Show Posts

This section allows you to view all posts made by this member. Note that you can only see posts made in areas you currently have access to.


Messages - lansion

Pages: [1]
1
Sekalaista keskustelua / Vs: Puhelimen hankinta
« on: 15. 08. 2013 07:07 »
Sain eilen postipakettina Asuksen Phone Tabletin.  Siinä on siis tabletti ja 3G-ominaisuudet.  Laite oli yön latauksessa ja tänään aamulla tein perusasetukset ilman mitääm ongelmia. Opittavaa on kuitenkin valtavasti, sillä tuttavuus on uusi. 

Suhtaudun hankintaani kriittisesti. Syy hankintaan on nakkisormet ja huononäköiselle Lumia 800:n pieni näyttö.

Tulen kertomaan tässä ketjussa Asuksen haltuunotosta ja arvioimaan omalta kannaltani hankinnan mielekkyyttä.  Vielä nyt 1,5 tunnin tuttavuuden jälkeen en osaa sanoa mitään.

Suosittelen hankkimaan styluksen, eli kynän, jolla tarkempikin näytön klikkailu on helppoa, esimerkiksi: http://www.gigantti.fi/product/tietokoneet/tarvikkeet-taulutietokoneet/TRUST17741/trust-stylus-kyna-musta

Vanhalle isälleni hankittiin Samsungin Galaxy Note 10.1, jossa tuli kynä mukana ja tuntuu eniten käyttävän laitetta juuri sen avulla helppouden vuoksi. Itsekin suosin tarkemmassa työskentelyssä kynää.

2
Vaasa / Vs: Vaasan kehitysideoita
« on: 15. 08. 2013 07:07 »
Eikö tämä ole ihan normaali käytäntö, että työnantajat tarjoavat työntekijöilleen maksuttoman pysäköinnin työpaikan lähistöllä? Itselläni on maksulliseen parkkihalliin kortti, jolla pääsee sisään ja ulos aina eikä ko. korttia rinnasteta esimerkiksi verotettavaan puhelinetuun palkassa millään tavalla.

3
Off Topic / Vs: Nuoret ei diggaa mökkielämää?
« on: 01. 08. 2013 07:07 »
Kyllä se vaan ikää vaatii, että alkaa mökkityöt kiinnostaa. Iän myötä on mökillä puuhastelu alkanut kiinnostaa itseänikin. Toki kaikki ei viihdy mökillä, jossa on aurinkosähkö, ulkovessa, juomavesi pitää ottaa mukaan ja pesuvesi otetaan sadevesitynnyreistä mutta itse koen tämän arjesta vapauttavana. Tavallaan paluu maan pinnalle perusasioiden ääreen, jossa ymmärtää, että mikään (vesi, sähkö, lämpö, .. ) ei tule ilmaiseksi vaan vaatii työtä.

Moni nykynuori käyttää luottonsa asunnon ostoon ja sitä asuntoa maksetaan todella pitkään pienillä lyhennyksillä ja jäljelle jäävä raha käytetään matkusteluun ja palveluista maksamiseen. Tällöin ei jää rahaa käytettäväksi mökin ostoon kun oma asunto on viimein maksettu ellei sitten saa perintömökkiä. Ehkä hyväkin nykyään että on enemmän vaihtoehtoja eikä kaikilla ole "pakko" olla kesämökkiä.

Myönnettäköön, ettei se työnteko aina mökillä maistu. Kyllä lomallakin täytyy olla ja usein vaatii kesälomallakin viikon työstä palautumista ennen kuin alkaa mökillä rakentelu kiinnostaa. Tärkeintähän tässä on, ettei tunne olevansa pakotettu tekemään mitään vaan tekee silloin kun huvittaa jos vain aikaa on.

4
Sekalaista keskustelua / Vs: Puhelimen hankinta
« on: 31. 07. 2013 07:07 »
Aloin heti herättyä tutkimaan mikä on Roottaus kun kukaan ei siitä ole mitään täällä kertonut ja selvisihän se.

Quote
Android-laitteista saa kaiken irti vasta, kun valmistajien keinotekoiset ohjelmistorajoitukset poistetaan. Tätä kutsutaan roottaukseksi. Roottauksen jälkeen Android-laitteisiin voi asentaa kolmannen osapuolen Android-versioita kuten esimerkiksi suositun CyanogenModin. CyanogenModin voi asentaa näiden ohjeiden avulla.
http://www.mikropc.net/neuvot/androidin+roottaus+ja+cyanogenmodin+asennus/a759185

Eli Android rajoittaa tarkoituksellisesti kolmannen osapuolen ohjelmiston käyttöä ja se näyttäisi olevan tämä yhteensopimattomuus
Symbian kanssa ja koko syy ettei systeemi toimi.  Tämä voi jopa ruveta toimimaan.  Tänään on kuitenkin työpäivä ja olen
takaisin kotona vasta 17:00.   Mutta yhteenvetona sanoisin, että

Henry on nero ja Herkkoo on taikuri ja Köyhä jarrumies ei jarruta.

Jos aiot rootata, ota huomioon, että sillä saattaa olla vaikutusta laitteen takuuseen jos laite sekoaa roottauksen takia tai roottausta tehdessä. Netistä hakemalla löytyy hieman ristiriitaista tietoa roottauksen ja käyttöjärjestelmän vaihdon vaikutuksesta takuuseen.

Lisäksi jotkin ominaisuudet saattaa toimia huonommin rootattuna kun taas jotkin voi toimia paremmin. Netistähän löytyy kasapäin käyttäjien kommentteja roottauksista eri laitteilla ja usein näistä keskusteluista jää sellainen mielikuva, että usein löytyy jokin juttu joka ei toimi kuten pitäisi.

