Show Posts

This section allows you to view all posts made by this member. Note that you can only see posts made in areas you currently have access to.


Messages - ilmarinen

Pages: [1] 2 3
1
Sekalaista keskustelua / Vs: Perussuomalaiset
« on: 01. 04. 2011 06:06 »
Puheenjohtajien paneelissa kysyttiin myös hyväksyntää keskenmenosta.

Olisin halunnut kuulla jatkokysymyksen, kuinka monen mielestä keskenmenossa kuolee pieni ihminen?

2
Sekalaista keskustelua / Vs: Perussuomalaiset
« on: 01. 04. 2011 04:04 »
Katsoin myös puoli tuntia sitä väittelyä ja Soini sanoi selkeästi, että EU:n liitossopimuksen vastainen toimenpide hussata kansan verorahoja Kreikalle ja Irlannille.

Eikö ensin pitäis tehdä sopimukseen muutos ja sitten vasta rahoitettaisiin konkursissa olevia EU-maita.

Ei taitas mennä sopimusmuutos läpi eduskunnassa, joten Kataisen ja Kiviniemen on hussattava rahat tulkitulla sopimuksella.

Muuten väittely oli täysin turhaa knoppailua.

3
Yleistä keskustelua / Vs: Vaasalaisia keskustelufoorumi
« on: 28. 03. 2011 13:01 »
Minä olen lukenut jo pitemmän aikaa nettilehden ”näköislehtiä” ja olen tykästynyt tuohon Ilkan käyttämään tekniikkaan.

Siinä lehden aukeaman näkee kerralla ja otsikoinnin pystyy lukemaan, kun näkee kiinnostavan aiheen saa klikata jutun fonttikoon itselle sopivaksi lukemiseen.

En tiedä miten arvokas moinen käyttöjärjestelmä on ja löytyykö vastaavaa demoversiota mutta luettavuus siinä on erinomainen ja löytyy kiinnostavat aiheet nopeasti.

Vaasa infon palstoilla jää monta hyvää mielipidettä lukematta, kun ei ehdi kelata kaikkia läpi ja otsikon aihe ei paljasta todellista sisältöä, joten siinäkin samalla kehittelyn voisi käynnistää.

Uutiset sinänsä ovat kiinnostavia, jos niitä ilmestyisi päivitettynä.

Palstoitus, miten se mollaisi sitten nettilehdessä?

4
Yleistä keskustelua / Vs: Vaalit 2011
« on: 21. 03. 2011 09:09 »
Alakaa mullakin olla mitta täynnä tätä Suomen poliitikassa toimivien kouhaaluja.

Palttoo leviällä ja kukkaro kouras esiinnytään maailmalla kättelemäs johtoportaita. Lasketaan Venäjän, USAn, Saksan ja Ranskan johtajien kättelyitä ja heitellään miljaardeja sinne tänne suurmiehinä.

Kotimaasa, jos koulu tai vanhustenhoito pyytää tuhatta euroa niin ei ole antaa. Valitellaan sitä, että ei kukaan ole pyytänyt Libyan pommituksiin.

Tätä samaa on jatkunut Demarien tai porvarien hallitessa eli sitä on tullut "nilkkien" tapa.

Kuinka pitkään kestää, jos Persut saa ääniä niin alkaa äänestäjien rahtaaminen Afrikasta ja ollaan niin humaaneja muuttajille mutta kustaan oman kansan niskaan?

Onko Kumpulan äänestämisessä mitään järkeä, ihmistä joka ei ole tehnyt päivääkään tuottavaa työtä? Ollut pelkästään ikänsä suomalaisia päähänpotkineen Paavon opissa.

OW vois suosittaa äärioikeistoa.




5
Sekalaista keskustelua / Vs: Perussuomalaiset
« on: 22. 02. 2011 14:02 »
Pitää mun loihe lausumaan Jormalle, että tuo sun viimeisen sanan sanominen ei ole järkevää toimintaa.

Tuskin demarinaiset ovat sua pyytäneet laatimaan puolustavia kirjoituksia. Demarien maine ei parane tipan tippaa tuonkaltaisella jankkaamisella Vaasassa.

Sanoudu demariyhteydestä irti niin en yritä sekaantua noihin jankkauksiin mutta sun liitetään kiinteästi työväestön edustajiin ja edustat monen mielestä demareita. Työväestön edusmiehen pitää olla järkevä eikä provosoitua turhista, kun osallistuu keskustelu- tai neuvottelutilaisuuksiin.

Toivotaan, että Vaasassa säilyy vahva edustus demareilla tulevaisuudessakin

6
Sekalaista keskustelua / Vs: Perussuomalaiset
« on: 22. 02. 2011 13:01 »
Kyllä mun isä voittaa Jorman isän ja nyt  tuloo äitee taas pyhkimhän nenää.

7
Sekalaista keskustelua / Vs: Perussuomalaiset
« on: 22. 02. 2011 05:05 »
Jätän Suksen vuodatukset suurimmalta osin omaan arvoonsa. Puutun vain kahteen kohtaan.

