Tässä myös eräänlainen tutkimus, jossa aihetta tarkastellaan enemmän kokonaisuutena:
Raiskaus – tuttu vai tuntematon uhka?
Päivi Honkatukia
Tilastokeskuksen ja Oikeuspoliittisen tutkimuslaitoksen tutkimus murentaa kuvaa raiskaajan tuntemattomuudesta, sillä jo poliisin tietoonkin tulleissa tapauksissa tuntemattomien tekemät raiskaukset ovat selvä vähemmistö.
Rikosuutisten kuvaama raiskaaja on usein tuntematon, stereotyyppisimmillään tummiin asusteisiin pukeutunut, ”arpinaamainen” mies, joka vaanii yleensä nuorta uhriaan metsiköissä tai pimeissä kadunkulmissa. Uutiset tuttujen, puolisoiden tai poikaystävien tekemistä raiskauksista ovat harvinaisia, vaikka on arvioitu, että kolme neljäsosaa seksuaalisesta väkivallasta tapahtuu läheissuhteissa.
Uutisoinnin on väitetty osaltaan pitävän yllä myyttistä käsitystä, jonka mukaan raiskaaja on yleensä uhrille ennestään tuntematon. Tämän on nähty toimivan itseään toteuttavana ennusteena: tuntemattomien tekemiä raiskauksia pidetään ”oikeina” raiskauksina, joista on helpompi ilmoittaa poliisille kuin tuttujen tekemistä teoista.
Yksi hiljattain valmistuneen tutkimukseni tavoitteista olikin selvittää, kuinka hyvin tämä arvio pitää paikkansa. Kävin läpi kaikki poliisille vuoden 1998 aikana ilmoitetut raiskausrikokset. Tutkimani vuosi oli viimeinen ennen uusia seksuaalirikossäännöksiä. Poliisin RIKI-tietokannasta (rikosilmoitusten kirjaamisjärjestelmä) kerätyssä aineistossa rikosilmoituksia oli 448 kappaletta. Uhreina oli 460 naista, ja epäiltyjä tekijöitä oli kaikkiaan 530, joista naisia oli kolme. RIKI-tietokanta sisältää sekä standardoitua tietoa että poliisin vapaamuotoisesti kirjoittaman kuvauksen jokaisesta tapauksesta.
Urbaani, nuoria koskettava ilmiö
Eniten rikosilmoituksia raiskauksista tehdään kaupungeissa ja Etelä-Suomessa. Raiskausuutisoinnin kuva nuorista naisista tyypillisinä raiskauksen uhreina saa tukea rikosilmoituksista: uhreista kolme neljästä ja tekijöistäkin yli puolet oli alle 30-vuotiaita. Uhrien joukossa oli silti myös vanhuksia.
Uhrien ja etenkin epäiltyjen tekijöiden yhteiskunnallinen asema oli varsin erilainen kuin suomalaisilla keskimäärin: osapuolet olivat useammin opiskelijoita ja naimattomia. Myös parhaiten toimeentulevat ja eniten koulutusta saaneet olivat aliedustettuina uhreissa, mutta erityisesti epäillyissä tekijöissä. Tämä selittyy osaksi juuri sillä, että osapuolet olivat tyypillisesti nuoria ja opiskelijoita.
Osa epäillyistä vaikutti kuitenkin olevan sosiaalisesti syrjäytyneitä – työttömiä, heikkotuloisia ja huonosti koulutettuja. Naisten alistaminen väkivallan avulla saattaakin olla joillekin näistä miehistä yritys osoittaa miehistä ylivaltaa edes jollakin elämänalueella. Tätä vaikutelmaa tukevat myös aikaisempien tutkimusten tulokset, joiden mukaan raiskauksista tuomitut miehet pitävät naisia alempiarvoisina olentoina ja uskovat naisia seksuaalisessa vuorovaikutuksessa syyllistäviin käsityksiin.
Kuitenkaan rikosilmoitukset ja tutkimukset raiskauksista tuomituista miehistä eivät kerro koko totuutta raiskausten tekijöistä. Laajoihin väestöotoksiin perustuvien uhritutkimusten mukaan suurin osa (seksuaalisesta) väkivallasta jää piilorikollisuudeksi, minkä lisäksi niissä ei ole havaittu yhtä suuria sosiaaliryhmien välisiä eroja väkivallan kokemisessa kuin tilastoidussa rikollisuudessa.
Joka neljäs tekijä uhrille tuntematon
Vain joka neljännessä rikosilmoituksessa epäilty tekijä oli uhrille ennestään täysin tuntematon. Nämä tapaukset olivat poliisin kuvausten perusteella lähimpänä edellä esittämääni stereotyyppisen raiskauksen kuvaa. Ilmoitusta tekemään tulleet naiset kertoivat muun muassa, miten ulkomaalaisen oloinen tai jopa kommandopipoon sonnustautunut mies oli hyökännyt heidän kimppuunsa, kun he olivat olleet esimerkiksi matkalla työpaikalle, kotiin ruokakaupasta tai juoksulenkillä. Yleisimpinä tuntemattomien tekemien raiskausten tapahtumapaikkoina mainittiin julkinen tila kuten puisto, metsä, leirintäalue, piha, katu tai parkkipaikka. Joka neljäs uhreista kertoi joutuneensa kahden tai useamman miehen tekemän raiskauksen kohteeksi.