Itselläni on ollut Galaxy Note 10.1 3G-mallina syksystä lähtien eikä ole tullut eteen pakollista roottaustarvetta vaikka käytänkin laitetta täysin läppärin korvikkeena mökillä ja matkoilla. Google Playsta löytyneet ohjelmat ja tabletin ominaisuudet mukana tulevalla käyttöjärjestelmällä ovat riittäneet hyvin.

5
Vaasa / Vs: Vaasan kehitysideoita
« on: 29. 04. 2013 14:02 »
Kun mietitään uusia tapahtumia, voisiko taiteiden yön ajankohta tai sama viikko olla otollista aikaa kehitellä jokin kokonainen tapahtumaviikko?

Hieman kuin Helsingin juhlaviikot. Sekään ei ole yksi ainut tapahtuma vaan useita eri tahojen järjestämiä tapahtumia, joita markkinoidaan saman brändin alla. Uskon, että tällainen brändäys saa yleisöä ja potentiaalisia järjestäjiä aktivoitumaan paremmin koska tapahtumien markkinointi toimii hallitusti yhden pisteen kautta tuoden myös lisänäkyvyyttä pienemmille tapahtumille.

Vaasan liikekeskusta ry tuntuu aktivoituneen tänä vuonna tapahtumien järjestämisen suhteen (ruokatori). Siinä olisi varmasti yksi toimija joka voisi esimerkiksi Volume ry:n kanssa alkaa ajamaan tällaista tapahtumaa eteenpäin...? Eri tahojen yhteistyötähän tällaisten tapahtumien järjestäminen vaatii eikä tapahtumien vähyydestä voi syyttää yksistään kaupungin virkamiehiä sillä ei kai tapahtumien järjestäminen heille yksistään kuulu?

Torilla voisi olla tapahtumien ytimenä viikon ajan asianmukaiset palvelut ja tarjoilut tarjoava tapahtumateltta jota voisi myös vuokrata esiintymiskäyttöön edullisesti.

Esimerkkejä:
Helsingin juhlaviikot: http://www.helsinginjuhlaviikot.fi/
Tampereen kukkaisviikot: http://www.kukkaisviikot.fi/

Tietty helppohan näitä on tietokoneella istuen visioida ja istua odottamassa että "joku järjestää" ja manata myöhemmin ettei taaskaan kaupungissa järjestetty mitään uutta... :)

6
Yleistä keskustelua / Vs: Lähituotteet- ja palvelut
« on: 20. 04. 2013 12:12 »
Itse olen jo jonkin aikaa suosinut näitä. Nuo lihatuotteet ainakin hiukan kalliimpia kuin suurten firmojen tarjonta mutta ovat ainakin omaan makuuni parempia tuotteita.

Maalahden liha. Ainakin Citymarketeista löytyy:
http://www.maalahdenliha.fi

Björkens Kruunupyystä. Makkaroita ym. löytyy ainakin Prismasta:
http://www.bjorkens.fi

Ostan melkein kaiken leivän irtotavarana ja Lidlin paistopisteiden kanssa kilpailee todella hyvin Vöyrinpojan tiski Prismassa:
http://www.ecce-re.fi/index_fi.html

7
Vaasa / Vs: Vaasalaiset liikenteessä.
« on: 15. 04. 2013 18:06 »
Ihan aiheellinen adressi herättämään keskustelua, sillä kyseinen katu on vilkas kokoojakatu. Voi olla että liikenne lisääntyy entisestään Välitien, eli eräänlaisen Vaasan kehätien, valmistuessa kokonaisuudessaan muutaman vuoden sisällä. Onhan näitä muitakin turvallisuutta parantavia (halvempia?) vaihtoehtoja käytettävissä, kuten hidasteet ja keskisaareke tai esimerkiksi automaattiset huomiovilkut kuten Palosaarentiellä Aktian ja Teklan välillä olevalla suojatiellä. Ehkä jopa eritasoratkaisu voisi olla realistinen vaihtoehto ottaen huomioon kadun luonteen ja sijoittumisen muuhun liikenneverkkoon.

Mutta yleisellä tasolla sekä autoilijoissa että jalankulkijoissakin on vikaa suojatieasioissa.

Itse kyllä pysähdyn aina kun näen jollakulla aikeen ylittää tien. Samaten myös käytän jalankulkijana ollessani rohkeasti oikeuttani suojateillä. Tällöin myös ilmaisen autoilijoille aikeeni ylittää tie kävellen määrätietoisesti suojatietä kohti samalla hakien katsekontaktia autoilijan kanssa. Tämä antaa selkeän signaalin autoilijalle antaa tietä ja aina on autoilija pysähtynyt (jopa tuossa Melaniementien tai esimerkiksi Vaskiluodon pengertien pahamaineisella suojatiellä). Toki tässäkin täytyy käyttää pelisilmää, että autoilijalla on oikeasti mahdollisuus pysäyttää ajoneuvo ilman turhia sydämentykytyksiä sekä ettet ole mustissa lenkkivaatteissa ilman heijastinta syyspimeässä räntäsateessa huonolla näkyvyydellä tekemässä näin.