Vehkaoja on "asiantuntija" vanhuskysymyksistä. Kirjoitti täällä, että kaikki vanhukset on juoppoja.
Tuollaisesta väitteestä joutuisit edesvastuuseen, jos väite koskisi jotain muuta kuin poliitikkoa. Asia on helppo tarkistaa, koska Vehkaojan kirjoitushistoria löytyy tämän forumin arkistosta. Joten faktaa pöytään Suksi, väite on sen verran posketon. Vai osaatko edes lainata toisten kirjoituksia ?
Aikanaan tuohon keskusteluun osallistuneena ja muutenkin Vehkaojan tuntevana uskallan kyllä väittää, ettei hän noin ole koskaan missään sanonut. Kuinka voit kuvitella tuollaisen potaskan jälkeen olevasi uskottava keskustelukumppani ?

Quote
Minulla oli pieni tovi olla vasemmistossa, en kommunistina niinkuuin Kivimäki väittää.
Mutta hieman vasemmalla kuin oikeistodemarit. Siitä ajasta on jo 40 vuotta aikaa.  
Itse olet kertonut kannattaneesi sekä sini- että punapaitoja. Kansanomaisesti ilmaistuna tuo tarkoittaa, että olet ollut sekä taistolainen, että enemmistökommunisti. No tuosta on tosiaan se 40-vuotta. Olit silti Vasemmistoliiton ehdokas vielä 2000 kuntavaaleissa, joten kyllä vanha kommunistiaate oli ehkä jo toki haalistuneena vielä paljon myöhemmin kuvioissa. Itse asiassa tunnen niin paljon entisiä kansandemokraatteja, että minulle on ihan turha syöttää pajunköyttä siitä, että aate jäi jo 40-vuotta sitten.

Jottei otsikon aihe ihan unohtuisi, kirjoitustemme sisällöstä voi jokainen päätellä kummalla meistä on enemmän vetoa persuihin.


"Omalla nimellä / Omalla nimellä / Re: Vasemmistopuolueet : 25.02.09 - klo:00:42:33

Marjatta Vehkaoja

Eteen on tullut sairaan paljon ikäihmisiä, jotka uupuvat ja alkoholisoituvat toimettomuuteensa. On se aika onnetonta jos täytyy jo 60-kymppisen lähteä tosityön sijasta päivähoitoon askartelemaan vain saadakseen sosiaalisen kommunikaation pelaamaan. "

Jätä Jorma tuo suunsoitto vähemmälle ja yritä keskittyä asialliseen keskusteluun.


.

8
Yleistä keskustelua / Vs: Ikea Vaasaan?
« on: 19. 02. 2011 12:12 »
Jorman kanssa vaihdettaessa mielipiteitä on kolme sääntöä:

1.   Jorma on aina oikeassa.
2.   Vastapuoli on aina väärässä.
3.   Jos Jorma on väärässä noudatetaan sääntöä numero yksi.

Jos asut kera jonkun, etkä ole ”juurinystyrä” niin terveisiä hänelle.




.

9
Yleistä keskustelua / Vs: Ikea Vaasaan?
« on: 18. 02. 2011 19:07 »
Heikkotasoinen röyhtäisy taas Jorkalta. Demarien kannatus on suoraan verrannollinen näihin älyllisiin ulosanteihin.

Jokainen autoton immeinen käsittää, että perheen tulotaso, lapsiluku ja työllisyys ratkaisevat automarkettien käytön ostopaikkana. Demareissa on monta tähän ryhmään kuuluvaa ja ellei aateveljellä ole kykyä eikä halua samaistua ryhmään on porvariaate vienyt yksilön.

Mullakin on Suksen kanssa samat ajatukset supermarketeista ja uskoisin meitä löytyvän Vaasasta melkoinen määrä.


10
Yleistä keskustelua / Vs: Ikea Vaasaan?
« on: 18. 02. 2011 14:02 »
Onko Jormalla henkistä kapasiteettiä eritellä yksinkertaisesti tuota valtakunnallisten alueidenkäyttötavoitteiden vastaista suunnitelmaa?

Ulkopuolella Vaasan, ison kauppayksikön tarkoitus on kerätä asiakkaat maakunnasta ja jo pelkästään vaasalaisten asioidessa siellä tulee liikennevirrat kasvamaan huomattavasti.

Nythän on valtakunnallisesti pyritty vähentämään moista toimintaa ja Sukarinkin suunnitelmat on torpattu Vapaavuoren toimesta etelässä. Miksi Vaasan alueella saa toimia vastoin valtiovallan suunnitelmia?

Voiko tähän soveltaa kielellisiä erityispiirteitä ei ole tiedossani.

Onko Vaasan kannalta pelkästään myönteistä vai löytyykö kielteisiä puolia asiasta?

11
Yleistä keskustelua / Vs: Ikea Vaasaan?
« on: 18. 02. 2011 10:10 »

Pohjanmaan liitto

PL 174
65101 VAASA




POHJANMAAN MAAKUNTAKAAVA
VAIHEKAAVA  1: Kaupallisten palvelujen sijoittuminen, kaavaehdotus


Pohjanmaan maakuntakaavan vaihekaava 1: Kaupallisten palvelujen si-joittuminen (kaavaehdotus) on virallisesti nähtävillä aj. 17.1.-25.2.2011. Pohjanmaan liitto pyytää lausuntoa kaavaehdotuksesta 4.3.2011 mennes-sä.

