Show Posts

This section allows you to view all posts made by this member. Note that you can only see posts made in areas you currently have access to.


Messages - Tsailor

Pages: [1] 2
1
Yleistä keskustelua / Vs: Poliitikkojen rehellisyys
« on: 20. 08. 2013 21:09 »
Eikan kanssa siinä samaa mieltä, että Seso meni liian pitkälle. Tuntuu aika hurjalta kirjoittaa yleensä missään kranaatin antamisesta terroristille. Tuollainen kirjoittelu johtaa varmasti profilointiin ja toivon, että viranomaiset tekeväkin sen. Pienemmistäkin syistä voi joutua profiloiduksi. Tarkoitukseni ei ole paha ja haluankin sanoa, että jos Seso on kirjoittanut vertauksensa ajattelemattomuuttaan edessä on kuitenkin pitkä tulevaisuus ja mahdolllisuus toimia jatkossa varovaisemmin.

2
:) Alkaa kuullostaa vahvasti periaatteelta ja kaupunkisivistyksen sairaalloiselta vastustamiselta. Voiko olla olemassa näin nurkkapatrioottista kuntaa?

3
Eivät ainoastaan rikkaat hae laadukasta hoitoa ulkomailta. Muutama viikko sitten esille nousi tapaus, jossa raaseporilainen nainen parani täysin syövästä. HUS ei suostunut leikkaamaan, mutta hänet leikattiin Upsalassa. HUS ei antanut maksusitoumusta, joten nainen otti pankkilainan 40.000,- ja uusintaleikkaukseen 20.000,-. Myös ystävät avustivat taloudellisesti. Nyt HUS joutunee maksamaan rahat takaisin naiselle.

Hoitojen eväämisessä on kysymys osaamattomuudesta. Ei panosteta leikkauksiin, koska Suomessa on olettama, että ne eivät onnistu. Tänä päivänä parasta hoitoa saa valveutunut potilas, jolla on asiantuntevia kontakteja. Potilaan on siis oltava erittäin hyvin perillä lääketieteem viimeisimmistä saavutuksista ja parhaista osaajista. Asiaa helpotta, jos on rahaa, mutta raaseporilainen nainen on hyvä esimerkki siitä, että vieraallakin pääomalla kannattaa rahoittaa. Tämä on surullista, että asiat eivät ole niin yksinkertaisi kuin pitäisi, mutta näin tämä yhteiskunta toimii Olen itse saanut Vaasan keskussairaalassa hyvää hoitoa. Syöpahoidoista ei ole kokemusta, mutta muusta kylläkin.

Kertakaikkiaan hienoa, että vaikeistakin syöpäsairauksista voi parantua. Näitä esimerkkejä tarvittaisiin enemmän.

4
Vaasa / Vs: Neekerikylä puhuttaa
« on: 29. 05. 2013 07:07 »
Kissanpiiskaajankatu pitää vaihtaa. Se ylistää eläinrääkkääjiä.

5
Vaasa / Vs: Neekerikylä puhuttaa
« on: 28. 05. 2013 20:08 »
Jos lähdetään sille linjalle, että kadunnimet herättävät tunteita ja mielikuvia, niin toki Sala-Ampujankadunkin nimi pitää muuttaa. Nimi tuo mieleen laittomat aseet ja epämääräiset ampujat.


6
Sekalaista keskustelua / Vs: Irti ennakkoluuloista.
« on: 18. 05. 2013 23:11 »
Jos joku ennakkoluulee, että Suomi on tasa-arvon mallimaa , hän erehtyy, koska Suomessa naisia ja myös iäkkäämpiä ihmisiä syrjitään työelämässä.

Sain tietooni mielenkiintoisen tapahtumasarjan eri paikkakunnilla  toimivasta yrityksestä, jossa on tammikuusta alkaen toteutettu eräänlaista savustamisoperaatiota järjestelmällisesti usealla maantieteellisellä  toiminta-alueella. Oudointa on se, että epäasiallisen kohtelun kohteena ovat olleet vain naiset. Vielä oudommaksi tapauksen tekee se, että kiusatut naiset ovat kaikki saman ikäisiä. Suoraan sanottuna he taitavat olla liian vanhoja yrityksen imagon kannalta.

Jos joku ennakkoluulee, että AVIn työsuojelu hoitaa tällaiset epäkohdat hyvinvointivaltio Suomessa, hän lienee väärässä. Työsuojelu ei Suomessa toimi.

Tasa-arvoinen Suomi on siis ennakkoluulo tai harha. Todellisuus on jotain aivan muuta.

Poliitikot ennakkoluulevat, että työelämän pidentäminen on helppo toteuttaa. Todellisuudessa näin ei ole, koska työnantajat ennakkoluulevat, että älykkyys ja työtaidot katoavat iän mukana. Erityisesti Katainen ennakkoluulee, että työnantajateivät harrasta ikäsyrjintää.




7
Vaasa / Vs: Kemira
« on: 27. 04. 2013 16:04 »
Vanhana vaasalaisena olen kuullut Pukinjärvestä erilaisia asioita. Joku kavereistani on naurahtanut, että siellä "me kakarana uitiin  myrkkyjärvessä". Elossa tuokin kaveri on vielä ja hyvässä kunnossa. Onneksi omat uimareissut tehtiin Kustaalanlinnaan, jonne kuulemani mukaan laskettiin sairaalan jätevedet puhdistamattomina. Jos ei se tapa, niin se vahvistaa.

Joskus olen kuullut myös puhuttavan, että valvontakomissio on touhunnut jotain Pukinjärven kanssa eikä sinne ollut muilla asiaa. Nämä on kuultuna juttuja, joten niiden todenperäisyyttä en tiedä.

Olisiko sittenkin niin, että järveen kätkeytyy myrkkyjäkin suurempi salaisuus? Mene ja tiedä.