Usein autoillessa harmittaa kun jalankulkijat eivät ilmaise ylitysaietta (eli käytä oikeuttaan) tarpeeksi hanakasti vaan seistä pönöttävät tumput suorina tien reunassa. Ikävimpiä tilanteita ovat ne kun pysäytät antaaksesi tietä, viittoo jalankulkija minua vain jatkamaan matkaani. Liikenne on molemminpuoleista kommunikointia (vilkut, ajolinjat, muutokset ajonopeudessa, katsekontaktit, käsillä viittomiset, ..) autoilijoiden kesken, joten miksei jalankulkijoiltakin edellytettäisi parempaa kommunikointia? Pitää vain löytää selkeä yhteinen kieli.

Lasten kohdalla tilanne on toki eri ja pyrin aina pysähtymään jos näen lapsen odottamassa suojatien reunassa. Ja ehdottoman tärkeää onkin opettaa lapset siihen, etteivät lähde suinpäin juoksemaan suojatielle ennen kuin auto on jo pysähtynyt tai autoja ei ole tulossa.

8
Vaasa / Vs: Vaasalaiset liikenteessä.
« on: 11. 04. 2013 12:12 »
Jos risteykseen yhtyvä katu on eri korkeudella kuin ns. pääkatu on se käsittääkseni edelleen eriarvoinen kuin se pääkatu, ainakin ennen on ollut jopa oikeudenpäätöksellä.
Jos on muuttunut joku korjanneen asian.
Siinä hautausmaansuoralla vähän ennen Järvikadunristeystä saattoi myös olla jokin moka Karilla, kun video on nopeutettu ja videon kuvakokoa en ainakaan minä täällä saa suurennetuksi en asiaa enempää esittele.

Jostain tällaisesta muistan itsekin kuulleeni joskus mutten menisi kokeilemaan onneani. Huonoa katusuunnittelua kuitenkin koska ratkaisu ei ole selkeä joten perussääntöä on varmasti turvallisinta noudattaa ja eritoten ajella aina varoen noissa risteyksissä.

Toinen "ongelmapaikka" noilla samoilla kulmilla on Korsholmanpuistikko. Siellä on muistaakseni sählätty useampaan kertaan kolmioiden poiston ja uudelleen asentamisen kanssa. Edelleen osa puistikkoa ajavista on väistävinään oikealta tulevia ja myös muutama sivukaduilta tuleva on meinannut tulla kylkeen. Vanhat tavat juurtuu syvään. Nykyisin on kolmiot sivukaduilta tuleville.

9
Vaasa / Vs: Vaasalaiset liikenteessä.
« on: 11. 04. 2013 11:11 »
Olikos tuossa oikealta Kirvesmiehenkadulta tulossa auto?

On joo ja täysin etuajo-oikeutetusti.  En huomannut sitä kun vasta silloin kun oli jo myöhäistä.  Onneksi sen kuski oli varovainen.  Mutta kolari oli hänestä kiinni.  Itse en olisi kerennyt tekemään mitään.

Nämä Pitkäkadun ja Asemakadun tasa-arvoiset risteykset on jonkinlaisia liikennesuunnittelun kukkasia muutenkin. Risteyksissä olevat reunakiveykset saattaa antaa väärän vaikutelman, että poikkeavat kadut ovat vain pihateitä. Aika moni ajaa suht varomattomasti näissä risteyksissä eikä oikealta tulevat välttämättä uskalla käyttää oikeuttaan.

Katujen pitäisi näyttää juuri siltä mikä niiden asema on suhteessa muihin katuihin. Esimerkiksi liian leveät kadut saa autoilijat ajamaan liian lujaa tai liikaa "pääkadulta" näyttävä katu aiheuttaa helposti väärinymmärryksiä tasa-arvoisten risteysten kanssa.

10
Vaasa / Vs: Vaasalaiset liikenteessä.
« on: 11. 04. 2013 11:11 »
Olikos tuossa oikealta Kirvesmiehenkadulta tulossa auto?

11
Vaasa / Vs: Mikä mättää Vaasassa?
« on: 12. 03. 2013 14:02 »
Asukasluvussa Vaasa sekä Mustasaari yhdessä ovat selvästi isompia mutta Seinäjoen vaikutuspiirissä maakunnassa on enemmän keskikokoisia maaseutukaupunkeja ja asukkaita joten on luonnollista että Seinäjoki on usein houkuttelevampi ensimmäinen vaihtoehto.

Paljon puhutaan asukasluvusta kaupungin imagotekijänä mutta ei yritysten analyysit ole niin yksinkertaisia, että katsoisivat vain keskuskaupungin asukaslukua. Siinä katsotaan isompaa kuviota.

Maantieteelle me ei voida mitään. Meidän on pelattava näillä korteilla jotka meille on jaettu välittämättä siitä mitä Seinäjoella tapahtuu. Ympäröivää maakuntaa tai merta ei voi siirtää.

12
Vaasa / Vs: Mikä mättää Vaasassa?
« on: 12. 03. 2013 12:12 »
Alun perin Pohjois-Pohjanmaalta tänne muuttaneena olen aina ihmetellyt tätä köydenvetoa Vaasan ja Seinäjoen välillä.

Uskon että molemmille kaupungeille on tilaa kehittyä ja kasvaa oman kehitysvaiheensa mukaisesti. Täytyy huomioida, että Vaasa on vanhana kaupunkina omassa kehitysvaiheessaan Seinäjokea edellä joten Seinäjoella on paljon kirittävää - siksi siellä on kova tarve kehitykseen ja kasvuun. Mutta jos joku kauppa tulee Seinäjoelle ennen Vaasaa, ei sillä ole mitään käytännön merkitystä. Lähes samat kaupat mahtuvat kumpaankin kaupunkiin sillä sen verran paljon on kuitenkin asukaspohjaa kummankin kaupungin vaikutuspiirissä. Tärkeämpää on, että alueella on vahvaa perusteollisuutta ja työpaikkoja.