Laihian kunta esittää Kaupallisten palvelujen sijoittumista käsittelevän vaihekaavan 1. kaavaehdotuksesta seuraavaa:

Vaikutusten arvioinnissa on selvitetty osavaihekaavan vaikutuksia maa-kuntakaavaan, joka on hyväksytty 29.9.2008 ja vahvistettu 2010. Laihian kunta toteaa, että valmistelussa kokonaisvaikutuksia nykytilanteeseen ei ole selkeästi arvioitu.
Vaikutusten arviointi kaupalliseen tarjontaan ja saatavuuteen sekä erityi-sesti vaikutukset ostovoiman siirtymiin lähialueen keskusta-alueilta ei ole riittävää.
Laihian kunnan väkiluku on kasvanut voimakkaasti viime vuosina ja Lai-hian kuntakeskuksesta on kehittynyt lähes 8000 asukaan kuntakeskus, jos-sa on monipuoliset  kaupalliset  palvelut. Kuntakeskuksessa asuu 3 km sä-teellä asemakaava-alueella yli 5000 asukasta. Kuntakeskuksessa asioidaan naapurikunnista ja kauempaakin. Laihian kunnan oikeusvaikutteisessa yleiskaavassa on kuntakeskuksessa aluevarauksia kaupallisia palveluja varten. Kaava sallii mm. vähittäiskaupan suuryksikköjen sijoittumisen.

Moottoritien varteen esitetyn todella suuren rakennusoikeuden saavan kaupan suuryksikön vaikutuksia Laihian kaupallisiin palveluihin ei ole osoitettu ja arvioitu riittävästi. Suuryksikkö heikentää Laihian kaupallisten palvelujen toimintaedellytyksiä ja lisää ajoneuvoliikennettä Laihialta Vaa-saan päin.               ./..

               2 (2)

 
Kaupan suuryksiköiden sijoittuminen taajaman / kaupunkirakenteen ulko-puolelle on nykyisten 1.3.2009 voimaantulleiden VAT (valtakunnallisten alueidenkäyttötavoitteiden) vastainen. Yhdyskuntarakennetta tulee eheyt-tää ja kehittää siten, että palvelut ja työpaikat ovat hyvin eri väestöryhmi-en saavutettavissa ja henkilöliikenteen tarve on mahdollisimman vähäi-nen. Esitetty kaavaratkaisu päinvastoin hajauttaa aluerakennetta ja johtaa merkittävään liikenteen kasvuun. Yhdyskuntarakenteen kehittämisessä tu-lee pyrkiä vähentämään liikennetarvetta. Maakuntakaavan tulisi olla juuri  se ohjausväline, jolla valtakunnallisia maankäytön tavoitteita toteutetaan.

Hallituksen esityksessä HE 309 / 2010 Eduskunnalle todetaan, että osoi-tettaessa maakuntakaavassa vähittäiskaupan suuryksiköitä, on katsottava, että suunnitellulla maankäytöllä ei ole merkittäviä haitallisia vaikutuksia keskusta-alueiden kaupallisiin palveluihin ja niiden kehittämiseen. Kes-kusta-alueella tarkoitetaan maakunnan, kunnan tai sen osan toiminnallista keskusta, jolla sijaitsee vähittäiskaupan lisäksi muita keskustahakuisia palveluja, asuntoja, työpaikkoja ja joihin on hyvät kulkuyhteydet. Maa-kuntakaavassa on otettava huomioon myös elinkeinoelämän toimintaedel-lytyksiä koskeva sisältövaatimus ja on pyrittävä vaikuttamaan olemassa olevien palveluiden säilymiseen.

Laihian kunnan asema kauppapaikkana heikentyy esitetyn kaavaratkaisun myötä. Vähittäis- ja päivittäistavarakaupan sijainnin ohjauksen tavoite tu-lee olla keskusta-alueiden aseman tukeminen kaupan sijaintipaikkana. Maakuntakaavalla ei tule edistää sellaista kehitystä, joka heikentää kes-kusta-alueen olemassa olevaa palvelutarjontaa ja tulevia kehitysmahdolli-suuksia.



LAIHIAN KUNNANHALLITUS




Hilkka Annola                        Tarja Vilmunen
Kunnanjohtaja                        Hallintojohtaja


12
Koska meillä oli tuossa linkissä esitetyt ongelmat ajankohtaisia.

http://greenpeace.cc/finland/tag/ilmastohiihto/

Osala varmasti osaa vastata.

13
Vaasa / Vs: Heil, natsilippu liehumaan
« on: 26. 12. 2010 10:10 »
Onhan se nyt kumma, että Harrin sanoman johdosta hyökätään miestä itseään kohtaan. Miten sivistyneitä ihmisiä täällä oikein on, kun eivät näytä tietävän tätä yleistä totuutta Islamia tunnustavista piireistä, jonka mukaan sivistyneet ihmiset eivät syö omassa paskassaan kasvanutta sikaa? Ei kai tämä ole todellakaan Harri Niskasen mielipide???

Sivistynyt mies uskaltaa sanoa ja perustella omalla nimellään, jos on myös esittänyt otaksuman omalla nimellään.



