Terve järki auttaa määrittelemään vieraanvaraisuuden rajat
Aika ajoin käydään keskustelua siitä, miten tarjottuun vieraanvaraisuuteen liiketoiminnassa ja yleensä työtehtävissä tulisi suhtautua. Asia nousee esille varsinkin silloin, kun julkisuuteen tulee väärinkäytöstapauksia, joihin viranomaiset ovat puuttuneet.
Metsähallitusalaisetkin kysyvät usein ainakin lakimiehiltä sitä, mikä on se raja, jolloin tarjotusta vieraanvaraisuudesta tulee kieltäytyä. Moni arvelee, että kysymykseen on saatavissa selkeä ja yksiselitteinen vastaus. Näin ei asia kuitenkaan valitettavasti ole.
Asiaa on liikelaitoksessa tarkasteltava sekä rikoslain lahjoman vastaanottamista koskevan kiellon kannalta sekä verotuksellisesta näkökulmasta. Viimeksi mainittu tarkoittaa sitä, milloin vastaanotettu etuus muodostuu saajalleen veronalaiseksi tuloksi. Tämän vuoksi Metsähallituksessa ollaan luomassa toimintaohjeita, jotka tulevat helpottamaan ratkaisujen löytämistä.
Milloin sitten kyse on kielletyn lahjoman vastaanottamisesta? Lahjoman
vastaanottokielto koskee virkamiesten lisäksi julkisyhteisön, siis myös liikelaitoksen palveluksessa olevia. Vaikka näitä periaatteita määritettäessä lähtökohtana onkin ollut julkishallinnon virkamiehet ja heidän kanssakäymisensä yrityselämän edustajien kanssa, soveltuvat periaatteet varsin hyvin myös silloin, kun harjoitetaan liiketoimintaa, kunhan samalla käytetään tervettä järkeä. Voidaan kuitenkin yleisesti todeta, että tiukimmat periaatteet koskevat tuomioistuinlaitoksen tuomareita (ehdoton kielto), sen jälkeen muussa kuin liiketoiminnassa työskenteleviä ja jonkin verran väljemmin liikelaitoksen liiketoimintaa. Tämä on hyvä tietää silloinkin, kun olemme itse tarjoamassa vieraanvarasuutta omille yhteistyökumppaneillemme.
Lahja vai lahjoma?
Väittäisin kuitenkin, että kun otamme tai tarjoamme lahjoman eli ylitämme selvästi kielletyn rajan, tiedämme näin tekeväämme. Kun on kysymys tilanteen edellyttämästä kanssakäymisestä ja siihen liittyvästä vieraanvaraisuudesta, kuten ravintolaillasta tai muusta kestityksestä, tiedämme varmasti, ettei kyse ole lahjomasta. Samoin tiedämme, että jos meille palvelujen tuottamisesta tarjouksen tehnyt yritys tarjoaa meille ja mahdollisesti perheellemme lomamatkan, emme voi ehdotukseen suostua. Samoin ylitämme kielletyn rajan, jos saamamme tavanomaiset lahjat tai kestitykset samalta osapuolelta muodostuvat niin mittaviksi, etteivät ne enää ole tavanmukaisia. Lahjoman saajana voi olla henkilö itse, hänen sukulaisensa tai hänelle tärkeät yhteisöt tai muut tahot
Lahjomassa onkin kysymys siitä, että otamme vastaan lahjan tai muun edun, jolla on vaikutusta siihen, miten toimimme. Emme pysty enää suhtautuman lahjoman antajaan asiallisesti, ja meidän on vaikea esimerkiksi tehdä hänen kannaltaan ikäviä päätöksiä. Jäämme väärällä tavalla kiitollisuuden velkaan. Eri henkilöihin pystytään tietenkin vaikuttamaan eri tavalla. Tämän vuoksi ei kriteeriksi voida määritellä pelkästään sitä, miltä meistä itsestämme tuntuu, vaan hyvä mittapuu tämän ohella on pohtia sitä, miltä asia näyttää ulkopuolisen silmin.
Kaikki tapaukset eivät tietenkään ole selviä. Vaikeimmin ratkaistava kysymys lienee suhtautuminen yhteistyökumppanien ja vastaavien tarjoamiaan matkoihin. Jos kyse on lomamatkasta, kielletty raja ylittyy. Muussa tapauksessa tilanne on jo vaikeampi. Kuitenkin meidän on hyvä muistaa, ettei näitäkään etuuksia tarjota pyyteettömästi, vaan taustalla on tavoite vaikuttaa. Tämän vuoksi olisi parempi, että suunnittelemme toimintamme niin, että toiminnan kannalta tarpeelliset matkat voidaan suorittaa Metsähallituksen omalla kustannuksella. Esimerkiksi valtion budjettisidonnaisia laitoksia sitoo valtiovarainministeriön määräys, jonka mukaan ulkopuolisten kustantamat matkat on hyväksytettävä esimiehellä ja eräissä tapauksissa laitoksen johdolla.
Jorma Karttunen
Metsähallituksen johtava lakimies
http://www.metsa.fi/metsavaltio/03_00/lahjus.htm