8
Vaasa / Vs: Vaasalaiset liikenteessä.
« on: 16. 04. 2013 09:09 »
Lasten oikeuksia on helppo polkea tässä välinpitämättömän liikennekulttuurin maassa. Video on surullista katseltavaa, mutta samalla hyvä todiste siitä, miten syvällä kiireisen ihmisen arvomaailma on. Liikennesääntöjen mukaan auto on pysäytettävä, jos huomaa jalankulkijan olevan aikeissa ylittää katua. Tsemppiä vaan taisteluun. Pienenä lohtuna lienee se, että vaaranpaikka on Vaasan puolella. Mustasaaressa liikenteestä vastaavilla  virkamiehillä on enemmän asenneongelmia, kun on kysymys pikkuväestä.

9
Kiitos muistini virkistämisestä. Olen nimittäin ajatellut noiden adressien fräkäämistä, mutta en ole vielä ehtinyt.

Sattumoisin ajelen aika paljon myös Vaskiluotoon päin, jopa päivittäin, joten ymmärrän täysin 30 km:n rajoituksen. Sehän palvelee uuden sillan siltatyömaata. Päivisin sillaln työmaalla ollut sellainen hässäkkä, että ainoa vaihtoehto on ollut hiljainen nopeus. Todella ilahduttavaa oli se, että poliisilla on riittänyt kiitettävästi resursseja valvomaan nopeuksia ja antamaan sakkoja tarvittaessa. Kun joutuu  maksamaan, niin asennevammoille tulee ainakin hintalaput.

Ilmoitan aina poliisille toistuvista liikenteen asennevammoista. Minulla on siihen omat syyni, joista vakavin on ystävieni lapsen kuolema asennevammaisen kuljettajan uhrina.

10
Kiitos huolenpidostasi AD. Ei kannata kuitenkaan tehdä omia johtopäätöksiä asumisestani. Ethän sinä tiedä, asunko Mustasaaressa, Vaasassa tai jossain muualla. Helsinkikin voisi osua oikeampaan. Mutta nyt asiaan:

En ole huolissani itsestäni, vaan pienistä koululaisista ja alueen lapsista. Minullahan voi olla jopa pieniä läheisiä alueella, voi olla ystäviä, joilla on pieniä lapsia, voi olla ventovieraitakin lapsia, joiden ihmisoikeuksien puolesta taistelen. Sen takia pyydänkin, että pysytään asiassa. Jämäkästi ja fiksusti.

11
Melaniementiestä on Blogissa asiaa. Siinä myös lapset ovat altavastaajan asemassa ja seisovat nöyrinä tien sivussa odottamassa, että josko pääsisi yli. Aivan samoin kuin Almantiellä Mustasaaressa. Lapsista ei Mustasaaressa ainakaan välitetä lainkaan. Vaasa saattaa olla sivistyneempi tässä asiassa. Vaasassa ehkä ymmärretään puuttua epäkohtiin ajoissa. Jos jotain vakavampaa tapahtuu, on välinpitämättömyydellä rankemmat seuraukset.

Oma lukunsa ovat ne Mustasaaren kylien lapset, jotka saavat jo äidinmaidossa asennevammaisuuden perintönä. Kun asennevammainen äiti kuskaa ja noutaa lapsikultansa koulusta, tekee hän päivittäin jopa 8 liikennerikkomusta pienellä osalla matkaa. Ensimmäinen ennen terveyskeskusta, kun hän ohittaa ensimmäisen ympyräkieltomerkin eli moottoriajoneuvolla ajo kielletty merkin. Seuraavan samanlaisen merkin hän kohtaa n 500 m päässä siirtyessään Almantielle. Pääsääntöisesti kuljettajat puhuvat myös puhelimeen ja vauhti on silmämääräisesti arvioiden enemmän kuin 40. Siinä tulikin jo 4 liikennerikkomusta ja samat tehdään iltapäivällä, kun oma kullanmuru haetaan turvallisesti autolla kotiin. Tästä kertyy melkoinen saldo vuodesta toiseen, säännöllisesti joka arkipäivä.

Ikävimmät saldot realisoituvat vasta tulevaisuudessa. Kun omille lapsille on opetettu, että kieltomerkkejä ja sääntöjä on olemassa, mutta ne eivät koske meitä, ovat nämä nuoret mopoikäisinä ja ajokortti- ikäisinä todellisia riskejä itselleen ja muille. Tässä on vähän samoja aineksia kuin kouluhäiriköijissäkin. Kun kotona on asennevamma, ei nuorelta voi paljon vaatia.

Faktojakin löytyy. Erään nuoren, joka oli osallisena kuolemaan johtaneessa onnettomuudessa, hänen läheisensä rikkovat säännöllisesti vieläkin liikennesääntöjä Almantiellä. Voin jopa kertoa, että ko henkilö kuuluu heihin, jotka syyllistyvät juuri näihin kahdeksaan rikkomukseen jokaisena koulupäivänä.

12
Viittaan edelliseen kirjoitukseeni, jossa kerroin säälittävästä tyhmyydestä, joka ei ole pahe, vaan se tulisi kanssaihmisten antaa tyhmyyden lahjan saaneelle anteeksi. Jos aivot eivät ymmärrä yksinkertaisiakaan asioita, ei siitä voi syyttää aivojen omistajaa. Myös Mustasaaren kunnan virkamiehet ovat sanoneet, että jos teitä on rakennettu, niin niitä pitää käyttää. Ei se ihan niin ole. Jos tie on koulujen välittömässä läheisyydessä, ei tyhmyys saisi vallata alaa. Maailmassa on paljon teitä, joissa on liikkumista turvallisuussyistä rajoitettu, varsinkin moottoriajoneuvoilla. Aivan kuten Kari Lajunenkin kirjoitti.

 Kehotus rikkoa liikennesääntöjä on kunnan virkamieheltä rikos. Mikäli tapahtuu se, mihin Almantiellä on täydet ainekset: Jos yksikin ihminen, koululainen tai aikuinen joutuvat välinpitämättömien kieltomerkeistä piittaamattomien kuljettajien uhriksi loukkaantumalla tai vammautumalla, alkaa sellainen kitinä jollaista ei ennen ole nähty. Sinä päivänä myös kunnan piittaamattomat virkamiehet, jotka kehottavat jopa lehtien palstoilla laittomuuksiin, joutuvat varmasti vastuuseen. Silloin mitataan, mitä he ovat jättäneet tekemättä ja mitä kehottaneet tekemään. Nämä keskustelusäikeet ovat hyviä olemassa sen varalle, jos jotain tapahtuu.

