Pertti Salo kysyi "mikä ravirata tekee positiivista tulosta ja onko Vaasassa parhaiten tienaavia hevosia".
Mikähän ajatus Pertin kysymyksellä mahtaa olla? Uskooko hän, että jos raviradat kylpevät rahassa, se todistaa siitä, että kuntien kannattaa tukea lajia? Tai jos -- niin kuin asia on -- laman seurauksena koko raviurheilu ja yksittäiset radat ovat tiukoilla, niin se puolestaan todistaa siitä, ettei kuntien kannata tukea lajia. Eihän tappiollista toimintaa kannata pitää hengissä? Paitsi tietenkin osakeyhtiö Vaasan Sportin toiminta kannattaa pitää hengissä, maksoi mitä maksoi?
Lämminmäki väittää (tai ainakin antaa ymmärtää) että Botniahallin kohdalla Vaasa ja Mustasaari kattavat kustannukset tasan. Mikähän todellinen suhde mahtaa olla , kun mukaan lasketaan vaasalais- ja mustasaarelaisseurojen käyttäjämaksut, kuntien tuki seuroille, koulujen subventoidut käyttömaksut jne.
Ja Botniahallihan sijaitsee Mustasaaressa, mikä merkitsee sitä, että vaasalaisille koituu ylimääräisiä matkakustannuksia verrattuna siihen, että halli sijaitsi Vaasan puolella. Lisäksi meillä on olemassa tämä kuntayhtymän hallibisnes, jossa Jäähallin ja Botniahallin menot ja tulot sumplitaan niin, että Jäähallia käyttävät maksavat "botniahallilisää". Näin olen kuullut väitettävän.
Alkuperäinen pointtini puuttua keskusteluun liittyi täällä esiintyvään ajatteluun, että ainoastaan raviurheilun kohdalla yhteiskunnan ei tule polttaa veroeurojaan. Sen sijaan kaikki muut lajit (ja tietenkin kulttuuri) on tukensa ansainnut.
Nämä lamminmäet ja muut voisivat osoittaa toisen urheilu- tai kulttuurimuodon, jonka toiminta tuottaa työllistävän vaikutuksen ja verotulojen kautta yhtä paljon tuloja yhteiskunnalle suhteessa siihen, mitkä ovat yhteiskunnan panostukset?
Raviradan kohdalla on jaksettu muistuttaa, että kaupunki on muun muassa kustantanut raviradan valaistuksen. Tuohon pitää sanoa, että voi hirmuista sentään!
Katsoin jotain tietoja raviurheilun pelivaihdoista ja yleisömääristä, että en puhisi aivan palturia: koko maassa yleisömäärä on yhteensä 1,7 milj, kun mukaan lasketaan etäpelipisteet. Kotona maksukanavan välityksellä raveja seuraavat eivät ole tässä mukana. Tapahtumia on vuodessa noin 500 eli keskimäärin yleisöä on n. 3500 per tapahtuma. Näistä puolet paikan päällä raveissa.
Pelivaihdot ovat yhteensä 250 milj, kun mukaan lasketaan Veikkauksen pelit, joitten pelivaihdosta osa menee kulttuurille eli esim. Vaasassa toimivien teatterien toimintaan valtion rahoituksen kautta. Pelaajille palautuu pelivaihdosta noin 165 milj. Loppuosa (85 milj) työllistää, tuottaa yhteiskunnalle lisäarvoa ja verotuloja.
Yksi mittari verrata eri urheilu- ja kulttuurimuotojen yhteiskunnalle koituvia kustannuksia on se, että kustannuksissa huomioidaan yleisömäärät. Tällöin nähdään se, paljonko yhden maksetun katsomolipun hinta on toisaalta yhteiskunnalle ja toisaalta katsojalle.
Ooppera on tässä vertailussa aivan omassa kastissa. Yhteiskunta tukee jokaista katsomolippua noin 200 eurolla. Teatterilippu lienee seuraavaksi eniten tuettu. Yritin laskea lipun hinnan Vaasan kaupunginteatterin kohdalla ja päädyin noin 72 euroon. Teatterissa kävijä maksaa itse n. 12 euroa ja yhteiskunta 60 euroa. Vaasan kaupungin osuus on tuosta ehkä 45 euroa. Jos vuotuinen katsojamäärä on 40000 ja yhteiskunnan tuki a'60euroa, niin jo parin vuoden tuki vastaa sitä summaa, jota Lamminmäki, Mäntymaa ym. eivät ole valmiit antamaan uuden raviradan rakentamiseen. Eivät edes siitä 17 miljoonan potista, joka saadaan nykyisestä raviradasta.
Kaupunginteatterille asetettu tehtävä on "synnyttää katsojissa elämyksiä". Ei sen enempää eikä vähempää!
Olen käynyt Vaasan raveissa säännöllisesti siihen saakka, kun katsomo paloi, ja väitän, että raviurheilu "synnytti elämyksiä". Tällaisena perussuomalaisia äänestävänä junttina en tietenkään osaa arvioida teatterissa koettuja elämyksiä, koska olen istunut siellä vain pari kertaa ja nekin puolipakolla, mutta pakko tässä on uskoa, että toisten kokemat elämykset ovat monikymmenkertaisesti arvokkaampia jo ihan rahallakin mitattuna.