.

14
Vaasa / Vs: Heil, natsilippu liehumaan
« on: 26. 12. 2010 07:07 »

Risto Helinin kommenttiin kinkunpaistosta sanoisin, että sivistyneet ihmiset eivät syö sianlihaa, joten kinkunpaistosta (siten kuin me suomalaiset sen ymmärrämme) ei varmaankaan tässä ollut kyse.


Aika rasistinen lausunto Niskaselta. Tarkennusta tuohon tarvitaan, että minkälaisesta sivistyksestä on kysymys? Tarkoittaako Niskanen koulusivistystä, kuten sähköalan opintoja, räjähdeasiantuntemusta, uskonnon opintoja tai yleensä humanismia (jota en kyllä yhdistäisi koko sianlihaa karttavaan väestönosaan).


.

15
Valtuuston tietoon / Vs: Virkamiesmoraali
« on: 25. 12. 2010 05:05 »


Heimo Hokkaselle tutkittavaa.


Hokkanen on poliitikko ja lopulta kaikki politiikan parissa työskentelevät pelaavat samoilla säännöillä. Politiikko ei koskaan "kuse siihen mihin kyykkyy", joten en odottaisi Hokkaselta lopulta mitään rehellisyyskamppanjaa.

Toivottavasti olen väärässä, mutta elämän kokemus panee varomaan sillä saralla. 




16
Minulle tuli mieleen ihan toisenlainen juttu.  Tämä on kysymys.

Eikös Mannerheim ollut mamu?




17
Sekalaista keskustelua / Vs: Mamu-uutiset
« on: 17. 12. 2010 05:05 »


Tulevaisuuden näkijä ja visioija pilapiirtäjä Kari tiesi jo mitä tuleman pitää



Kari olisi Halla-ahon kanssa käräjillä, jos nyt julkaisisi tuollaisen piirroksen. Sen verran ovat ruotsinmieliset vieneet asioita "eteenpäin" mutta suurempi hölmölä onneksi on länsipuolella.

Muuten meidät vietäisiin konkursissa, kuten Vähääkyröä Vaasaan.



18
Anne-Maj Salin on henkilönä ystävällinen humanisti. Hänellä ei ole ihmisyys painunut kellariin. Vaasan taidemuseoiden johtajana tehdyt taloussotkut pitää selvittää ja aiheen ilmaantuessa seuraukset kantaa.

Tilintarkastusta pitää tehostaa, ettei moinen meno pääse jatkumaan kovin pitkään. Vaasassa on kuitenkin yhteiskunnan avustusvaroilla toimivia yhdistyksiä, joiden tilintarkastus on hataralla pohjalla.

Näissä yhdistyksissä on sukulaisilla miehitetty johtopaikat ja avustusrahojen kohtalo saattaa olla hyvinkin pahempi, kuin perheelle ostettu huonekalu. Toivottavasti Niskanen kantaa huolta vaimonsa kanssa Misa ry:n avustusrahojen kohtalosta.

19
Yleistä keskustelua / Vs: Maahanmuuttopolitiikkamme
« on: 13. 12. 2010 19:07 »
Meillä mielipidepalstoilla kirjoittelevilla ei ole ”nöpön nuukaa” oikeinkirjoituksesta mutta ajoittain keskustelukumppanilta loppuvat panokset niin oikeinkirjoitus nousee pääasiaksi ja pilkut ja pisteet tulevat korostetusti esiin.

Tutkittua tietoa tuossa lopussa niin eiköhän tuon luettuaan häirikkö rauhoitu. Kirjoittakaa  oman halunne mukaan, me suomenkieltä osaavat ymmärrämme viestinne ja kysymme ellei painu pollaan.
 

Eärän enlgatniliasen tuktiemlan preusetella on saamnteekvää msisä jäjresytkssesä kijraiemt snasasa oavt, anioa täkreä on se että esnimäminen ja vimienien krijian oavt okiella paiklala. Lpopu voi olla tyättä hlöypnölyä mtuta viot kiuteknin imlan viakekusia lkuea tesktiä. Tmää oninstuu sen tädhen että me emme lue yskitätisiä kijraiima vaan kookniasia snaoja.





20
Yleistä keskustelua / Vs: Maahanmuuttopolitiikkamme
« on: 13. 12. 2010 15:03 »
Naiivi oletus, ettei palstaa lukevat pysty älykkääseen ajatteluun. Teissä fanaatikoissa kehittyy niitä yliälykkään fantasioita, jolloin aliarvioidaan kanssaihmisiä.

 Mulle on tullut käsitys, että Mira ry:n (jos helpottaa) rahoitusta on syytä yhteiskunnassa harkita vakavasti, kun lukee siellä toimivien mielipiteitä. Ei nimimerkillä esiintyminen poista vastuuta.



Quote
Kansainvälinen kulttuuriseura Mira ry:n perustivat Harri Niskanen, Ari Kiminki, Nadja Jandr ja Peter Lüttge.

