Jorma Kivimäki on jostain kuullut Galleria Wasan vuokrahinnoista ja siitä, miten Pentti Tarpio (Kauppagalleria Wasa Oy:n hallituksen puheenjohtaja) on riskiä pelkäämättä nostanut vuokrahintoja kerralla paljon. Itse olen toiminut Galleria Wasan toiminnanjohtajana kesäkuusta 2009 alkaen ja tiedän, että tänä aikana ei yhdenkään tiloissa toimivan yrityksen vuokraa ole nostettu.
Ei minulla mitään faktatietoa asiasta tietenkään ole. Tämä oli toisen käden ”tietoa”. Syystä tai toisesta vuokratiloja on kuitenkin tyhjentänyt ja galleria näyttää tällä hetkellä aika kuolleelta. Ovatko nämä nyt tyhjien tilojen kaupat siis kaikki lopettaneita ?
Toki edellinen parturini kertoi lähtevänsä talosta ison vuokrankorotuksen takia. Samoin naapurissa ollut yhdistys. Se toki tapahtui jo ennen kesäkuuta 2009
Joskus myös uusille vuokralaisille määriteltyä entistä korkeampaa vuokraa ei lasketa vuokranantajan taholta varsinaiseksi korotukseksi.
Sen verran voin vielä Jorma Kivimäelle kommentoida, että on aika omituista kertoa ”totuuksia”, jotka sitten myöntää tuulesta temmatuiksi, perättömiksi lausumiksi. Galleria Wasassa on vaihtuvuutta kuten kaikissa yrityksille vuokratuissa tiloissa, teepä pieni lenkki kaupungilla niin huomaat. Maailma elää.
Edellinen parturisi (en tiedä miksi hän on edellinen), jos on sama joka meiltä lähti, on kertonut satuja. Hänen vuokraansa ei korotettu. Olen kysellyt täällä ihmisiltä, mikä yhdistys on ollut Galleriassa vuokralla, mutta kukaan ei muista sellaista olleen.
Vuokrasopimukset ovat aina kahdenvälisiä asioita, sopimus syntyy, kun molemmat osapuolet hyväksyvät ehdot.