Tänään klo kolmen aikoihin Almantiellä tapahtui sellaista, joka todistaa äärimmäisen tyhmyyden olemassaolon. Kolmen kieppeilla moottoriajonevolla ajamisen kieltävän merkin takaa tuli jälleen mutkat suoraksi vetävä oikaisija. Auto ajoi toiselle merkille ja kääntyi Böleen. Äärimmäistä tyhmyyttä todisti autoon kiinnitetty merkki. Pienessä punaisessa autossa oli ajo-opetuskolmio ja siellä oli sukulaisella menossa ajo-opetustunti. Tämän surkuhupaisan tapahtuman perusteella nämä sukulaisten luotsaamat ajo-opetussessiot tulisi kieltää.

Mutta, kuten sanoin. Tyhmäksi synnytään ja joillakin maantieteellisillä paikoilla tyhmyys tiivistyy. Olisikohan tässäkin kysymyksessä nk Ahvenamaa-syndrooma. Muutama vuosi sitten luin projektista, jossa tutkittiin ahvenanmaalaisten geeniperimää. Tutkijoiden ehdoton kanta oli se, että saarelle tulisi nopeasti saada väkeä muualta. Liian läheiset sukulaisuussuhteet aviopuolisoiden kesken ovat aiheuttaneet ongelmia. Tunteeko kukaan Vaasan ympäristön historiaa tältä osin? Minä en tunne. Epäilen vain, että äärimmäinen tyhmyys voisi selittyä sillä. Liian pienet piirit, liian läheiset morsiamet ja sulhaset. Vuosien saatossa vakava asia.

13
Almantiellä näyttää olevan taas keväisen villi meno päällä. Kevät ja sulanut "valtatie" innostavat naapurikylien isät ja äidit kirmailemaan iloisena autoillansa pyöräilevien ja kävelevien  sepänkyläläisten koululaisten keskellä. Säälittävää on se, että näiden kirmailijoiden on päivittäin ajettava vasten kahta kielletyn ajosuunnan liikennemerkkiä. Ensimmäinen vanhalla Karperöntiellä ja toinen Almantiellä. Samat merkit ajettaessa myös takaisin kotiin.

Vielä enemmän säälittävää on se, että he opettavat kyydissä oleville lapsilleen tätä välinpitämättömyyden kulttuuria. Ei tarvitse välittää mistään muusta kuin itsestään. Oikeastaan alan uskomaan pikkuhiljaa, että monet tietyissä kylissä ovat geeniperimänä saaneet vajavaisen oppimiskyvyn, joka ei yllä sille tasolle, jota nykyaikainen yhteiskunta edellyttää. Uskon, että nämä päivittäisiin rikoksiin syyllistyvät eivät voi tehdä sitä tietoisesti, vaan kysymys on aivojen toiminnassa olevista tekijöistä. Näitä ihmisiä auttaa vain älykkäidempien ihmisten anteeksianto ja tilanteen hyväksyminen.

Muuta selitystä en löydä säännölliselle vuodesta toiseen jatkuvalle liikennesääntöjen rikkomiselle. Ihminen on perusolemukseltaan hyvä. Tyhmyys ei ole pahe. Se on kohtalo, jonka toiset ikävä kyllä saavat.

14
Vaasa / Vs: Vaskiluoto mielissämme
« on: 22. 03. 2013 09:09 »
Vaskiluoto on yksi mahdollinen asumispaikka eläkepäiviäni ajatellen. Vaskiluodossa on paljon tilaa rakentaa, ramnoille tai rantojen läheisyyteen. Vaskiluotoon kaivataan lisää palveluja, esim tavallinen ruokakauppa tai edes elintarvikekiosti. Nykyisillä asukasmäärillä liiketoiminta ei ole kannattavaa. Vaskiluodossa on myös asukkaita, jotka toivovat sinne lisää asuntoja. Kaikki eivät itsestäänselvästi vastusta kehitystä.

Jos haluaa elää joko osittaista tai täydellistä erakkoelämää, Suomessa, jopa Vaasan lähistöllä löytyy siihen monia mahdollisuuksia. Naapurit ja heidän mukanaan tuoma yhteisöllisyys on positiivinen asia. Kaikki meistä eivät ole introverttejä, jotka haluavat olla omissa oloissaan.

Rakentaminen ja vehreyden säilyttäminen eivät ole toisiaan poissulkevia tekijöitä.

15
Tuulisen päivän lihasoppa

Osta silloin Minimanista keittolihaa, kun sitä saa 50%.n alennuksella eli päiväysmerkintä on menossa umpeen. Pakasta liha, kun et kuitenkaan jaksa ryhtyä askartelemaan sen kanssa aivan heti. Kun uskot inspiraation iskevän seuraavana päivänä ja varsinkin, jos Pekka Pouta lupaa tuulia tai pakkasia tai ainakin kylmää säätä, ota liha pois pakastimesta sulamaan.

Tarvitset lihakimpaleen lisäksi laakerinlehtiä, kokonaisia pippureita, suolaa, lantun palasen, perunoita, porkkanoita, keltaista sipulia, purjosipulia ja vaikkapa pakastevihanneksia. Laita liha kylmään veteen, joukkoon lantunpalanen, sipulirenkaita, laakerinlehtiä, suolaa, pippureita ja porkkanaa. Kuumenna vesi ja keitä lihaa n 2-3 tuntia erittäin miedolla lämmöllä, esim levyn ykkösellä tai kakkosella. Jos teet tämän illalla, mene vaikka goisaamaan kunhan muistat säätää Lumian herätyksen niin, ettei satsi jää yöksi levylle.