Ennestään tuntemattomien tekijöiden käyttämästä väkivallasta kerrottiin rikosilmoituksissa enemmän kuin tuttujen tekijöiden väkivaltaisuudesta. Tämä voi johtua siitä, että tuntemattoman miehen raiskaamaksi joutunut nainen tulkitaan usein viattomaksi eli hänen ei nähdä millään tavalla vaikuttaneen tapahtumien kulkuun eikä häntä siten voida syyllistää tapahtumista. Siksi naisen itsensäkin voi olla helpompi puhua yksityiskohtaisesti tapaukseen liittyvästä väkivallasta kuin jos tekijä on tuttu.
Myös omasta vastarinnasta saattaa olla helpompi kertoa, kun uhri ei tunne tekijää ennestään. Tällaisten uhrien kerrottiinkin kuvanneen muita useammin, miten he olivat yrittäneet välttää raiskauksen. He olivat muun muassa rimpuilleet, huutaneet apua tai yrittäneet neuvotella tekijän kanssa. Jotkut olivat potkineet tai lyöneet miestä. Valtaosa tuntemattomien miesten teoista olikin jäänyt poliisin tulkinnan mukaan yrityksiksi – toisin kuin muissa raiskaustyypeissä. Lisäksi monista ilmoituksista huokui naisten tyrmistys ja suuttumus tapahtuneesta.
Raiskaukset tutustumistilanteissa
Suomessa ei ole tavatonta, että naiset lähtevät juuri tapaamiensa miesten kanssa jatkoille esimerkiksi ravintolaillan jälkeen. Naiset luottavat siihen, ettei heille tapahdu mitään pahaa ja että mies kykenee hillitsemään sukupuoliset halunsa. Joskus naisten luottamus kuitenkin petetään. Joka neljännessä tutkimistani rikosilmoituksista kerrottiin tällaisista tapauksista.
Nämä uhrit olivat yleensä nuoria, kuten suuri osa tekijöistäkin. Lisäksi uhrien kerrottiin olleen humalassa useammin kuin muista raiskausrikoksista tehdyissä ilmoituksissa. Osa uhreista epäili tulleensa huumatuksi. Tapahtumapaikkoina mainittiin usein jonkun koti, mutta myös hotellihuone, auto, laiva tai juna ja joskus julkinen paikkakin. Aina kysymys ei ollut ravintolaillan jatkoista, vaan nainen oli esimerkiksi liftannut tai noussut kyytiä tarjonneen miehen autoon. Joka neljäs tutustumistilanteessa raiskauksen kokenut nainen oli joutunut useamman miehen raiskaamaksi.
Ulkomaalaisiksi tai maahanmuuttajiksi epäiltyjen osuus korostui tässä tekotyypissä. Tällaisista tapauksista saatetaan ilmoittaa poliisille herkemmin kuin vastaavanlaisista suomalaisten tekemistä. Kysymys voi toisaalta olla myös erilaisten seksuaalikulttuurien yhteentörmäyksistä: varsinkin jyrkän sukupuolierottelun kulttuureista tulleet miehet saattavat ajatella naisen ansaitsevan raiskauksen lähtiessään ravintolasta ennestään tuntemattoman miehen matkaan, vieläpä humalassa.
Se olikin tuttu
Joka viides uhri oli joutunut tuttavansa tekemän raiskauksen kohteeksi. Tekijöinä oli ollut paitsi omia tuttuja, myös poikaystävän, puolison tai sukulaisen ystäviä, joissakin tapauksissa naapuri ja joskus työtoveri. Melko usein osapuolet olivat olleet juovuksissa. Joillekin naisista miehen käytös oli ollut järkyttävä yllätys, sillä naiset olivat tunteneet miehen pitkään ja luottaneet häneen. Jotkut taas tekivät rikosilmoituksen siksi, että halusivat saada jo pidemmän aikaa jatkuneen ahdistelun loppumaan.
Osassa tapauksista vaikutti olleen kyse hyväksikäyttöraiskauksesta, jota leimaa osapuolten epätasa-arvoinen valtasuhde – esimerkiksi niin, että epäilty tekijä oli ollut huomattavasti vanhempi kuin tuskin teini-ikäinen uhri. Muutamissa tapauksissa uhrin oli pitänyt olosuhteiden pakosta asua tekijän kanssa samassa asunnossa, minä aikana raiskaus oli tapahtunut. Jotkut raiskaukset olivat tapahtuneet tilanteissa, joissa tytöt olivat itsekin rikkoneet sääntöjä, esimerkiksi juoneet salaa alkoholia tai olleet tupakalla ilman lupaa. Näissä tapauksissa tekijät olivat luultavasti luottaneet siihen, ettei uhri tämän vuoksi uskalla kertoa tapauksesta.