Quote
Harri Niskanen, Kansainvälinen kulttuuriseura Mira ry, Vaasa UUSI
varajäsen: Nadezda Zhandr-Niskanen, Kansainvälinen kulttuuriseura Mira ry, Vaasa UUSI

Onko tämä Mira ry Niskasen perheyhdistys? Ilmankos Niskanen ei ole sanoutunut irti itsemurhapommittajista.

21
Yleistä keskustelua / Vs: Maahanmuuttopolitiikkamme
« on: 13. 12. 2010 14:02 »
On edesvastuutonta antaa ymmärtää itsemurhaiskun suunnittelijalle, että sellainen teko on hyväksyttävä ja suomalaiset ovat tehneet myös niitä.

Näillä Mira oy edustajilla ei taida kaikki yhteiskunnan normit olla kohdallaan, kun sympatiaa ja ymmärrystä sataa terroriteolle.

Tuollaiset teot pitää tuomita jyrkkään ja antaa ymmärtää maahanmuuttajille, että sellaisten suunnittelukin on epänormaalia.






22
Sekalaista keskustelua / Vs: Mamu-uutiset
« on: 12. 12. 2010 09:09 »
Tässä osiossa löytää ilahduttavasti erillaisia ja monipuolisia mielipiteitä asian käsittelyssä. Matseman ja Harri Niskanen osaavat käsitellä asiaa monelta kantilta.

Minä en ainakaan usko, että Matseman on Harrin nimimerkki niin erillaiset heillä on mielipiteet.

23
Yleistä keskustelua / Vs: Linnanjuhlat
« on: 09. 12. 2010 08:08 »
Toivoisin käytöstapoja riittävän myös ihmisten pukeutumista arvostelevien osalle.

Linnan juhliin osallistuva on ansainnut jollain tekemisellään kutsun tilaisuuteen ja jokainen varmasti pukeutuu ko. tilaisuuteen mahdollisuuksien ja halujensa mukaan. On sika epäkohteliasta katsoa vieraan vaatetusta tarkkaan ja vielä arvostella sitä.


24
Yleistä keskustelua / Vs: Linnanjuhlat
« on: 08. 12. 2010 10:10 »

Eräskin mummu oli pelännyt että aivonsa oli pehmenneet ja harhoja alkanut näkemään,  kun oli nähnyt miesten tanssivan sylikkäin. Kunnes joku oli sanonut että olet aivan terve. Pitäisikö TV- katselurajoja tarkistaa myöskin yläpäästä, ettei synny traumoja, jotka ovat vaikeasti korjattavissa.

OW ei ole perehtynyt tutkimustuloksiin jotka kiistattomasti osoittavat, että homous on ihmisen saama normaali taipumus, kuten ihonväri, vaaleat tai tummat hiukset. He perivät sen taipumuksen geeniperintönä syntyessään.

Ei ole vielä keksitty ilmeisen monimutkaista tapaa jolla homogeeni periytyy vuosituhansien aikana, kun homot eivät siirrä geenejään normaaliin tapaan naiselle. Ilmeisesti heteromies on jossain vaiheessa tiedottomassa tilassa jolloin homo pääsee siirtämään perimänsä häneen.

Homo geeni ei ole missään tapauksessa epänormaali tai sairaus eli meidän heterojen ei saa sanoa homoja sairaiksi. Heille pitää antaa vapaus harrastaa omaa tervettä seksuaalista toimintaa, adoptoida ja oikeutta pitää kouluissa seksuaalivalistusta lapsille.

Älä OW ole kalkkis.




25
Sekalaista keskustelua / Vs: Perussuomalaiset
« on: 04. 12. 2010 08:08 »
Ilta-sanomat näyttää uutisoivan näyttävästi että Perussuomalaisen puolueen puheenjohtaja.

Timo Soini kannattaa pedofiliaa.

Tämähän on aivan uskomatonta,  mitä vielä paljastuukaan.  Jälkiä peitellään rajuin ottein,  Veltto Virtasen pedofiili laulukin (lolita) oli poistettu You Tubesta.

Vaalitunnelma alkaa selvästi nousta.



Kommunistinuorten hupikirjoittelut sopivat OWn totuudeksi. Me tavikset emme vaivaudu moisten esitysten perusteella "nitron" ottamiseen.

Kuka oli kussut lumihankeen OWn postilaatikon viereen vapisevalla käsijalalla "TIMO".

Tuollaiset kannustukset Persuille eivät ole hyväksyttävissä.



26
Yleistä keskustelua / Vs: Onko Pentti Suksi häirikkö?
« on: 21. 11. 2010 08:08 »
Viittaamatta kenenkään häiriköintiin olisi ehkä parasta saada alkolukot tietokoneisiin.
Ohessa linkki halpaan ja tehokkaaseen versioon joka todennäköisesti on tehokas.
http://i10.photobucket.com/albums/a115/cevy/sekalaista/alkolukko.jpg

Todella paras alkolukko tietsikkaan. 10 pistettä ja papukaijamerkki tuosta mielipiteestä, tähän osioon.

27
Sekalaista keskustelua / Vs: Vasemmistolainen media
« on: 06. 11. 2010 09:09 »
Pohjalaisen levikki oli -90 luvun alkupuolella 65000 ja nykyisin n. 25000 eli pudotusta n. 40000.
Ilkan levikki samaan aikaan -90 n.56000 ja nykyisin n. 60000 joten nousua n. 4000.