Molemmilla alueilla on omat vahvuutensa ja heikkoutensa ja uskon että molemmille kaupungeille on "tilaa" täällä lakeuksilla vaikka tuntuu että Vaasassa vajotaan helposti surkuttelemaan ja "pelkäämään" että "Seinäjoki vie kaiken". Täytyy muistaa että Pohjanmaa ja Etelä-Pohjanmaa ovat kärkiluokkaa valtakunnallisesti esimerkiksi työllisyyden ja sitä kautta varmasti myös talouden suhteen. Eiköhän molemmat kaupungit tule pärjäämään ihan hyvin tulevaisuudessakin ja kasvunvaraa on?

Vaasallakin tuntuu olevan luontaista imua ilman suurta lobbaustoimintaa Ikean hankkeen tyyliin. Esimerkkinä nämä yllättäen esiin tulleet Keskon suunnitelmat isosta kauppakeskuksesta Klemettilään. Kovasti on kaupunki kaavoittamassa kauppa-alueita toisaalle, mutta itse toimija on laskenut kyseisen paikan parhaaksi vaihtoehdokseen. Mahdollisesti suunnittelevat Seinäjoellekin samanlaista?

Suomessa on muitakin hieman vastaavia keskenään toistensa vaikutuspiirissä olevia "kaksoiskaupunkeja" kuten Kouvola-Kotka, Joensuu-Kuopio, Pori-Rauma, Mikkeli-Savonlinna, Lappeenranta-Imatra, jne eikä minulla ole mielikuvaa, että näiden välillä olisi vastaavaa köydenvetoa vaan kaupungit keskittyy omaan kehitykseensä. Kukaties kykenevät jopa yhteistyöhönkin keskenään. Toki voihan paikallisista essonbaareista löytyä eriäviä mielipiteitä..

Eli viestiketjun otsikon kysymykseen liittyen mikä mättää Vaasassa: Huono kollektiivinen itsetunto joka näkyy jatkuvana Seinäjoen pelkäämisenä.

13
Yleistä keskustelua / Vs: Mikä nimeksi Bölelle?
« on: 01. 03. 2013 19:07 »
Netistä löytyvässä Ruotsin akatemian sanakirjassa (http://g3.spraakdata.gu.se/saob/) hakusanalla böle kerrotaan seuraavaa:

Quote
BÖLE , sbst.¹, n.; pl. -en.
[fsv. böle, motsv. isl. bæli; till BOL; jfr -BOLE]
(†) gård, hemman. Lipola böle. HFinlKamF 2: 123 (c. 1575; namn på gård). Et litz böle, mest enges land. Därs. 3: 80 (c. 1577). jfr PREBENDE-, ÖDES-BÖLE m. fl.

Eli vapaasti käännettynä asuinpaikka, koti, kartano tai tila.

Jarrumiehen esittämä Pyöli oli hyvä löytö. Se noudattaisi jo muualla maassa muodostunutta kaavaa.

Eri asia vain onkin, kannattaako ylipäänsä vuosisatoja (?) käytössä ollutta nimeä lähteä muuttamaan enää väkisin eri kielelle.

14
Yleistä keskustelua / Vs: Mikä nimeksi Bölelle?
« on: 01. 03. 2013 13:01 »
Toisaalta onko jo myöhäistä tämä Bölen nimen muutos? Alueella asuu jo paljon ihmisiä jotka varmasti sanovat asuvansa Bölessä joten nimi on jo aloittanut juurtumisensa käyttöön. Nimi olisi pitänyt jo kaavoitusvaiheessa olla eri jos näin olisi haluttu. Jos nimi olisi alueelle muuttaneita aikoinaan niin kovasti hävettänyt, olisi varmasti jäänyt tontti ja rakennusluvat hakematta.

Vaasahan muutettiin Nikolainkaupungiksi aikoinaan valtaapitävien identiteettiin paremmin sopivana. Ei jäänyt kansan käyttöön ylhäältä ohjeistettu nimi. Virallisiin karttoihinhan voidaan virkamiespäätöksillä painaa nimet vaikka millä kielellä mutta paikalliset ihmisethän paikan oikean, puhekielessä käytössä olevan, nimen sanelevat.

Kaavoituksessa taitaa olla suunnitelmissa tehdä tuosta Bölestä kunnanrajan ylittävä yhtenäinen asuinalue palveluineen, joten tämänhetkinen liikennemotti Vaasan Bölen ja Mustasaaren Bölen välillä on väliaikainen tilanne.

15
Sekalaista keskustelua / Vs: Perussuomalaiset
« on: 01. 03. 2013 10:10 »
Erinomainen aloite Perussuomalaiselta!

http://www.pohjalainen.fi/uutiset/maakunta/bolesta-pasila-tai-pasila-bole-1.1347185

Pasila ei ole oikea käännös Bölestä jos ajatuksen taustalla on Helsingin Pasila ja sen ruotsinkielinen nimi Böle. Pasilan nimen muodostumisesta löytyy hyvin tietoa wikipediasta: http://fi.wikipedia.org/wiki/Pasila

Ehkä jokin kokonaan uusi nimi molemmilla kielillä olisi parempi tai sitten käytetään jo olemassa olevaa nimeä Metsäkallio. Kaupungin kartoissakin nimi on nykyisen Metsäkallion ja tämän uuden alueen välillä. Itä-Metsäkallio?