Periaatteessa lihan voisi tämän jälkeen ottaa liemestä pois ja paloitella. Näin varmaan isoäidin isoäiti on aina tehnyt, mutta jos unohdat koko homman ja menet välillä duuniin tienaamaan kyproslaisille pankeille tukirahoja, ei hätää. Käyt rauhassa duunissa, tulet kotiin, luet päivälehden tai jotakin kirjaa ja sitten muistatkin yllättäen, että aloitit eilen lihakeittoprojektin. Aivan upeata. Liha on muhinut niin kauan liemessä, että se on varmasti maukasta. Sen takaan. Ei muuta kuin jatkamaan eilistä sopankeittoa.

Kuumenna seos uudelleen ja kun se on kuumaa, nosta liha pois ja siivilöi liemi ja ota talteen. Heitä muu mössö menemään ja pilko liha maukkaaseen liemeen. Kuutioi joukkoon myös perunaa, lanttua, purjosipulia, porkkanaa ja lisää lopuksi vaikka pakastevihanneksia. Mausteita ei tarvita, koska ne ovat jo liemessä.

Tämän lihakeiton maun salaisuus on keittoprojektin unohtaminen. Unohduksen, että oli keittämässä
soppaa on oltava kuitenkin rajallinen. Kokemuksesta suosittelen n 24:n tunnin unohdusta. Tällä menetelmällä lihasopasta tuli suorastaan taivaallisen makuista ja mausteet olivat imeytyneet optimaalisen ajan lihaan ja liemeen.

Kannattaa kokeilla.

16
Kuulin ensimmäisen kerran tästä maailmanlopun päiväyksestä rippilapsilta, jotka palasivat n 5 vuotta sitten rippileiriltä. Siellä oli kehotettu kääntymään uskoon mahdollisimman pian, koska tämä maailmanloppukin on tulossa. Kyllähän nämä nuoret olivat omassa uskossasaan jo ennen leirille menoa, mutta se ei riittänyt. Olisi pitänyt enenmmän huutaa, hihhuloida  ja tanssia. Sitten usko olisi ollut vasta sitä oikeaa. Ja sillä oikealla uskolla olisi säästynyt maailmanlopultakin.

17
Mustasaari / Vs: Mustasaari-Vaasa kuntaliitos
« on: 04. 11. 2012 08:08 »
Mustasaaressa on siedettävää asua, koska jotain parempaa on luvassa. Kuntaliitos Vaasaan on totta n viiden vuoden sisällä. Sen jälkeen asumisen laatu paranee väistämättä myös Mustasaaressa. Hyvää kannattaa odottaa.

18
Vaasa / Vs: Poliisilla on asiaa
« on: 04. 11. 2012 08:08 »
Hyvä, että lasten turvallisuuteen kiinnitetään huomiota jahtaamalla mopopoikia. Toivoisin toki, että säännöllisesti ja jatkuvasti asennevammaisia aikuisiakin jahdattaisiin samalla volyymillä. Siinä saisi tuottoja valtiolle varmasti ja nopeasti.

 Ainakin tietyiltä alueilta on lähtenyt lukuisia valvontapyyntöjä, mutta samat asennevammaiset kuljettajat saavat rauhassa rikkoa liikennesääntöjä päivästä toiseen, vuodesta toiseen, jokaisena arkipäivänä. He jos ketkä vaarantavat muiden turvallisuutta, erityisesti lasten ja nuorten, jotka liikkuvat polkupyörillä ja jalan kouluun. Samalla he antavat asennevammaisen mallin omille lapsilleen. Nämä mopopojat saattavatkin olla asennevammaisten vanhempien lapsia. Ongelma on syvemmällä kuin vain näissä mopopojissa.


19
Suomessa on tapahtunut järkyttäviä lasten pahoinpitelyitä ja laiminlyöntejä. Nyt kun nämä julmuudet ovat nouseet julkisuuteen on voitu osoittaa että suomalainen ei puutu naapurin lasten hätään vaan ummistaa siltä silmänsä. Omista pidetään usenmiten huolta mutta vieraiden lasten kärsimyksiltä ummistetaan   silmät.

Pahimpia laiminlyöntejä ovat väkivaltateot mutta on paljon muutakin jossa lasten oikeuksia poljetaan . Esim turvallisen koulutien vaarantaminen käyttämällä koulun läheisiä teitä uskomalla sokeasti että liikennemerkit eivät koske MINUA koska minulla on kiire. Vanhemmat jotka oikaisevat päivittäin ajonauvolla ajon kieltävällä tiellä aivan koulun vieressä syyllistyvät näihin lapsia koskeviin laiminlyönteihin. Samoin kunnan viranomaiset jotka kuittaavat ongelman lapsellisella ilmaisullaan: " jos teitä on rakennettu niillä on voitava myös ajaa" Tämä ajattelematon kommentti viranhaltijan suusta löytyy myös Pohjalaisen julkaisemasta lehtijutusta jossa ihmeteltiin liikenteen asennevammaisuutta.

Mikäli yksikin kouluun kävelevä tai pyöräilevä lapsi joutuu asennevammaisen kuljettajan uhriksi, voin luvata että Almantien tilanteesta ja Mustasaaren kunnan ylimielisestä suhtautumisesta vaaditaan rikostutkinta. Aivan samoin kuin pahoinpidellyn pienen helsinkiläistytön kuolemasta käynnistyi tutkinta lastensuojelun virkamiehiä
kohtaan.  

Turvallisen koulutien järjestämisen laiminlyönti on mustasaarelaisten lasten laiminlyöntiä. Vakavat ongelmat ovat tiedossa, mutta kunnan virkamiehiltä puuttuu tahto toimia lasten edun mukaisesti. Päinvastoin. Suhtautuminen vaikuttaa jopa kiusaamiselta.

20
Muutama vuosi sitten Vaasassa sattui järkyttävä liikenneonnettomuus, jossa nuori moottoripyöräilijä menehtyi. Äärimmäisen traaginen tapahtuma kosketti kahta nuorta. Yliajaja oli nuori tyttö joka tuli sivutieltä tai piha-alueelta pojan eteen.

