. 04. 2012 14:02 »
Ei yrityksen tehtävänä ole työllistää tai tehdä hyvää, vaan tuottaa voittoa omistajalleen.

Pages: 1 [2]