16
Yleistä keskustelua / Vs: Vaasalaisia keskustelufoorumi
« on: 28. 02. 2013 11:11 »


Onko Vaasalaisia.infoon mietitty koskaan erillistä "Uutiset ja ajankohtaiset asiat" -osiota, johon kuka tahansa rekisteröitynyt käyttäjä voisi luoda viestiketjun ja linkittää siihen jonkin uutisjutun, alustaa aihetta hieman ja toivottavasti käynnistää keskustelua? 
Tällä saattaisi olla mahdollista saada foorumiin itseohjautuvaa ajankohtaisuutta joka voisi kerätä myös uusia aktiivisia kirjoittajia?

Meillä on vähän sinne päin oleva osio "Feedistä napsittua."

Eli yläpalkkiin  Blogin etusivulla tulee Pohjalaisen  ja Vasabladetin ja kaupungin vaihtuvia uutislinkkejä ja siitä voi napsia kiinnostavimmat ja alkaa keskustelemaan mutta olet oikeassa, että palvelu vaatii kehittelyä.

Tuollakin mallilla on vain ongelmana, ettei tuota ketjua vieraampi käyttäjä välttämättä löydä ellei tiedä sen olemassaolosta. Nytkin piti haulla etsiä jotta löysin ketjun vain koska tiesin ketjun nimen. Viimeisin viesti on kirjoitettu viime kesänä joten se ei tullut Yleistä Keskustelua -osiotakaan selatessa kuin vasta toisella sivulla näkyviin.

Myöskään kyseisen ketjun edustama malli, jossa yhtä keskusteluketjua käytetään vaihtuvista asioista puhumiseen ei mielestäni ole kovin kätevä. Uusi viestiketju uutta asiaa/uutista varten on paljon selkeämpi ratkaisu. Ja tähän tarkoitukseen erillinen uutisosio olisi omiaan eikä lukuisat uudet viestiketjut sotkisi muita osioita. Tästä voi hakea malleja monilta muilta yleis- ja harrastusfoorumeilta, joissa erillinen ajankohtaisosio toimii mielestäni hyvin.

Voihan olla ettei tuollainen osio toimisi, vaatisi enemmän moderointia eikä alue pysyisi välttämättä riittävän aktiivisena mutta sitähän ei tiedä ellei asiaa kokeile. Ainakin kannattaa harkita asiaa.

17
Yleistä keskustelua / Vs: Vaasalaisia keskustelufoorumi
« on: 28. 02. 2013 11:11 »
Mielenkiinnosta seuraan silloin tällöin suomen maakuntalehtien nettisivuja ja silmiini on pistänyt useissa lehdissä paljon aktiivisempi lukijoiden kommentointi uutisten yhteydessä. Esimerkiksi Kaleva, Aamulehti, Keskisuomalainen, Turun Sanomat...

Vaasassa lähinnä Vasabladet kerää nykyisin keskustelua uutisten yhteyteen ilmeisesti uudistuneen kirjautumisjärjestelmän vuoksi, joka tekee kommentoinnista helppoa. Pohjalaisessa tai Ilkassa on todella harvoin uutisten yhteydessä keskustelua. Tässä voisi olla foorumilla "iskun paikka" päästä päivänpolttavien asioiden keskustelukanavaksi.

Onko Vaasalaisia.infoon mietitty koskaan erillistä "Uutiset ja ajankohtaiset asiat" -osiota, johon kuka tahansa rekisteröitynyt käyttäjä voisi luoda viestiketjun ja linkittää siihen jonkin uutisjutun, alustaa aihetta hieman ja toivottavasti käynnistää keskustelua?

Nykyiset aihealueet ei oikein mielestäni sovi eivätkä erityisesti kannusta tällaiseen nopeatempoiseen viestiketjujen elämiseen. Useissa foorumeissa uutisosio onkin tästä syystä erillisenä osionaan.

Tällä saattaisi olla mahdollista saada foorumiin itseohjautuvaa ajankohtaisuutta joka voisi kerätä myös uusia aktiivisia kirjoittajia?

18
No pitää antaa mahtua vaikka ahdasta olis, tämä on kumminki erityinen foorumi meille jossa videoita ja kaikille jotain. Älä lue tai laita viholliseksi asetuksista niin et enään näe. Onko jollain muulla kaupungilla muka parempaa, tuskin ja ylläpito on avarakatseinen vaikka ite olen saanut banniakin ennekuin opin tavoille.

Tämä menee jo ohi aiheen mutta foorumia lähes päivittäin seuraavana (joskin todella harvoin kirjoittavana) olen vain alkanut ihmettelemään tässä foorumissa jatkuvasti pinnalla olevia asioita. Eihän toki näitä ole kenenkään pakko lukea mutta itseäni, kuten varmasti kaikkia täällä vierailevia, kiinnostaa suuresti hienon kaupunkimme asiat. Ja siinähän tällainen foorumi on oivallinen työkalu ja kansalaisvaikuttamista edesauttava tekijä. Tapio tekee suuren palveluksen vaasalaisille ylläpitäessään tätä sivustoa.

Tuntuu vain että viime aikoina päällimmäiset puheenaiheet ovat asioita, jotka aiheuttavat lähinnä pienissä piireissä jankkaamista asioista, joilla ei uskoakseni suurelle osalle tavallisista kaupunkilaisista ole juuri mitään käytännön merkitystä. Tämä yleinen vastakkainasettelu ja asioiden polarisoituminen nykypäivän keskusteluilmapiirissä on toki valtakunnallinen ilmiö eikä rajoitu pelkästään tähän foorumiin.