Miten tämä liittyy Almantiehen ? Ainakin eräs tytön  sukulaisista on vuosia ajanut piittaamattomasti liikennemerkeistä välittämättä viikottain oikaisten Almantiellä. Onko tyttö saanut piittaamattomuusmallin suvun perintönä? Tunnen myötätuntoa myös tyttöä kohtaan. Onhan hänellä raskas taakka kannettavanaan loppuelämänsä. Eniten surettaa kuitenkin pojan perhe.

Tässä on asian ydin liikennesääntöjen noudattamisessa. Vanhempien pitäisi noudattaa jokaista liikennemerkkiä. Kokonaisuuden ja lapsen mallin oppimisen kannalta ei ole olemassa vähäpätöisiä liikennemerkkiä. Niistä jokainen on tärkeä ja niillä on turvallisuutta edistävä tarkoitus.

Eilen liikkuvan poliisin lakkautusta vastustava poliisi sanoi aamuteeveessä että LP:llä on paras  osaaminen karsia liikenteeseen sopeutumattomat yksilöt. Hyvä ilmaisu. Mielestäni nämä kylien äidit, jotka näyttävät päivittäin väärää mallia lapsilleen, ovat liikenteeseen sopeutumattomia. Seuraukset vääristä malleista ovat yleensä karmeita. Kuka haluaisi lapselleen elinikäistä taakkaa toisen kuolemasta opettamalla vääriä asenteita?

Tänäänkin ennen yhdeksää tiellä oli valtatiemeiniki kun kylien äidit ajelivat polkupyöräilevien lasten välissä kuskaten omia lapsiaan koulun ovelle asti ja tietenkin oikaisemalla kiellettävä alueelta.


21
Yhden omakotitalon eteen tien viereen on rakenteilla betoninen ääntä eristävä paksu aita. Tämä aita noussee asukkaan omalla kustannuksella. Käsittääksen meluesteet valtateiden varrelle pitäisi rakentaa yhteiskunnan varoilla. Almantien asukkaiden kannattaa ottaa selkoa meluvallien kustannusten korvaamisesta.

Mustasaaren kunta ei ota paljoakaan kantaa omakotikadusta, josta kylien asukkaat ovat omavaltaisesti tehneet valtatien. Hidasteita ei missään tapauksessa rakenneta, on ollut vastaus jo vuosia kunnasta. Muita käsittämättömiä kommentteja ovat olleet mm. Jos teitä rakennetaan niin niillä täytyy saada ajaa. Kunnassa ei ymmärretä mikä on valtatien ja pienen omakotikadun ero. Siellä ei myöskään noteerata koulujen läheisyyttä millään tavalla eikä koulujen läheisyyteen panosteta turvallisuutta lisäämällä.

ELY- keskus on seuraava paikka, jonne asia viedään. Sieltä on tullut jo selkeä kanta, jonka mukaan jokaisella on oikeus terveelliseen, hyvään, rauhalliseen ja turvalliseen asuinympäristöön.

Nyt kun noita betonisia melusuojia alkaa nousta Almantielle saanee Mustasaaren kunta julkisuutta valtakunnallisesti siitä, mihin välinpitämättömyys asukkaita kohtaan johtaa. Oletteko ennen nähneet betonisia melusuojia kapean omakotikadun varrella?

22
AD, ei siihen katkeruutta tarvita, jos toteaa että jotkut eivät koskaan opi ja toiset oppivat nopeammin. Ei tietenkään poliisi halua mielellään sakkoja antaa, mutta joskus niitä on pakko jakaa. Itsellenikin on räpsähtänyt sakkoa ylinopeudesta peräti kaksi kertaa elämäni aikana. Niiden välissä taisi olla n 20 vuotta, joten väitän oppineeni aika hyvin. Sakkojen maksaminen on maailman turhin sijoittaminen rahallisesti. Henkisesti hyvä sijoitus, koska ainakin minä opin niistä jotain enkä aja enää ylinopeutta. Molemmat ylinopeuteni olivat tosin vahinkoja. Syyllistyin kaksi kertaa naisautoilijoita vaivaavaan puutteeseen eli liikennemerkkien huomiotta jättämiseen.

Almantiellä pahimmat liikennehäiriköt tekvät rikkomuksia päivittäin, vuodesta toiseen. Se on täydellistä piittaamattomuutta ja siitä pitäisi olla kovemmat rangaistukset. Piittaamattomuus ja tahalllisuus ovat eri asioita kuin satunnaiset virheet. Asukkaat Almantiellä ovat jo vuosia ihmetelleet että välinpitämättömistä autoilijoista n 90 prossaa on naisia. Ei tässä naisia syyllistetä vaan puhutaan faktoista. Näin se on ikävä kyllä.

Taas Almantiellä kaahataan ja oikaistaan  rauhallisessa kesäillassa. Asia on ollut jopa ELY-keskuksessa ja
heidän lausuntonsa mukaan jokaisella on oikeus häiriöttömään ja rauhalliseen elinympäristöön. Joten kyllä se
siitä vielä muuttuu, vaikka asennevammat eivät korjaannu koskaan.

23
Jalkapuukin olisi ihan hyvä. Pääsisivätköhän mustasaarelaiset oikein Vaasan torille?     

Toinen hyvä keino olisi poliisien bonuspalkkaus. Jokaisesta sakotetusta liikennerikkomuksesta maksettaisiin sakon kirjoittaneelle poliisille reilut prosentit. 10 -30 %. Syntyisi win-win tilanne. Valtion kassa karttuisi ja poliisien palkka nousisi.

Käväisin Vanhalla Karperöntiellä. Siellä on opastus, että liikenne ohjattu Kokkolantielle. Lisäksi pyöreä kieltomerkki, moottoriajoneuvolla ajo kielletty. Mutta kun.....tielle on jätetty sellainen auton mentävä aukko, jossa tosin lukee että ajo sallittu tonteille, niin ei kieltomerkistä ole mitään hyötyä. Kun siitä aukosta kerran auto mahtuu, niin tottakai siitä pitää mennä ihan periaatteesta. Eivät säännöt koske läpiajajia. Eli nyt ajetaan ensin yhdestä kieltomerkistä piittaamatta ja sitten Almantiellä toisesta kieltomerkistä piittaamatta. Pitäähän elämässä olla jännitystä ja pitäähän jollain tavalla osoittaa, että on itsenäisesti ajatteleva ihminen (useinmiten nainen). 

