Voi, voi kuinkas meidän nyt käy?
---------------------------------------------
Lääkärit löysivät selkärankansa
Helsingin Sanomat 10.03.2007
Suomen lääkärijärjestöt ojensivat jäsenkuntansa moraalista selkärankaa viime viikonloppuna niin, että nivelet natisivat. Täydennyskoulutuksen arviointineuvosto kirjasi tarkat rajat sille, miten yhteistyöstä lääketeollisuuden ja yksityissektorin kanssa pitää kertoa sekä omalle jäsenkunnalle että muille kansalaisille.
Lääkäreiden kaveeraamista lääketeollisuuden sekä laite- ja instrumenttitoimittajien kanssa on arvosteltu vuosikymmeniä. Kiinteiden suhteiden on arvioitu vaikuttaneen siihen, mitä lääkettä lääkäri määrää tai millaisia laitteita ja varaosia hän haluaa käyttää hoitaessaan potilaita.
Tuskin kukaan edes unelmoi siitä tiukkuudesta, mitä lääkärijärjestöt tuoreessa suosituksessaan osoittavat. Lääkärit näyttivät kerrankin, että moraalista tahtoa riittää – eri asia on, miten jäsenkunta sitä noudattaa.
Lääkäreiltä edellytetään nyt jokaisen esiintymisensä yhteydessä, tapahtukoon se koulutustilaisuudessa tai julkisuudessa asiantuntijana, ilmoitusta kaikista sidonnaisuuksistaan kahden vuoden ajalta.
Ilmoitettavien asioiden listaan sisältyvät yhteydet lääke- ja instrumenttiteollisuuteen, terveysteknologiaa tuottaviin yrityksiin, yksityisen terveydenhuollon palvelua tuottaviin yrityksiin ja terveydenhuoltoon liittyviin järjestöihin.
Lääkärin siis pitää ilmoittaa, jos hän omistaa yhdenkään osakkeen yksityisestä lääkäriasemasta tai on saanut palkkaa tai korvausta yksityisen yrityksen koulutuksen suunnittelusta tai luennoimisesta koulutustilaisuudessa.
Myös saadut apurahat tai osallistuminen kongresseihin ja seminaareihin pitää ilmoittaa silloin, kun sen maksaa ulkopuolinen rahoittaja.
Lista on kova ja vaativa. Se vaatii lääkäreiltä enemmän kuin miltään muulta julkisen puolen ammattiryhmältä vaaditaan. Lista on myös oikeudenmukainen ja tarpeellinen. Suuri osa lääkäreistä on kiusaantuneina seurannut keskustelua siitä, miten ”kaikki” lääkärit nauttivat tolkuttomasti lääketeollisuuden vieraanvaraisuudesta.
Takavuosina se olikin totta. Ei ollut kummallista, että lääkeyhtiö tuote- ja aluepäällikkö kokosi mukavan lääkäriporukan ja järjesti matkan Viroon villisikoja ampumaan. Seminaarin ohjelma oli painettu hyvälle paperille, mutta avaussana ”kippis” kertoi, mihin
seminaari keskittyi.
Teollisuuden markkinointitavat ovat myös siistiytyneet. Siitä pitävät huolta teollisuuden omat säännöt. Yritykset vahtivat toisiaan tarkasti ja ilmiantavat kerkeästi lepsun markkinoinnin.
Suomessa järjestetään kuitenkin vuosittain satoja koulutustilaisuuksia, joiden pääasiallinen kustantaja on lääketeollisuus. Nyt lääkäreille avautuu ilmoitusmenettelyn kautta oiva tilaisuus näyttää, ettei niissä ole mitään hävettävää –vai onko?
Lähes kaikki lääketeollisuuden järjestämää vieraanvaraisuutta vastaanottaneet lääkärit sanovat, ettei sillä ole merkitystä hänen itsensä tekemiin päätöksiin, mutta kollegan päätöksiin kyllä.
Kokonaan toinen asia on se, miten kattava täydennyskoulutus järjestetään ilman teollisuuden tukea.
Kunnat saivat jo 12 miljoonaa euroa ylimääräistä valtionapua koulutuksen järjestämiseen. Harvoissa kunnissa korvamerkitsemätön raha on kuitenkaan todella ohjautunut terveydenhoidon täydennyskoulutukseen.
Helsinki on suurten kaupunkien joukossa poikkeus. Se rahoittaa lääkäreiden jatkokoulutuksen verovaroilla.
Marjut Lindberg
marjut.lindberg@sanoma.fi
Kirjoittaja Helsingin Sanomien pääkirjoitustoimittaja