Kaikki mielipiteet sallittakoon mutta jos tätä foorumia halutaan pitää myös näyteikkunana muulle Suomelle siitä miten ja mistä Vaasassa keskustellaan tai mitkä ovat Vaasan suurimmat puheenaiheet tällä hetkellä, antaa foorumi kaupungista aika erikoisen kuvan. Vai lieneekö ongelma juurikin siinä, että keskustelussa ovat yleensä mukana vain ihmiset joilla on jokin erityinen agenda ajettavanaan eikä tähän kaupunkiin mahdu enempää päivänpolttavia puheenaiheita. Tavalliset ihmiset, jotka ovat pääosin tyytyväisiä elämäänsä Vaasassa tyytyvät seuraamaan sivusta, kuten itsekin yleensä teen.

19
Aika selvästi trollaamista havaittavissa tässä ketjussa. Älkää ruokkiko trollia: http://fi.wikipedia.org/wiki/Trolli_%28internet%29

Ei tällainen "keskustelu" palvele ketään muita kuin itse provosoijaa. Onkohan ylläpidolla kantaa asiaan?

20
Ottamatta sinänsä kantaa yrityksen toimintaan, ihmettelen miten kyseiset rakennukset liittyvät asiaan? Ja miten niiden avulla voi perustella oman yrityksen toimia mikäli se on tarkoituksena?

Esimerkiksi jos haluaisin maalata graffitin asuintaloni seinään, voisinko perustella sen sillä että muuallakin on graffiteja?

21
Yleistä keskustelua / Vs: Vaasan ilmakuvat vuodelta 1972
« on: 09. 12. 2011 06:06 »
vaasalaisia.info ei ole kaupallinen.  Sivuston ylläpito perustuu vapaaehtoiseen työhön kaikkien vaasalaisten hyväksi.

On olemassa myös täysin vapaasti käytettävissä oleva paikkatietoaineisto, Openstreetmap: http://www.openstreetmap.org/?lat=63.091&lon=21.6659&zoom=13&layers=M

OSM on ikään kuin paikkatiedon Wikipedia. Käyttäjien itsensä muokattavissa oleva palvelu. Harrastajavoimin ylläpidettynä todennäköisesti tällä hetkellä ajantasaisin kartta Vaasasta, joskin tarkkuus vaihtelee kaupunginosittain. OSM:n ympärille on alkanut rakentua monenlaisia nettipalveluita sekä esimerkiksi täysin ilmaisia navigaattorisovelluksia älypuhelimiin.

Jokainen voi tehdä itselleen tunnukset ja lisätä tietoja palveluun (palveluita, teitä, polkuja, paikannimiä, osoitenumeroita jne) kunhan pitää huolen, että tieto on joko itse paikanpäällä todettua tai vapaista lähteistä hankittua (eli osm:iin ei saa kopioida dataa olemassa olevista kartoista ilman lupaa).

Microsoftin Bing-palvelu on tehnyt päätöksen lahjoittaa oman hyvinkin tarkan ilmakuvamateriaalinsa openstreetmapin käyttöön ja tämän ansiosta esimerkiksi Vaasassa on useita alueita hyvinkin tarkasti kartoitettu. Maailmalla useat kaupungit ja valtiolliset maanmittauslaitokset ovat alkaneet lahjoittaa aineistoa osm:n käyttöön.

22
Vaasa / Vs: Aaltopuisto-Melaniemi
« on: 02. 03. 2011 14:02 »
Itse vastikään Huutoniemelle muuttaneena ehdinkin jo ihmetellä tuota tyhjää aluetta Huutoniemen ostarin kohdalla - mitä keskeisimmällä paikalla.

Mielestäni tällaiset keskeistä kaupunkialuetta pirstaloittavat hyvien liikenneyhteyksien päässä olevat alueet täytyy ottaa tehokkaampaan käyttöön, sillä asuinrakentamisen tiivistäminen tietääkseni parantaa myös joukkoliikenteen toiminnan edellytyksiä ja käyttäjämääriä. Mieluummin rakennetaan tuolle koko Huutoniemen sairaalan ympärille tiiviimmin kuin harvaa asutusta huonojen yhteyksien päähän kauas Västervikiin.

Kaupungista löytyy lukemattomia tällaisia hukkakäytössä olevia alueita todella läheltä keskustaa esimerkiksi rautatien sekä yhdystien ympäristöstä. Näitä kaikkia alueita paremmin hyödyntämällä varmasti löytyy sopiva kompromissi luonnonsuojelullisten arvojen ja järkevän yhdyskuntasuunnittelun välille.

23
Vaasa / Vs: Vaasalaiset liikenteessä.
« on: 28. 07. 2010 11:11 »
Voisiko pyöräilyn suosiota kasvattaa kunnollisella opastuksella? Monissa muissa kaupungeissa on oman kokemukseni mukaan pyöräteiden risteyksissä ja kadunkulmissa pyöräilijöille omat pienet siniset opasviittansa, jotka kertovat välimatkan ja suunnan keskustaan ja muihin tärkeisiin kohteisiin, esimerkiksi eri kaupunginosiin, matkakeskukseen jne. Täällä en muista nähneeni pyörätieopasteita muualla kuin muutaman hassun merkin Liisanlehdossa moottoritien ylittävällä pyörätiellä.

Kaupungin alueellahan on paljon hyviä pyöräteitä, joskin parhaat reitit eri kohteisiin ovat välillä hieman mutkikkaita. Paremmalla opastuksella voitaisiin ehkä kannustaa ihmisiä pyöräilemään, koska täällä kuitenkin on olemassa kunnon reitit, joita ihmiset eivät välttämättä vain osaa käyttää - ja sitten ajellaan jalkakäytävillä kun pyörätie kulkeekin eri kautta kuin kuvittelisi.