Ei tässä voi enää olla odes vihainen. Jos ei osaa ajaa, niin ei sitten osaa. Eihän ihminen sille itse mitään voi jos ei opi. Toiset oppivat nopeasti, toiset eivät koskaan.

24
Tähänkin "ongelmaan" on olemassa ihan yksinkertainen ratkaisu:

Kaivetaan vain mokoma tienpätkä poikki jommasta kummasta päästä, tai vaikka keskeltä. Loppuu se läpikulkuliikenne siihen paikkaan.

Hyvä ehdotus! Tilaan kaivinkoneen heti aamulla :)

Toinen ehdotus: Täydennyskoulutus naisautoilijoille. Siellä voitaisiin opetella vaikkapa liikennemerkit! 90 % piittaamattomista kuljettajista Almantien valtatiellä on naisia. Jos ei koulutus tehoa, niin sakkoja, sakkoja ja jos sekään ei tehoa, niin kortti hyllylle.

25
Almantien valtatiellä kuului tänä iltana sydäntäsärkevää pienen pojan itkua. Pikkupojan sisäkissa oli päässyt luikahtamaan avonaisesta ovesta ulos ja löytyi hetken kuluttua yliajettuna Almantien valtatieltä. Lapsen itku oli niin lohdutonta, että me aikuisetkin jotka olimme todistamassa tapahtunutta emme voineet pidättää kyyneleitä.

Almantien valtatiellä on tänä iltana ollut kova meno päällä ja se jatkuu edelleen, vaikka kello lähenee jo iltayhtätoista. Surullista, kun lapsi menettää rakkaan lemmikkinsä ihmisten piittaamattomuuden takia.

Almantien valtatiellä säännöllisesti liikennesääntöjä rikkovien olisi toki syytä huomioida sekin, että nyt uhri oli pienen pojan kotikissa. Pienet lapsetkin ovat vaarassa, koska he saattavat arvaamattomasti syöksyä Almantien valtatielle, koska tällä valtatiellä on jalkakäytävä vain toisella puolella ja omakotitalojen pihoista on kymmeniä liittymiä valtatielle ja jokaisesta voi periaatteessa tulla lapsi auton eteen.


26
Enemmistö Almantien asukkaista lienee suomenkielisiä, jotka ovat muuttaneet Mustasaareen, koska Vaasassa oli menneinä vuosina järkyttävä omakotitonttitilanne.

Kunnan edustaja, tiemestari sanoi jokin aika sitten tyrmistyttävän kommentin Pohjalaisessa: " jos teitä rakennetaan verovaroilla, niitä on saatava jokaisen käyttää." Aika mauton ja erikoinen kommentti kunnan virkamieheltä eikä siinä ole huomioitu lapsia, pyöräilijöitä ja kadun asukkaita. Tätä kommenttia voisi tutkituttaa jopa eduskunnan oikeusasiamiehellä. Tiemestari ei tiedä mikä on omakotikadun ja valtatien ero.

Minulla on hyviä kokemuksia poliiseista. Ratsioita saa, kun vain pyytää niitä tarpeeksi sinnikkäästi. Karperössä asuu mm täysin lahjomaton ja jämäkkä poliisi. Hänelle eivät kaveri ja sukulaisuussuhteet merkitse mitään. Hän on vankka ja lahjomaton ammattilainen.

Nuo virkamiesten kommentit sen sijaan viittaavat vahvasti heimoveljeyteen ja Mustasaaren uudisasukkaiden halveksuntaan.

Almantien tilanteesta on oltu yhteydessä oikeusasiamieheen, ELY-keskukseen ja moneen muuhun paikkaan. ELYssä on selvä kanta jonka mukaan jokaisella kansalaisella on oikeus häiriöttömään ja turvalliseen ympäristöön. Uskon että jos asiasta nostaisi oikein suuren kohun, kunnan sisäänpäinlämpiävät virkamiehet jäisivät toiseksi.

Viimeisin pelastus on liittyminen Vaasaan joka onneksi on tosiasia. Vaasassa hoidetaan nämä asiat ammattitaitoisesti eikä asukkaita tahallisesti kiusata.

27
Kyläseppä, aikamoinen oivallus:)
Poliisi selvittää ketkä syyllistyväst toistuviin rikoksiin. Läpiajajista on nyt paljon kuvamateriaalia, joiden perusteella voisi jopa tehdä rikosilmoituksia.

En tiedä onko jatkuva liikennesääntöjen rikkominen kiusantekoa vai tyhmyyttä, mutta normaalia käytöstä tämä ei ole.

Yhden singsbyläisen ökytalon rouvan täällä asukkaat ovat jo tunnistaneetkin. Hän ajelee kirkkaanvärisellä työnantajan autolla ja mainostaa täten kyseenalaisin menetelmin myös työnantajaansa.

28
Pieni katsaus Almantien liikennerikkomuksiin syyllistyneisiin antaa seuraavan tuloksen. 10 minuutin sisällä rikokseen syylllistyy n 40-50 autoilijaa. Heistä 90 prosenttia edustaa samaa kielellistä ryhmää ja samaa sukupuolta. Mitä tästä voi päätellä? Pitäisikö Putten bilskolan järjestää naisille täydennyskoulutusta,  jossa kerrattaisiin alkeet mm. liikennemerkit? Poliisi voisi aktivoitua ja kirjoittaa määräyksiä lisäoppiin. Jotainhan on pahasti jäänyt oppimatta autokoulun aikana.

29
Vaikka syynä olisivatkin liikennejärjestelyt yleensä, ei se puolla millään tavalla tahallisia ja jatkuvia liikennerikkomuksia. Liikennemerkeillä on aina jokin tarkoitus ja kieltomerkki koulukeskuksen vieressä on tarkoitettu rajoittamaan useiden satojen autojen samanaikaista ajoa omakotikadulla koulujen alkamisaikaan. Lapset ovat aidosti vaarassa Almantiellä aamuisin.