Pohjanmaan kansan päätoimittajana toimi -80 luvun loppupuolella Iisakki Manninen, Tapio Parkkari oli toimittajana -80 luvun alkupuolella ja voi muistaa paremmin ko. lehden historiaa.

Quote
Ilmariselta voi kysyä, onko jotain hienompaa siinä, että sitoutumattomuuden nimissä ja hieman nykyaikaisemmin keinoin lukijan mielipiteitä ohjataan? Media vaikuttaa yleiseen mielipiteeseen mainoksen tavoin aina. Mitä fiksummin osaat vaikuttaa (lukijan sitä itse tiedostamatta), sitä tehokkaampaa se on. Vuorovaikutteista mediaa tuskin ainakaan paperimuotoisesta sanomalehdistöstä löytyy.
On sitoutumattomuudessa ja hienovaraisessa mielipiteen ohjailussa se etu, että sanomalehti pysyy pystyssä ja tarjoaa tiedotuskanavan poliittiseen kannattajakuntaan.

Ilkan eteneminen on ollut taitavien rahansiirtojen varassa MTK:n lähellä olevien tuotantolaitosten kassoista poliittiseen mediaan ja Maalaisliitto/Kepu tupailtojen myyntikanavien tehokkaasta hyödyntämisestä.




28
Sekalaista keskustelua / Vs: Vasemmistolainen media
« on: 05. 11. 2010 19:07 »

Jos esim. Pohjalainen edustaa "normaalia mediaa", niin salli homeerinen nauruni. Yhteiskunnallisessa vaikuttamisessa "ajattelun" lisäksi, tarvitaan "toimia" ja "käyttäytymistä". Ainakin asiaansa ymmärtävät porvarit näin tekee, jos aisteihin on vähääkään luottamista. Eihän puolueilla mitään tarkoitusta muutoin olisi? Vasemmistomedian "näivettyminen" on johtanut entistä yksipuolisempaan ideologiseen tarjontaa ja kansanalaisten kusetukseen. Sen tulokset olemme jo pitkään nähneet vaalituloksissa, vaikka kuinka vasemmistolaisesti ajattelisimmekin.

Pohjalainen ei ole normaali media. Ko. lehti on sensuroitu yhden mielipidesuunnan paikallislehti.

UP tietää, että Pohjalaiseen pitää olla lehden hyväksymän linjan (ideologian) mukainen kirjoitus, jos se julkaistaan. Pohjalainen on näivetystaudin kourissa juuri valitsemansa linjan vuoksi ja lopussa odottaa Pohjanmaan kansan/Kansan äänen surkea kohtalo.

Aatteellinen lehdistö, jos sillä lähdetään ”sivistämään” aateveljiä kokee vasemmistomedian kohtalon.

Ko. media viljeli vanhan Penttalan aikaisia iskulauseita, jotka purivat viime vuosisadan punaisen viivan aikoina työväestöön mutta työväestön sivistystason noustessa hokemat muuttuivat lähinnä ”korneiksi” ja Pohjanmaan kansan lukijakunta supistui piirin puheenjohtajaan.

Pohjanmaan kansan päätoimittajana oli hetken aikaa pystyvä mies, joka oli kykenevä nostamaan lehden kannattajakunnan keskuudessa mielenkiintoiseksi, mutta hänet erotettiin liian radikaalina nopeasti. Eihän sellainen julkaisu ole työväestön lehti mistä ei joka sivulta voi lukea totuutta, että ”kapitalisti työväestön verta juo”.

Päätoimittajan nimi taisi olla Manninen tai Mannila.

Quote
Suomessa tätä demokraaattista  perinnettä edustaa ehkä parhaiten Maailma.net

Tuo Maailma.net vakuttaa vanhan mielestä arvelluttavalta. (mamuhyysääjiltä)

29
Sekalaista keskustelua / Vs: Vasemmistolainen media
« on: 05. 11. 2010 05:05 »
Mikä on vasemmistolainen media?

Normaalilla medialla tarkoitetaan suomen kielessä joukkoviestimiä, jotka toimivat mielestäni vuorovaikutteisesti.

Vasemmistolainen media sen sijaan toimii ylhäältä alaspäin ja tiedottaa pelkästään kuinka kannattajakunnan tulee toimia, ajatella ja käyttäytyä.

Näitä vasemmistolaisia medioita vuosien ajan lukeneena ja nähneenä niiden näivettymisen, en kaipaa niitä tippaakaan. Lasken itseni vasemmistolaisesti ajattelevaksi mutta en tarvitse siihen ylhäältä tulevaa ohjausta.

30
Sekalaista keskustelua / Vs: Vasemmistolainen media
« on: 01. 11. 2010 16:04 »


Heinäluoma sanoo Itä-Savon ja Länsi-Savon haastattelussa, että kyse oli vuoden 1956 toisinnosta. Tuolloin maalaisliiton eli nykyisen keskustan johtama vähemmistöhallitus rahapulassa konfiskoi eli julisti menetetyksi palkansaajien siihen mennessä kertyneet eläkesäästöt. Kansaneläkelaki muutettiin pelkäksi peruseläkkeitä antavaksi järjestelmäksi.


http://www.iltasanomat.fi/uutiset/kotimaa/uutinen.asp?id=1664790




En uskaltanut esittää OW heti noin tyhjentäästi, kun häneltä menee yöunet moisen epäoikeuden paljastuttua. Oikeistohan on rehellisyyden selkäranka Suomessa ja vasemmisto epärehellinen omaisuuden kahmija.




