Tuo Itellan kirje, jossa edellytettiin laatikkojen olevan vanhoilla alueilla rivissä 2.11. mennessä, on kyllä vähintäänkin kummallinen. Muistaakseni siinä todettiin, että Itellan toimesta paikat merkitään kepein.
Katselin tänään Palosaarella tilannetta ja kaikki oli kuin ennekin. Postilaatikot portin tai sisään menoaukon vieressä, kenellä tien lähellä, toisilla taas syvemmällä pihalla. Laatikkorivejä ei ollut, mutta ei ollut myöskään keppejä, joilla olisi Itella olisi paikat merkinnyt. Tältä osin homma jää näköjään tulevaisuuteen. Vaikeaa se olisi ollutkin naapureiden pelkästään keskenään sopiakaan, ketkä kimpassa laatikkorivit toteuttavat. En tiedä onko Itella yrittänyt pitää jotain kokouksia asiassa ?
Päiväpostin saaminen yli 75 vuotiaalle, tässä tapauksessa äidilleni oli yksinkertainen juttu. Sopimuspaperi tuli Itellallta ja allekirjoitus siihen ja asia oli sillä selvä.
Aamukannosta vastasikin sitten eri esimies ja hänen puhelimeensa vastasi lopulta joku sihteeri, joka lupasi toimittaa asian esimiehelle. Hän lupasi, että minulle soitetaan takaisin samana päivänä tai viimeistään huomenna. Se huominen oli eilen, eikä tänäänkään kukaan ole tavoitellut. Myös kotiavustaja oli soittanut äitini puolesta ja hänelle oli annettu sama lupaus – tulos sama.
Pelkän pahoin, että tilanne on juuri tuo, mitä Veikko Siltanen on tuolla aikaisemmin todennut: Ne vanhukset tai liikuntarajoitteiset, jotka eivät kykene hakemaan postiaan ulkolaatikosta, joutuvat tyytymään aamulehden saamiseen vain arkisin ja nekin vasta päiväpostissa. Maanantain päiväpostissa tulisi sitten kolme lehteä kerralla (lauantai, sunnuntai, maanantai).
Vaihtoehtona on maksaa 9 euroa / kuukausi (108 /vuosi), mikäli matka on lyhyt (oliko se 25 m). Mikäli vanhus jotenkin tyytyisi päiväkantoon, tulisi viikonlopun lehtien saaminen erikseen kalliimmaksi kuin itse lehti.
Monelle yksinäiselle vanhukselle päivän lehti ja televisio ovat se tärkein henkireikä. Jos nämä suunnitelmat toteutuvat sellaisenaan, on se melkoista vanhusten nöyryyttämistä.
Juttelin vammaisneuvoston puheenjohtajan Marjatta Vehkaojan kanssa ja hän oli tietämätön tästä asiasta. Olin ensimmäinen, joka oli häneen ollut yhteydessä. Hän lupasi tutustua asiaan myös tämän keskustelun kautta ja ottaa asian esiin ensin neuvoston sihteerin Tiina Mäen kanssa.
Olen yhä sitä mieltä, että tässä on jäänyt tärkeä vanhusten asia monelta huomaamatta, koska laatikkorivien vastustaminen on vienyt siltä huomion. Liikuntakyvyttömien vanhusten kannatahan on samantekevää, jääkö lehtii portille vai kadun varteen - kuitenkin saavuttamattomiin.