Vaarallinen koti?
Muutama vuosi sitten suomalaisille naisille tehdyn ”Usko, toivo, hakkaus” -tutkimuksen mukaan joka neljäs 18–64-vuotias nainen ja joka toinen eronnut nainen oli kokenut väkivaltaa parisuhteessaan. Välttämättä tähän ei aina sisälly seksuaalista väkivaltaa, vaikka se onkin yleinen parisuhdeväkivallan ilmentymä. Poliisillekin ilmoitetaan intiimeissä suhteissa tapahtuneesta seksuaalisesta väkivallasta. Vuonna 1998 joka seitsemäs poliisin tietoon tullut uhri oli joutunut puolisonsa tai poikaystävänsä raiskaamaksi – ja muutamissa tapauksissa tekijä oli ollut isä, isoisä, isäpuoli tai veli.
Intiimin seksuaalisen väkivallan osapuolet olivat keskimäärin hieman vanhempia kuin muut uhrit. Tämä viittaa siihen, että varsinkin parisuhdeväkivallasta ilmoitetaan poliisille vasta, kun sitä on jatkunut kauan. Myös poliisin laatimissa kuvauksissa kerrottiin erotilanteista tai siitä, miten mies oli ahdistellut naista eron jälkeen. Monesti näihin tapauksiin oli sisältynyt raakaa väkivaltaa, tappouhkauksia ja naisen elämänpiirin yleistä kontrollointia. Joskus tapauksen ilmoittaminen poliisille vaikutti epätoivoisen naisen hätähuudolta.
Intiimistä seksuaalisesta väkivallasta ei kovin helposti tehdä rikosilmoituksia, mihin on monia syitä. Läheissuhteissaan väkivaltaa kokeneet naiset tuntevat usein syyllisyyttä tapahtuneesta ja joskus myös vastuuta ilmoituksen seurauksista tekijälle. Jotkut saattavat pelätä tekijän kostoa tai sitä, ettei heitä uskota – varsinkin jos tekijä on arvostetussa asemassa. Oma mainekin saattaa joutua vaakalaudalle, sillä intiimiväkivallan uhria syyllistetään helposti tapahtumista, esimerkiksi ”nalkuttamisesta” tai muusta provosoinnista tai siitä, ettei tämä ole aiemmin lähtenyt suhteesta.
Parisuhteen ongelmat tulkitaan helposti myös yksityisasioiksi, jotka on selvitettävä perhepiirissä. Siksi monet läheissuhteissaan seksuaalista väkivaltaa kokeneet naiset sietävät sitä pitkään ja tekevät rikosilmoituksen vasta, kun pelkäävät henkensä edestä tai eivät tiedä, mitä muuta voisivat tehdä väkivaltakierteen katkaisemiseksi.
Kymmenesosassa vuonna 1998 poliisille ilmoitetuista tapauksista raiskauksen tekijän ja uhrin välinen suhde ei käynyt ilmi.
”Puskaraiskaus” ei ole edustava kuva
Niin kutsutut ”puskaraiskaukset” nostetaan herkästi ainakin iltapäivälehtien otsikoihin, sillä sensaatiomaiset uutiset myyvät. Kuitenkin ne antavat vääristyneen kuvan raiskausrikollisuudesta, sillä jo poliisinkin tietoon tulleissa tapauksissa tuntemattomien miesten tekemät raiskaukset ovat selvä vähemmistö. Vielä pahemmin kuva raiskaajan tuntemattomuudesta murenee, kun tarkastelleen uhritutkimusten tuloksia tai esimerkiksi raiskausten uhrien tukipalveluista koottuja tietoja.
Stereotyyppinen raiskausuutisointi tukee osaltaan läheissuhteissa tapahtuvan seksuaalisen väkivallan hiljaista hyväksymistä, mistä liian moni joutuu kärsimään. Tämän murtamiseksi on julkisuudessa tärkeä esittää myös muunlaisia kuvia raiskauksista, mitä viime aikoina on jossain määrin tapahtunutkin. Myös oikeusjärjestelmässä on tärkeä huolehtia siitä, että läheissuhteiden väkivaltaan suhtaudutaan yhtä vakavasti kuin tuntemattomien tekemiin tekoihin.
Päivi Honkatukia on Suomen Akatemian tutkijatohtori. Artikkeli perustuu pääosin hänen tutkimukseensa ”Ilmoitti tulleensa raiskatuksi” – Tutkimus poliisin tietoon vuonna 1998 tulleista raiskausrikoksista. Tilastokeskus. Oikeus 2001:2. Oikeuspoliittisen tutkimuslaitoksen julkaisuja 180. Helsinki.
Artikkelin lähdeviitteet saa kirjoittajalta tai toimituksesta.