Muutenkin pyöräteiden suunnittelussa ja merkinnässä olisi parannettavaa. Saksassa, erityisesti Berliinissä, on hienoa nähdä todellista pyöräilykulttuuria, koska pyöräilijät oli otettu tosissaan huomioon liikennesuunnittelussa, opasteissa ja kaistamaalauksissa.. ja pyöräily on suosittua. Suomessa olisi paljon parannettavaa tällä saralla.

24
Vaasa / Re: Vaasalaiset liikenteessä.
« on: 14. 02. 2007 18:06 »
Ihmisillä tuntuu olevan sellainen mielikuva että kun käännytään puistikolle, saa kääntyä vapaasti kummalle kaistalle tahansa.

Tälle käytökselle eräs Tampereella asuva tuttavani keksi oman terminsäkin: "Tehdä vaasalaiset".

Jokseenkin omituista, että puistikkoja täynnä olevassa kaupungissa juuri tuo yleisimpiä virheitä. Yleensä paikalliset "erikoisuudet" on paikallisilla hallussa ja pelisäännöt selviä tuottaen epäselvyyksiä lähinnä ulkopaikkakuntalaisille.

25
Yleistä keskustelua / Re: Valokuvaus harrastuksena?
« on: 19. 10. 2006 17:05 »
Itse olen todennut netissä tarjolla olevat valokuvapalvelut halvemmaksi ja kätevämmäksi keinoksi saada kuvat paperille talteen. Nämä myös uskoakseni kestävät pidempään, koska ovat "oikeita" kehitettyjä valokuvia toisin kuin muistesuihkulla paperin pintaan tulostetut kuvat.

- Tätä en ole koskaan tullutkaan ajatelleeksi. Omat tulostamani kun ovat aivan kuin "oikeita" valokuvia, suoraan kehittäjältä. Onko tosiaankin mahdollista, että näiden itse tulostettujen kuvien kestoikä on lyhyempi?

Tätähän ei ole mahdollista testata täysin autenttisissa olosuhteissa muuten kuin odottamalla esimerkiksi 50 vuotta, jonka jälkeen nähdään mitä vuodet ovat kuville tehneet. Tulostimien osalta on vaikutusta sillä onko kyseessä pigmenttipohjaisia musteita käyttävä tulostin, joiden pitäisi ainakin valmistajien mukaan kestää pidempään.

Sekä valokuvatulostinten valmistajat että nämä online-kehityspalveluja tarjoavat yritykset lupaavat molemmat noin 100 vuoden kestoa hyvin säilytettynä. Tärkeintä taitaa olla nimenomaan hyvä säilytys sillä kyllähän perinteinen filmistäkin kehitetty valokuva haalistuu aikanaan mikäli sitä säilyttää auringonvalossa. ;-)

Loppupeleissä tämä säilyvyyshän ei ole kovin merkittävä ongelma, sillä digikuvistahan on aina se digitaalinen originaalikin olemassa, joten jos vain tulevaisuudessa siirtää varmuuskopiot aina uusille medioille, luulisi että kuvat säilyvät aika kauan.

26
Yleistä keskustelua / Re: Valokuvaus harrastuksena?
« on: 19. 10. 2006 13:01 »
Itse olen todennut netissä tarjolla olevat valokuvapalvelut halvemmaksi ja kätevämmäksi keinoksi saada kuvat paperille talteen. Nämä myös uskoakseni kestävät pidempään, koska ovat "oikeita" kehitettyjä valokuvia toisin kuin muistesuihkulla paperin pintaan tulostetut kuvat.

Olen käyttänyt IFI:n sekä fotonetin palveluita eikä kummassakaan ole ollut valittamista. Etenkin fotonetistä tuntuvat kuvat tulevan yleensä parissa päivässä tilauksesta.

http://www.fotonetti.fi

Vaasassa tietääkseni ainakin Rewell Centerin Zoomi sekä Foto Airaksinen tarjoavat digikuvien kehityspalvelua.

--

Digikuvaamisessa ainakin minulla kertyy aivan tolkuttomia määriä kuvia, joten olen itse ottanut periaatteeksi tilata paperille kerralla isomman satsin vain parhaimmista otoksista sekä säännöllisesti polttaa kaiken räpsityn materiaalin alkuperäistiedostot talteen dvd-levyille. Varmuuskopiointi on asia, joka kannattaa aina pitää mielessä, sillä todennäköisesti joskus koittaa se päivä, kun tietokoneen kovalevy päättää sanoa itsensä irti vieden kaiken kuvamateriaalin mennessään.

27
Yleistä keskustelua / Re: Kaapelikortti
« on: 16. 12. 2005 10:10 »
Kysymykseni on, että ei kai tuon ostettuaan tarvitse enää maksaa sitä analogisen kaapelin maksua (noin 5 euroa kuussa= 60 euroa vuodessa)???
...

Kyllä hiukan kismittää tuo VLP:n touhu! SubTV:kin näkyy joka ainoassa muussa kaapelissa analogisena, mutta ei meillä Vaasassa...!

Siirryin digiaikaan television osalta viime kesäkuussa ja otin myös VLP:n digikortin. Luulisinpa, että kyllä "normikaapelimaksukin" tulee maksettavaksi, koska televisiota (ja kaapeli-sellaista) voi katsella myös digiboxi ohittaen. Digikortista ei lisämaksuttomien kanavien osalta ole juuri hyötyä ollut, koska sillä saa suurin piirtein samat kanavat, jotka näkyvät normikaapelissakin. Toki kortti avaa pääsyn esim. Canalin kanaville. Omien kokemusten perusteella en digikorttia ottaisi, koska en juuri maksukanavia harrasta. Voipa olla, että kortti lähtee takaisin melko pian...

