Vaasalaisia.info - keskustelut

Joku halusi tällä palstalla tositarinaa! Tässä tulee vielä hengissä olevan sairaanhoitajan kertomus! Olin toiminut sairaanhoitajana paikallisessa hospitaalissa melkein 20-vuotta kun minut lopulta saatiin savustettua pihalle. Olin n.s ei-toivottu työntekijä naisvaltaisessa, hierarkisessa yhteisössä, jossa työntekijät jaettiin "pomon" mukaan nuoleskelijoihin ja ei-nuoleskelijoihin. Kuuluin jälkimmäisiin! Kun äidinkieleni vielä oli suomi, tosin olen kaksikielinen, eli kommunikaatio sujuu myös på svenska, oli soppa valmis. Ammattitaito minulla oli ja on edelleen huipputasoa, siitä todisteena lukuisien potilaiden/asiakkaiden positiivinen palaute. Ilman tätä palautetta en olisi jaksanut niinkään pitkälle kuin jaksoin. Kun valmistuin sairaanhoitajaksi, olin tietoinen alan raskaudesta ja muista epäkohdista, mutta palava into teki työn mielekkääksi ja antoi haastetta. Siihen aikaan vielä tehtiin hartiavoimin töitä, pitkiä päiviä, ei ollut aikaa silloinkaan huolehtia tai pistää nenäänsä muiden tekemisiin. N.s klikkejä ei juurikaan ollut, jokainen tiesi paikkansa, kunnioitti omaa ja toisten työtä. Kunnes...Pomo vaihtui ja helvetti alkoi! Aluksi en niinkään kiinnittänyt huomiota vallitsevaan tilanteeseen, mutta pikkuhiljaa alkoi n.s moppaus, mobbning på svenska, pikkupiruilu ja piikittely! Tietysti niin että se kohdistui vain minuun ja siten että en voinut todistaa mitään. Se todistaminen nyt ei olisi kannattanutkaan, sillä kaikki akat työpaikalla olivat kyllä kahdenkesken puolellani, mutta heti kun heidän olisi pitänyt ns. kaffihuonekeskusteluissa suunsa avata, puolestapuhujia ei yhtäkkiä löytynyt! Kun työkaverit ja pomo olivat suurimmaksi osaksi ruotsinkielisiä, olin vielä finntuppina pahemmassa asemassa.Tilanne meni lopuksi siihen että en enää tiennyt miten toimia että olisin saanut rauhassa tehdä työtäni ilman veetuilua työpanoksestani,ulkonäöstäni yms. Sitten tuskin enää tiesin mikä oli nimeni, alkoivat paniikkihäiriöt, lääkitys ja leimaaminen mielenterveystoimiston ja psykiatrisen poliklinikan asiakkaaksi! Olen selvinnyt hengissä burn-outista, vaihtanut alaa pitkän sairasloman jälkeen ja olen nyt noin 6 vuoden jälkeen vihdoinkin se ihminen joka olin ennen kuin kaikki alkoi! Että menkää nuoret ja vähän vanhemmatkin vain sairaanhoitoalalle mutta katsokaa että pidätte huolta minuudestanne ja itsemääräämisoikeudestanne raskaalla alalla, jaksakaa taistella hierarkiaa vastaan ja varsinkin kusipäisiä osastonhoitajia vastaan, jotka luulevat omassa pienuudessaan olevansa suuria kun voivat komentaa tai alistaa muita. Varokaa nuoleskelijoita älkääkä missään tapauksessa liittykö heihin! Paljon enemmänkin olisi kerrottavaa mutta tätä ei kukaan jaksa lukea jos koko stoorin kirjoitan... Nimimerkkiä käytän ettei minua tunnisteta, ainakaan heti, sillä olen viimeisten vuosien aikana käynyt läpi niin paljon vaikeuksia ja saanut silmilleni niin paljon paskaa että nyt riittää! Vihdoinkin voin elää ihmisarvoista elämää ilman että kukaan, huom. KUKAAN, sanoo minulle miten ja kuinka elämäni elän. Toivon vain että kukaan ei joudu käymään läpi samaa kuin minä, pahimmillaan oli mielessä partsilta hyppääminen että kaikki loppuisi...

Välinpitämätön toilailu risuttaa

Rakennetaan maan ylle tai vaikka alle niin mielestäni lapset ja lapsiperheet täytyisi aina eritoten ottaa huomioon. Tämä tuntuu usein unohtuvan

Palataanpa asiaan. Mielestäni olisi syytä jatkaa kehittämiskeskustelua. Vaasaa kun kokonaisuutena tarkastellaan useimmiten vain liikenteen näkökulmasta, siinä helposti perheet ja tavalliset ihmiset unohtuu.

Kyllä työkokonaisuudesta pitäisi enemmän kertoa näillä saiteilla.

Sairaala-apulaisten ja sairaanhoitajien palkkoihin pikainen korjaus. Se olisi asiallista.