31
Sekalaista keskustelua / Vs: Vasemmistolainen media
« on: 01. 11. 2010 05:05 »


Mutta kuten aina,  jos jossain on kasassa varoja vähän enemmän,  sinne saapuvat myöskin konnat. 


OW on oikeassa, 50-luvulla konnat aikoivat siirtää työväestön eläkevarat omalle kannattajakunnalleen ja lähes onnistuivat.




32
Sekalaista keskustelua / Vs: Mamu-uutiset
« on: 18. 10. 2010 11:11 »
Tässä osiossa keskustelee eri tavoin orientoituneita (suuntautuneita) nihilistejä.

Silmissä ihmeellinen taittovirhe, koska näkee vain omaa tunnepohjaansa korostavat asiat. Kauhistuttaa ajatus, että kansakuntaa pääsisi johtamaa moiset yksilöt. Näitä nihilistejä toimii jo monessa puolueessa mutta vaalien alla pitää tyynnytellä äänestäjiä.




33
Yleistä keskustelua / Vs: Maahanmuuttopolitiikkamme
« on: 12. 10. 2010 08:08 »
Mamusaalemilla on perin naiivi mielipide ruotsalaisten mielipiteestä maahanmuuttoa kohtaan. Olen keskustellut monen ruotsalaisen kanssa ko. asiasta kahden kesken ja poikkeuksetta heillä on kielteinen asenne Ruotsin maahanmuutossa harjoittamaa politiikkaa kohtaan mutta keskusteluryhmän lisääntyessä suut sulkeutuvat.

Ruotsalainen yhteiskunta kyyristelee todella pahasti ylhäältä tulevien henkisten paineiden alla. Säälin tunne on voimakas ruotsalaisten puolesta, kun muistaa suomettumisen aikaa tällä puolen Pohjanlahtea ja suomalaisten kyyristelyjä, Neuvostoliittoa kohtaan.

Meillähän mamuhörhöt pyrkivät samaan vaatimalla kriminalisoimaan kaiken kielteisen arvostelun/keskustelun maahanmuuttoa kohtaan. 

En jatka kirjoittelua Mamusaalemin kanssa, kun opetettiin lapsena, että tyhjää tahkoa on turhauttavaa pyörittää.

34
Sekalaista keskustelua / Vs: Mamu-uutiset
« on: 10. 10. 2010 17:05 »
Heikkotasoinen henkinen oksennus on verrata Suomesta Ruotsiin töihin muuttaneita ihmisiä, Romaniasta tuleviin kerjääviin ja rikoksia tekeviin mustalaisiin.

Aikoinaan Suomen ruotsinkieliset organisoivat työvoiman värväyksen Ruotsiin, teollisuuden tarpeisiin. Näistä värvätyistä osan kohtaloksi muodostui (eri syistä) pudota yhteiskunnan ulkopuolelle. Heistä muodostui Ruotsalaiseen yhteiskuntaa halveksittu ryhmä, jota vieläkin käytetään provosoimaan keskustelua.

Kokonaisuudessa heidän tekemänsä rikokset ovat kuitenkin pientä verrattuna ruotsinkielisen herrakansan tekemiin rikoksiin suomenkielisiä kohtaan, historian saatossa.

35
Sekalaista keskustelua / Vs: Mamu-uutiset
« on: 10. 10. 2010 11:11 »
Onko oikein, että Suomi lähettää oman köyhän väestöryhmänsä kerjäämään ja tekemään rikoksia naapurimaihin?

Näinhän Romania tekee omalle kansanosalleen. Kolmosen pitäisi myös ymmärtää, että Euroopan unioni antaa meiltä perimiään euroja Romaniaan ja paljon. Miksi ei näistä annetuista varoista osaa korvamerkitä näiden kerjääjien auttamiseen?

On perin rajoittunut ajatusrakennelma syyttää populistisesti suomalaisia ko. ongelman ratkaisuyrityksestä. Eivät työtätekevät romanialaiset ole maassamme iso ongelma, vaan ongelman muodostavat kerjäävät ja järjestyneet rikollisryhmät aiheuttamalla turvattomuutta juurtumalla maahamme.

Häpeän olla osa työväenliikettä, kun siellä vaikuttaa Kolmosen kaltaiset yksilöt, mutta en ole ajatuksineni yksin Suomessa. Sen osoittaa jyrkässä alamäessä olevat työväenliikkeen kannatusluvut, viime vuosilta.


36
Sekalaista keskustelua / Vs: Nykyajan protestilaulu
« on: 06. 10. 2010 08:08 »

Jonka jokainen päivä merkitsee vain lisää kärsimyksiä.



OW kirjoitti poikkeuksellisesti tyhjentävän vastauksen esittämiini kysymyksiin ja siitä esitän nöyrimmät kiitokset tälle lakeuksien suurelle "Konstalle".