Poliisi on tietoinen asiasta ja suorittaa varmasti ratsioita säännöllisin väliajoin kunhan vain lasten vanhemmat niitä  jaksavat pyytää. Mustasaaren kunnan kanta on nihkeä. Kunta ei suostu rakentamaan hidasteita vaan sanoo, että poliisi kantaa täyden vastuun liikenneongelmista. Ikävää asiassa on se, että tämänkin valtataistelun pelinappuloina ovat yhteiskunnan heikoimmat, tällä kertaa lapset.



30
Sekalaista keskustelua / Vs: Perussuomalaiset
« on: 22. 04. 2011 19:07 »
Onnea perussuomalaisille mahtavasta vaalimenestyksestä.
Kansa on puhunut.
Suomalaiset antoivat protestiäänensä.
Suomalaiset kaipaavat muutosta enemmän kuin mitään muuta.
Kansa on lopen kyllästynyt korruptioon ja laittomuuksiin.
Hienoa!

31
Hyvää työtähän kissatalolla tehdään, mutta pikkuisen ihmetytti se valtaisa villkissojen määrä, mikä talossa oli käydessäni siellä. Villikissa on villikissa eikä siitä miksikään muutu ja mielestäni ne pitäisi kivuttomasti lopettaa.

Sitten kysymys:" Pitääkö paikkansa, että kissatalolle on pyydystetty myös ulkona liikkuvia kotikissoja? Tällaista huhutaan, mutta toivottavasti se on kaupunkilegenda.

Kissatalo on parhaimmillaan pelastaessaan apua tarvitsevia kissoja ja hoitaessaan villikissat asiallisesti pois kärsimästä. Vaasassa on vielä paljon kotikissoja, jotka liikkuvat itsenäisesti omalla reviirillään ulkona. Niidenkin kissojen pitää saada rauhassa elää makeaa kissanelämää ja päästä nukkumaan ja syömään tuttujen ihmisten luokse.

Ja näin pääsiäisenä jokaisen kissan on päästävä lentämään luudalla emäntänsä kanssa.

32
Mustasaari / Vs: Mustasaari-Vaasa kuntaliitos
« on: 13. 04. 2011 09:09 »
Parasta, mitä mustasaarelaisille voisi tapahtua, olisi pakkoliitos Vaasaan. Mustasaaressa eletään keskiaikaa. Siitä todisteena päivän Pohjalaisessa kunnan tiemestari Per-Håkan Österåkerin kommentti:
"Kadut ja tiet on rakennettu yhteisillä verorahoilla ja silloin niillä pitää saada kaikkien kulkea." Ösreåker
puhuu kadusta, jossa on moottoriajoneuvoilla ajo kielletty.

Siinä vaiheessa kun kunnan virkamies antaa kehotuksen rikkoa lakia, on kunnalla peiliin katsomisen paikka.

Vaasassa toteutetaan upeaa liikennesuunnitelua, jossa ymmärretään mikä on kokoomatie, mikä on omakotitie, mikä valtatie. Menkää Vaasan puolelle oppiin mustasaarelaiset. Parasta olisi kuitenkin pakkoliittää itseään viisaampaan kuntaan sellainen kunta, jossa virkamiehet unohtavat oman roolinsa ja heittävät julkisuuteen täysin sopimattomia lausuntoja.

Sairaaloitakin ylläpidetään yhteisillä verovaroilla, samoin kouluja. Österåkerin logiikan mukaan minulla on oikeus pistäytyä sairaalasängyssä päiväunilla ja koulujen vessoissa, kun tarvetta ilmenee.

33
Sekalaista keskustelua / Vs: Perussuomalaiset
« on: 03. 03. 2011 10:10 »


Eiköhän tämä mene jo vähän hakoteille, tuskin monikaan edes tietää ko. Directasta yhtään mitään eikä ole varmaan aikaa selvittääkään jokaista erikseen

.


Ei mene hakoteille. Minä edellytän henkilöltä, joka pyrkii eduskuntaan ja sitä kautta mahdollisesti lainsäätäjäksi seuraavia asioita:

Hän seuraa ajankohtaisia tapahtumia keskeytyksettä ja on tietoinen Directan kaltaisista huijausyrityksistä, joista löytyy paljon tietoa mediasta. Googlettamalla esim. Directa tai Directa petos, löytyy paljon arvokasta tietoa.


Henkilö ole tekemisissä yritysten kanssa, joilla on kyseenalaista toimintaa ja jotka ovat saaneet raskaita syytteitä.

Ehdokkaallani on kyky nähdä yhteiskunnan syöpäkasvaimet ja pidättäytyä mahdollisimman etäällä esim. yrittäjyyttä hankaloittavasta toiminnasta. Directan toiminta on johtanut siihen, että moinet pienyrittäjät ovat lopettaneet yrittämisen.



Ehdokkaani ei tue yritystä, joka on aiheuttanut veronmaksajille huomattavia lisäkustannuksia. Googlettamalla Directa Helsingin käräjäoikeus ym. löytyy tietoa siitä, miten käräjäoikeus on lisännyt huomattavasti määrärahojaan Directan käynnistämän perinnän takia. Normaalit resurssit on moninkertaistettu ja siihen on saatu lisämääräraha. Samaan aikaan syyttäjä syyttää yritystä törkeistä rikoksista.
 

Kaikenkaikkiiaan ehdokkaani ei tue minkäänlaista toimintaa, jossa on mafiamaisia piirteitä ja joissa yriteään huijata rahaa lain porsaanreikiin tukeutuen.

Ikävää ja noloa, että useat perussuomalaiset ovat "Directan miehiä". Pienyrittäjien äänet jäävät näin ollen saamatta.




