Show Posts

This section allows you to view all posts made by this member. Note that you can only see posts made in areas you currently have access to.


Messages - Kirvesmies

Pages: [1]
1
Vaasa / Vs: Kotirannan tarinoita.
« on: 13. 11. 2012 19:07 »
Heippa

Onko niin että jos tähän Kotiranta-juttuihin ei ole tullut juttua 300 päivään niin kirjoitukset poistuvat, se olisi todella vahinko? Heikki on todella tehnyt mielenkiintoisen ”historiikin” pääosin 50-luvun nuorison touhuista Kotirannalla.
Olisikin toivottavaa että hänellä riittäisi aikaa ja aiheita jatkaa tällaisia muisteloita, varsinkin nyt kun valtuustotyö ei enää työllistä. No – ei tämä jatkumo pitäisi olla yksin Heikin harteilla, onhan meitä muitakin saman mäen miehiä muistia virkistämässä. Tosin kaikki ovat jo 70 molemmin puolin mutta kirjoitus- ja lukutaito kuitenkin vielä jotenkin hallinnassa. Uskon että tilausta tälle palstalle on.

2
Sekalaista keskustelua / Vs: Perussuomalaiset
« on: 21. 01. 2012 10:10 »
Timo Soini kunnioittaa elämää sen kaikissa muodoissa ja vastustaa esim. aporttia. Kuitenkin hän on kannattamassa asearsenaalin lisäämistä ja säilyttämistä Suomessa. Jopa jalkaväkimiinojen poistamista alikersantti Soini pahoitteli. Eikö tämä ole kaksinaismoraalia kun toisaalla hän kunnioittaa elämää ja kuitenkin hyväksyy tappoaseiden käytön elämän tuhoamiseksi. Hänen olisi muistettava että Suomi ei ole ydinasevaltio, joten nykyiset Hornetit sun muut lihamyllyt ovat ritsoihin verrattavia isomman jytkyn kohdatessa maatamme.

3
Yleistä keskustelua / Re: Pohjalainen
« on: 25. 10. 2007 09:09 »
Vain Pohjalainen voi käyttäytyä näin ylimielisesti mutta onko siihen todellisuudessa varaa?

Todennäköisesti ei. Pitäisikö nöyränä poikana mennä pyytämään Ilkkaa takaisin Vaasaan? Ilkan päätoimitus sijaitsi ennen vanhaa Vaasassa. Vaikka lehti ei piilottele kepulaisuuttaan, niin melkein mielummin lukisin sitä kun Pohjista tällä hetkellä.

Pohjalainen on ollut jo toistakymmentä vuotta Ilkan omistama lehti. Tosin sitä ei ole ko. lehtien palstoilla kovin leviästi mainostettu. Tuntuu siltä että tämänkään osion kirjoittajat eivät sitä tiedä tai muista. Elikkä en usko että mikään muuttuu jos alat Ilkkaa lukemaan.

4
Yleistä keskustelua / Re: Rabbe Grönblom - pizzalaivuri
« on: 16. 10. 2007 12:12 »
Jos Rauhala ja Pukkila olisivat taas pysyneet kastissaan ei näin olisi käynyt. En tunne enkä tiedä oliko joukossa muitakin demareita jotka lähtivät herrojen kanssa marjaan? Valistakaa joku tulevia vaaleja silmälläpitäen.

5
Yleistä keskustelua / Uutispulaa Pohjalaisessa
« on: 04. 10. 2007 15:03 »
Tänään oli Pohjalaisessa lähes sivun juttu ja puolen sivun kuva Petri Salon sairastumisesta. Pikaista parantumista hänelle, ei sen kummempaa. Mutta, täytyy  vain ihmetellä ketä kiinnostaa näin valtava sairaskertomuksen uutisointi sanomalehdessä. No ehkä kokoomuslaisia, onhan hän sen puolueen kansanedustaja. Pohjalaisen pitäisi kuitenkin olla puolueeton lehti, tietääkseni.
Meidänkin taloyhtiön talonmies on pirun kova työmyyrä ja sellainen joka paikan höylä. Kun hän sairastui ei Pohjalaisessa ollut riviäkään. Tosin hän ei tietääkseni kannata kokoomusta.

Pages: [1]