Yksi kohtalo, Ranskassa.
Ranskaan muutto pelasti Fatou Kaban hengen, mutta Ranska teki hänestä myös laittoman – elämä, jonka arvon hän kyseenalaistaa tänä päivänä.
Fatou asuu rumassa hotellissa. Rumaa parempaa nimitystä siitä on vaikea löytää. Rakennus on keltaisenkalpea, laatikkoa muistuttava hökkeli vilkkaasti liikennöidyn liikenneympyrän vieressä, Bobignyssa, joka on yksi Pariisin naapurikunnista. Pakokaasut ja asvaltti haisevat, vieraita ei päästetä sisään.
- Hotellin omistaja ei suostu siihen, kertoo Fatou Kaba.
Fatou saapui Ranskaan äitinsä kanssa. Sen jälkeen hän on muuttanut monta kertaa Pariisissa, hotellista hotelliin.
- Edellisessä hotellissa ei ollut lämmintä vettä lainkaan huoneissa. Suihku oli kellarissa. Siellä oli paljon hiiriä, torakoita yms. Se ei vain onnistunut vastasyntyneen tyttäreni kanssa.
Fatou Kaba on yksi miljoonista maahanmuuttajista Euroopassa, jolla ei ole papereita. Hänellä tosin oli sellaiset, yhdessä vaiheessa. Silloin hänellä oli myös oma asunto ja lupa maassa asumiseen.
- Tein töitä joka päivä ja minulla oli vakituinen työpaikka siivoojana. Mutta eräänä päivänä sain tietää, ettei oleskelupaani enää uusittaisi. Työntantajani ei voinut silloin pitää minua enää palveluksessaan.
Siitä lähtien Fatou on elänyt hyväntekeväisyysorganisaatioiden, soppakeittiöiden ja kunnallisten tukikassojen avulla.
Pelko karkoituksesta on jokapäiväinen, eikä silloin ole puhettakaan tehdä paluuta Ranskaan.
- En voi palata Senegaliin, silloin en voi tietää, voinko palata enää koskaan Ranskaan.
Fatou Kaba oli 17 vuotias saapuessaan Ranskaan. Hän sairastaa periytyvää, harvinaista verisairautta: sicklecellsanemiaa. Vaikea sairaus, joka johtaa usein hapenpuutteeseen kehon orgaaneissa ja johtaa usein kuolemaan. Kaksi Fatoun veljistä kuoli tähän 17 vuotiaina.
Pariisissa hän on saanut hoitoa, joka on pelastanut hänen henkensä.
Fatou Kaban tilanne tekee tietenkin sen, ettei hän viihdy Ranskassa ja joka vuosi hänen kuvansa Senegalista himmenee. Elämä Euroopassa on tehnyt hänestä terveemmän, mutta katkeramman ihmisen.
- Elämäni Ranskassa on tänä päivänä köyhempää, kuin mitä se olisi Afrikassa, kertoo Fatou.
Elämä ilman papereita on tehnyt hänestä maanalaisen. Kaksi Fatoun lapsista käy koulua. Hän matkustaa joka päivä tunnin Pariisin, jättääkseen lapsensa kouluun ja hakeakseen heidät sitten myös kotiin.
Koska kukaan ei tiedä, miten monta päivää, viikkoa, tai kuukautta Fatou joutuu asumaan Bobignyssa, koulun johto oli sitä mieltä, että olisi hyvä jos lapsilla olisi edes yksi kiinteä piste jokapäiväisessä elämässään. Terveydenhoito ja koulu lapsille on ns. universaalioikeus paperittomille lapsille Ranskassa.
Elämä Ranskassa on vakuuttanut Fatoun yhdestä asiasta:
- Eurooppalaiset ovat rasisteja. Eurooppalaiset eivät pidä meistä! Miksi meidän muuten pitäisi käydä läpi tämä, sanoo Fatou.
Jos hän olisi hankkinut lapsia ranskalaisen kanssa, elämä olisi ollut yksinkertaisempaa. Mutta Fatoun mies on myös Senegalista. Hän on tällä hetkellä etsimässä töitä Espanjassa.
Fatou Kaba katsoo 6 kuukautta vanhaa tytärtään ja sanoo: "Ei olisi pitänyt koskaan hankkia lapsia. Se oli minun erehdykseni".
Senegalilaisten venepakolaisten määrä kääntyi jyrkkään nousuun 2006. Ranska teki sen jälkeen sopimuksen Senegalin kanssa, joka oikeuttaa heidät lähettämään kaikki paperittomat takaisin Senegaliin, samaan aikaan, kun senegalilaisten opiskelijoiden ja muiden korkeamman koulutuksen omaavien maahan saapumista helpotettiin.
76 prosentilla senegalilaisista perheistä on joku omainen, joka asuu ulkomailla.
Lähde: Focus-migration.de