34
Sekalaista keskustelua / Vs: Perussuomalaiset
« on: 02. 03. 2011 22:10 »
Tässä alla on lista ehdokkaista, joita en missään tapauksessa äänestä. Directa on syytteessä törkeästä markkinointirikoksesta ja petoksesta. Directaa vastaan on nostettu yli 1400 tutkintapyyntöä. Myös Keskuskauppakamarin liiketapalautakunta on todennut kaksi kertaa Directan markkinoinnin hyvän liiketavan vastaiseksi. Tänään 45 minuuttia-ohjelmassa käsiteltiin jälleen Directan toimintaa.

Harmi, Vesa-Matti Saarakkala, olisin voinut äänestää sinua, mutta tämän listan ehdokkaat eivät saa ääntäni.

Directan (DA Online) vaalikeskustelu.fi -sivuston ehdokaslista 4.2.2011
Johtopäätökset jääköön jokaisen itsensä harkittavaksi.

* Alexander Stubb
* Anne-Mari Virolainen
* Annika Saarikko
* Antti Kaikkonen
* Arto Satonen
* Dan Koivulaakso
* Eero Lankia
* Eeva Kuuskoski
* Erkki Havansi
* Eveliina Asikainen
* Fatbardhe Hetemaj
* Harri Jaskari
* Henri Kylen
* Iisakki Kiemunki
* Ilmari Rostila
* Janne Länsipuro
* Jarmo Korhonen
* Jouko Piho
* Jouni Ovaska
* Juha Rehula
* Juha-Pekka Rusanen
* Jussi Saramo
* Kai Pöntinen
* Kristina Ljungqvist
* Kyösti Haukipuro
* Laila Koskela
* Laura Kolbe
* Lauri Oinonen
* Leo Lähde
* Marco Roth
* Mari Puoskari
* Maria Guzenina-Richardson
* Matias Ollila
* Mervi Karinkanta
* Mikael Jungner
* Mikko Alatalo
* Minna Sorsa
* Nina Suomalainen
* Osmo Soininvaara
* Ossi Martikainen
* Outi Alanko-Kahiluoto
* Paavo Arhinmäki
* Paula Aikio-Tallgren
* Pekka Haavisto
* Päivi Räsänen
* Raija Vahasalo
* Reijo Hongisto
* Risto Autio
* Ritva Asula-Myllynen
* Sari Palm
* Simon Elo
* Sirpa Tilander
* Sofia Vikman
* Tarja Eklund
* Teuvo V. Riikonen
* Tiina Viitanen
* Timo Laaninen
* Timo Soini
* Toimi Kankaanniemi
* Vesa-Matti Saarakkala
* Wille Rydman


35
Sekalaista keskustelua / Vs: Mamu-uutiset
« on: 25. 01. 2011 19:07 »
Tampereen Härmälässä eilen tapahtunutta:

Tummaihoinen mies yritti raiskata alle 20-kymppisen naisen illalla.

Suomalaisen naisen turvallisuus on heikentynyt vakavasti viime vuosien aikana. Pitäkää huolta tyttöystävistänne, siskoistanne ja vaimoistanne. Erityistä huolta kannattaa kantaa tyttäristänne ja lapsistanne. Meno on julmaa ja olemme siirtyneet alkuasukkaiden asteelle. Kuka kantaa vastuun?

36
Sekalaista keskustelua / Vs: LEIPÄÄ!
« on: 12. 01. 2011 20:08 »
Suosikkileipäni ovat: Maalahden limppu, Fazerin Onnenleipä (kaupassa paistettu, lämmin ja tuore) sekä Vaasan 100 % ruis.

Näihin leipiin päälle ainoastaan voita, nimenomaan aitoa voita. Myös kylmäsavulohi maistuu leivän päällä ja Skagenröra ja joskus pakastimesta sulatetut peruskatkaravut. Vihanneksena suomalainen kurkku.

37
Sekalaista keskustelua / Vs: Mamu-uutiset
« on: 09. 01. 2011 08:08 »
Suomi ei tarvitse rikollisia, ei varkaita eikä muihinkaan rikollisiin syyllistyneitä.

http://www.iltalehti.fi/uutiset/2011010912973812_uu.shtml

Hyvä. Juuri näin pitää edetä.


38

"Tikanojalla / Kuntsilla ei olla toistaiseksi umpeenmenneitä määräaikaisia työsuhteita  uusittu."


Olennaista tässä on se, ovatko määräaikaiset työntekijät tehneet työtä työsuhteen umpeutumisen jälkeen. Jos ovat olleet päivänkin töissä, niin työsuhde on samantien muuttunut toistaiseksi voimassaolevaksi. Jos ma-työsuhteen uusiminen on unohtunut ja työt jatkuneet, niin näin on käynyt.

Eri asia on se, jos ma-työsuhteessa olleet eivät ole tehneet työtä työsuhteen päättymisen jälkeen. Joskus määräaikaisuuden uudistamisen unohtaminen ja papereiden tekeminen liian myöhään ovat vakinaistaneet työsuhteet.

Se näistä työsuhdeasioista.

39
Yleistä keskustelua / Vs: Vaasalaisia kummitustarinoita
« on: 02. 01. 2011 10:10 »
Melko tyypillinen kaupunkilegenda.  Story perustuu vain sille, mitä ystävätär on kertonut.  Kunnioitan syvästi konsulinnaa, joka on oppinut käyttämään kännyä.  Konsulinnalla lienee ikääkin jo xxx vuotta.

Juuri näin. Kaikki kummitustarinat ovat kaupunki- (tai maalais-)legendoja. Eihän kummituksia ole olemassa. Kaikki kummituslegendat perustuvat jonkun ihmisen kertomaan, eikä niitä ole uskominen.

Tämän tarina ei ollut ystävättäreni, vaan ystäväni eli mieshenkilön, "loogisesti" ajattelevan putkiaivon kertoma tarina.

40
Yleistä keskustelua / Vs: Vaasalaisia kummitustarinoita
« on: 02. 01. 2011 09:09 »
Hyvä veikkaus, muta kuka on "joku"? Ystäväni oli lounastamassa yksin, istui yksin pöydässään tai sitten sai pöytäseuraa konsulinnasta. Muita ei ollut lähettyvillä.

Pages: [1] 2