37
Sekalaista keskustelua / Vs: Nykyajan protestilaulu
« on: 03. 10. 2010 05:05 »

Suomeen tarvittaisiin aivan välttämättä riittävän iso ja vaikuttava oikeistolainen puolue. Ellei sellaista pian saada aikaan. On edessä täydellinen romahdus aivan kuten entisessä Neuvostoliitossa.  Yhteiskunnan jäsenten täytyy voida tuntea pystyvänsä itse määrittelemään oman elämänsä kulkua,  jos niin ei ole. On yhteiskunnan suurimmat mahdollisuudet jätetty käyttämättä. Tämä itsepetos, jota yhteiskunnan ylivelkaantuminen, mitä suurimmassa määrin on.  On nyt jo kansalaisille, lähes ylivoimainen taakka kannettavaksi.

Vallanpitäjät ovat osallistuneet rikokseen kansalaisia vastaan. Näinkin törkeä rikos,  ei saa jäädä selvittämättä.



Olisin lukenu mieluusti enemmän OW ajatksia Suomeen perustettavan oikeistopuolueen perustamisesta.

Olisiko siihen liittymismahdollisuus työväestöllä, rambotyypeillä. skineillä,  koulutetuilla, agraariväestöllä? Löytyykö Suomesta esimerkiksi henkilöä jonka ajatukset "naksaavat" haluamaasi oikeistolaisuuteen?

Näitä kysymyksiä on aivan turha esittää OWlle, ei hän ole aikaisemminkaan kyennyt vastaamaan suoraan kysymykseen.

Entä millainen sosiaalinen ohjelma olisi OWn oikeistopuolueella?






38
Laihian asiat / Vs: Uutishistoriaa Laihialta
« on: 31. 05. 2010 19:07 »
Onko nikkari nikke koskaan katsonut auringonlaskua Lapualla, kun ei vielä partakaan haitannut tiirailemista?

Meinaan, kun niin hyvin tiedät maatilojen yhtiöittämisestä. Mulle oli yllätys että joku voi pelata noin epärehellisesti yhteiskunnan yhteisillä rahoilla.

Tuohan on selkeästi kuormasta syöntiä ja sitten vartioidaan mustasukkaisesti ettei vasemmisto saa vain enempää työväestölle kolmikannalla solmituilla sopimuksilla.



39
Laihian asiat / Vs: Uutishistoriaa Laihialta
« on: 31. 05. 2010 06:06 »
Vilkaisin Laihia osioon ja lukemastani sain sen käsityksen, että rehellisenä ja suoraselkäisenä tuntemani OW on hitsautunut kantaan, että laihialaisten omistaman firman rahoja saa jakaa poliittisille puolueille Alajärveä myöten.

Kaikki tätä toimintaa moittivat pitää haastaa leivättömän pöydän ääreen. Villee kääntääs kylkeä, jos sais tuollaasen tiedon.

40
Sekalaista keskustelua / Vs: Mamu-uutiset
« on: 11. 04. 2010 14:02 »

Palstalla viettämäsi aika ilmaisee, että työskentelet Suomessa ja mitä todennäköisimmin maahanmuuttajien parissa Vaasassa.

Epäilen, sillä sieltä näkisi enemmän.  

Joka heiluttaa rasmikorttia holtittomasti, ei yleensä näe kattään pidemmälle.  Hyvänä esimerkkinä samalla linjalla oleva Matseman jonka kirjoituksista näkyy selkeästi sekä tieto että kokemus sekä taito yhdellä kertaa,  eikä rasismikortti silloin  heilu koska tietämys ulottuu kättä pidemmälle. 

Hän voisi hyvinkin työskennellä sellaisessa paikassa.

Matsemanin tarkoitusperä oli täysin rasistinen. Hän veti Ruotsin historiasta pienen marginaaliryhmän ja toi sen palstalle esimerkkinä suomalaisista Ruotsissa joskus 50 v sitten.

Ruotsissa oli satojatuhansia suomenkielisiä, jos Mamupalstalla käsittelee vuosikymmenten takaa (0,0 jotain) häviävän pientä ryhmää ja jolla perustelee nykyisiä maahanmuuttajien ongelmia Suomessa, on todella rasistin asialla. Nyt on maahanmuuttajilla vastaanotto ja sosiaalitanttojen järjestämä turvaverkko puhumattakaan toimeentulotuesta.

Hyökkäys kansanryhmää vastaan vaikka kysymyksessä on suomalaiset, on rasismia. Ruotsinkielinen vähemmistö Suomessa tuntuu käsittävän rasismiksi vain heihin kohdistuvan ilkeilyn mutta kyllä minä koen loukkaavana omaan identtiteettiini kohdistuvan yleistyksen ja tarkoitushakuisen loukkauksen.

 Käsitellä voi Ruotsiin työnperässä muuttaneitten suomalaisten ongelmia mutta oikean otsikon alla ja mieluummin samalla heidän kokemaansa suurta rasismia. Uskoisin, että Ruotsikin on siistinyt näkyvää rasismia, joka kohdistui aikoinaan suomalaisiin.

Pages: [1] 2 3