Show Posts

This section allows you to view all posts made by this member. Note that you can only see posts made in areas you currently have access to.


Messages - repatriaatti

Pages: [1]
1
Conneticutin kauhistuttava tapahtuma ei ole terrorismia, sillä ampujan on tekoon ajaneet mielenterveysongelmat ja tarkoituksena on ollut tehdä myös itsemurha. Vaikkakin USAssa aseen hankkiminen on suhteellisen helppoa, niitä ei kuitenkaan myydä ihan kaikille, vaan myyjä on velvoitettu tekemään tarkistuksen FBI:n ylläpitämästä tietokannasta (NICS). On totta,  että USAssa on olemassa hienoja vartioituja asuinalueita, mutta suurin osa ihmisistä asuu ihan tavallisilla asuinalueilla ja elävät kuten Suomessakin. Minulla ei koskaan liki 15 vuoden aikana USA:ssa asuessa ollut pelkoa siitä, että joutuisin aseellisen väkivallan tai minkään muunkaan väkivallan tai rikoksen uhriksi, koska en liikkunut väärällä alueella väärään aikaan, kuten on täällä meidän pienessä Vaasassakin. Aseet eivät ole ongelma, vaan ihmiset, jotka niitä käyttävät toisia vahingoittaakseen. Ihminen, jolla on pahat aikeet mielessä, keksii keinot niiden toteuttamiseen, vaikka hänellä ei olisikaan aseita tai mahdollisuutta niiden käyttöön.

2
Pikipruukin hallitus ja johtokunta ei kai ole sama ryhmä?

http://www.pikipruukki.com/suomeksi/yhteystiedot/toimitusjohtaja_ja_johtoryhma

Kumpi tässä nyt on huhujen mukaan menossa matkalle?

3
Valtuuston tietoon / Vs: Gerby - Keskusta liikenneyhteys
« on: 23. 03. 2011 16:04 »
Meille kävi aikoinaan 80-luvulla lukion kuvis tunnilla silloinen kaupunginarkkitehti esittelemässä uuden Gerbyn asemakaavaa ja suunnitelmia. Alueesta piti tulla ihana ja viehreä keidas ulkoilualueineen ja palveluineen. Suunnittelijoilta taisi unohtua, että uudelle alueelle rakentavien ja muuttavien täytyy rahoittaakseen asumisensa olla työssäkäyviä ihmisiä, joista suurimmalla osalla työt alkavat ja loppuvat samaan aikaan.

4
Valtuuston tietoon / Vs: Katujen talvikunnostus
« on: 23. 03. 2011 16:04 »
Lajusen postilaatikon sijoitus ohjeisiin voisi kommentoida sen verran, että kaikille ei postia jaeta autosta eikä postilaatikoita meidän kadulla voi sijoittaa ajotien viereen, koska tien toisella puolella on jalkakäytävä ja toisella pyöratie. Meidän postilaatikkomme on jalkakäytävän vieressä ja kuka ikinä huolehtiikin katujen aurauksesta alueellamme puskee lumet ajoradalta jalkakäytävälle, johon sitten yritämme kaivaa uraa, niin että mopoileva postinjakaja pääsee postilaatikolle.

5
Yleistä keskustelua / Vs: Ikea Vaasaan?
« on: 15. 03. 2011 16:04 »
... Mitä tulee lapsityövoimaan,  joka monien massatuotteiden kohdalla on kiusallista. On kuitenkin totuuden nimessä sanottava että siinä on omat hyvätkin puolensa.

Jos muistelee meidän omaa aikaa,  kun oltiin lapsia. Oli jos jonkinlaista lapsityövoiman tarvetta. Kerättiin käpyjä myyntiin ja vaarallisemmat korkeilla paikoilla tehtävät hommat oli kuolemattomien lasten kontolla. Marjat perunat ym arjen tarpeet oli lasten hommia. Tämä kaikki myöskin rikastutti elämää sisällöllisesti. Se loi myöskin uskoa siihen että omin käsin voi saada jotain aikaan...

Mielestäni on todella pöyristyttävää ja vastuuntunnotonta verrata nykyajan teollista lapsityövoimaa entisaikojen käpyjenkeräilyyn. Original Wiikilläkin oli varmaan kaiken puhdetyön lomassa mahdolisuus koulunkäyntiin ja saihan sitä käpyjä ja marjoja poimiessa raitista ilmaakin.

Ikean tulo Vaasaan tai lähiseudulle olisi varmaan monelle trendien mukaan sisustavalle mieluinen juttu, mutta minua ei ole koskaan innostaneet kyseisen puljun lastulevykalusteet.

Taidankin tästä lähteä kävelylle hakemaan leipää ja muuta murkinaa lähikaupasta, kun en viitsi ajaa autolla Kivihakaan asti.

Pages: [1]