Itselläni on kaapelikortti ollut jo reilun vuoden verran ja se on osoittautunut ihan hyödylliseksi vaikken maksullisia kanavia juuri ole tilannutkaan. Jo pelkästään se, ettei tarvitse enää vekslata television oman kaukosäätimen ja digiboksin kaukosäätimen kanssa, riittää itselleni perusteeksi kortin vuosimaksun maksamiseen.

Olisi mielenkiintoista nähdä tilastoja digiboksien ja maksullisten kanavien käytöstä vlp:n verkossa verrattuna muihin kaapeliverkkoihin, joissa subtv näkyy analogisena. Monissa perheissä nuoret kinuavat subtv:tä ja vlp myy siinä samalla kaapelikortin mataloittaakseen kynnystä tilata maksullisia kanavia...

28
Vaasa / Re: Vaasan kaupunkirakenne
« on: 28. 11. 2005 11:11 »
Ennemmin lasikatos torille tai tuohon kävelykadulle. Jos oikein heltyisi ajatukselle niin infotaulua tai muuta vastaavaa sinne voisi sitten myös sijoittaa. Ja tietysti kunnon valaistusta ja muuta luomaan "olohuoneen" tunnelmaa talven keskelle.

Torin eteläreunaan sopisi mainiosti katettu kulkuväylä h&m:n kulmilta kapp ahlin kulmille joka toimisi samalla bussipysäkkien katoksena. Ja ratkaisu voisi olla hieman omalaatuinenkin niin valaistukseltaan kuin muotoilultaankin kuten esimerkiksi Tampereen keskustorin bussikatokset, jotka hohtavat erikoisen sinistä valoa kaupunkimaisemaan. Pikaisella haulla löytyi tuollainen kuva (luonnossa näyttää kyllä hienommalta), joka voisi antaa hieman osviittaa siitä miten erikoisia ratkaisuja muualla uskalletaan ottaa käyttöön: http://tinyurl.com/8h8me. Valaistus on tietääkseni saman Valoa design oy:n suunnittelema, joka toteuttaa Vaasankin keskustan valaistuksen.

Samalla voitaisiin tehdä jonkinlainen melua estävä lasitettu seinämä bussipysäkkialueen ja vaasanpuistikon väliselle korokkeelle, jolloin uskoakseni torin alueelle kantautuva liikennemelukin vähenisi.

29
Yleistä keskustelua / Re: Kerro tyhmälle
« on: 15. 08. 2005 17:05 »
Quote from: George
Tyhmää pitää valistaa

Quote
Torin eteläpäätyyn oli alunperin suunnitteilla katettu estradi - jotain sinne ehkä pitäisi saada - ainakin niin kauaksi aikaa kunnes Vaasanpuistikon rekkaväylä saadaan kävelykaduksi.


Siis Vaasanpuistikkokin kävelykaduksi?

Olisi kiinnostava tietää, miten präntööläinen ohjaa raskaan rekkaliikenteen satamasta pohjoiseen Pietarsaareen ja Kokkolaan ja ja Tampereen, Jyväskylän ja Porin suuntaan ilman että maisema pilataan.  Ainakaan vielä toistaiseksi ei ole keksitty masiinaa joka hajoitaa kappaleet atomeiksi Vaskiluodossa ja kokoaa ne jäljeen Lintuvuoreen ja Lentokentän kohdalla?


Eikös joskus tulevaisuudessa aiota siirtää satamatoimintoja Raippaluotoon? Jostakin olen tällaisen käsityksen saanut, joku voinee vahvistaa asian. Ei vain taida tapahtua ihan hetkessä.   :roll:

Mutta olen joskus miettinyt autolla Sundomin kautta Närpiön suuntaan "oikaistessani", että miksei Vaskiluodosta ole aikoinaan rakennettu kunnon yhteyttä Sundomin ja Sulvan kautta 8- ja 3 -teille. Tällöinhän kuljetukset menisivät siististi kaupungin ohi nykyistä siltaa pitkin ja olisi yhteyksien kannalta luontevaa rakentaa lopulta se 8-tie lentoaseman kieppeiltä Vassoriin. Tiedän että tuota Vaasan ohitusta on käsitelty aikaisemmin ja näyttäisi olevan maakuntakaavassakin varaus tälle, mutta en tiedä onko tuosta Vaskiluodon yhteydestä ollut koskaan juttua missään.

30
Yleistä keskustelua / Re: Autot pois Kävelykeksustasta!
« on: 25. 07. 2005 07:07 »
Quote from: präntööläinen

Putusillalta Vetokannakselle on kiva väylä. Lisää vihreyttä ja pusikoita - vähemmän monokultuurista nurmikkoa (Kenen silmään tasainen lyhyeksi leikattu nurmikko on kaunis? Insinöörin? Jalkapalloilijan?)


Päivittäin tätä Onkilahden Palosaaren puoleista pyörätietä ajellessani huomaan aina nuo hoitamattomat pusikot joita ko. rannassa kasvaa. Jokunen vuosi takaperinhän tuo ranta siistittiin siten että jäljelle jäi pelkästään isot puut ja hienoltahan rantamaisema tämän jälkeen näytti. Nyt on vaan pahasti päässyt pajut kasvamaan puiden väliin ja kohta ranta on aivan samanlainen pusikko kuin aikaisemmin - sääli.

Pages: [1]