61
« on: 19. 04. 2008 20:08 »
Protestilauluista
On todella hienoa huomata, miten paljon tietoa ja elämänkokemusta tämän foorumin kirjoittajilla on. Kiitos Don Giovannille.
Laulun mahti
Luulen että jo Spartacuksen aikaiset kaleeriorjat lauluivat protestilauluja tahdinantajan ruoskan viuhuessa heidän päänsä päällä. Tämä asetelma onkin protstilaulujen takana.
Kaikki aikaudet ja erilaiset yhteiskunnalliset tilanteet, missä alistettu ja nöyryytetty ihminen on noussut taisteluun ihmisoikeutensa puolesta, on synnyttänyt omat laulunsa.
Näin on asia, oli sitten kysymys orjien vapautustaistelusta, kansalaissodista, suffraketeista, modernista naisliikkeestä, työväenliikkeestä, rasismista veropolitiikasta, hallitusten painostuksesta, globalisaatiosta, inflaatiosta, sukupuolisesta tasa-arvosta ja niin edelleen.
Itse käsite protestilaulu voidaan liittää Yhdysvaltoihin. Nykyaikainen protestilaulu edellyttää äänilevyn, radion ja television ja nykyään myös tietoverkon olemasaoloa. Modernille protestilaululle on ominaista myös se, että laulun esittäjä kohoaa yksilönä massan yläpuolelle.
Hyviä esimerkkejä ovat vaikkapa Peter Seeger, Bob Dylän, Tom Paaxton, Woody Guthrie, Phil Oech, Victor Jara, Wolfgan Biederman, Bulat Ogutzhava, Vladimir Vysovstky ja lukemattomat muut.
Sellaiset sävelmät kuin We shall overcome, Universal Soldier, Blowing in the Wind, Little Boxies, Whats Goining On , Strange fruit – ovat ihmiskunnan yhteistä perintöä. Varsin tunnettuja ovat myös tuplajullien eli Industral Workers of the World-laulut. Monet näistä tunnetaan Joe Hillin lauluina.
Joe Hill, alk. Joel Emmanuel Hägglund; tunnettiin myös nimellä Joseph Hillström. Hän syntyi 7.lokakuuta 1979 Gävlessä Ruotsissa ja tapettiin 19. marraskuuta 1915 vasemmistosympatioiaden vuoksi. Hän on aikakautensa tunnetuimpia ”protestilaulajia”.
Protestilaulun käsite on aivan liian kapea. Genreen kuuluvat kaiki laulut, jotka nostavat alistetun ihmisen laulun siivin arkipäivän yläpuolella tai kehoittavat ja jopa kiihoittavat taisteluun ihmisarvon puolesta.
Nämä laulut voivat olla suoria hyökkäyksiä tai kertovat verevällä tavalla tavallisen kansan elämästä ja asemasta. Esimerkkinä vaikkapa Hiski Salomaan ”Tiskarin jenkka”.
Protestilaulajat ovat joutuneet vainon kohteeksi, heitä on teljetty tyrmiin ja heidä on lahdattu kuin karjaa. Diktaattorit ovat palkinneet parhaat laulut kuolemalla.
Musiikilla on aina ollaut kansan keskuudessa myös vallankumouksellinen sisältö. Diktatoriset hallitukset ovat kieltäneet kansallisia soittimia ja omalla kielellä laulamisen kuoleman uhalla.
Mutta aina ovat ihmiset laulaneet ja aina on kuorosta kohonnut ääni, joka on vienyt eteenpäin humanismin sanomaa.
Varsinkin kuusikymmenluku ja Vietnamin sota synnyttivät satoja protestilauluja mutta myös kuolemattomia tokaisuja, joista huikein linee Muhamed Alin suusta: "Yksikään vietnamilainen ei ole koskaan kutsunut minua neekeriksi".. sanoi Ali kun kieltäytyi menesmästä Vietnamiin.
Protestilaulut synnyttivät tietysti myös antiprotesilauluja, joista tunnetuin lienee vietnamin sodan sotilaita ylistävä Green berets.
Suomalainen antiprotestilaulu on Tapio Rautavaaran ”Protestilaulu”, missä on vanhan jermun näkökulma lauluihin, jotka laulajan mukaan halventavat talvi- ja jatkosotaan osallistuneita sotilaita.
Saman teeman sovittelevampi laulu on Tauno Palon esittämä ”Ruusu on pudasta purppuraa”.
Taidampa mennä soffalle ja kuunnella levyn ”Lautanen Guatemalan verta”.
Show Posts