Vaasa keskustelualue > Vaasan sosiaalipalvelut

Sairaala-apulaisten ja sairaanhoitajien palkat kuntoon

(1/28) > >>

Risto Jalonen:
Sehän tiedetään, että koko suomen kansa (lähes) on sitä mieltä,
että sairalaapulaisten ja sairaanhoitajien palkkaa pitäisi korottaa,
kun nämä ovat olleet ikuisessa palkkakuopassa ammoisista ajoista lähtien.
Mikä johtuu siitä, että liittokaan ei voi pitää huolta heidän palkkatasostaan,
koska lailla on säädetty heidän työnsä vastuullisuus. Tarkoittaa sitä, että
heidän kohdallaan tehokkaan lakkoaseen käyttäminen ei ole mahdollista.
Siis jos ja kun otat tällaisen alipalkatun sairaanhoitajan tai sairaala-apulaisen
työn vastaan, niin sitoudut olemaan tarpeen tullen käytettävissä.
Tätä vaatii laki jolla vastataan yleisen terveydenhuollon sujumisesta.
Työntekijät on siis yksilötasollakin riisuttu aseista.
Asiaan olisi syytä puuttua, eikä vain vuositolkulla puida sitä kaiken
maailman poliittisilla foorumeilla ja tai käyttää vaalikampanjan täkynä.
Suomihan kun on demokratia, niin järjestetäänpä kansanvaali kyseisten
palkansaajien palkkauksentasosta, eli siitä kuinka paljon tulisi pikimmiten
heidän palkkaansa nostaa. Totuushan on se, että suhteutettuna työn
rankkuuteen ja erittäin stressaavaan työtahtiin nykyiset palkat ovat
naurettavan pieniä. eli kansanvaalissa voitaisiin sitten myös kysellä, että
laitetaanko stressilisät ja uupumiskorvaukset normaalipalkan lisiksi.
Mehän täällä Vaasassa voitaisiin näyttää vaikka mallia ja kunnallisesti
päättää, että tämän sairaanhoitopiirin palkkaus pannaan kohdalleen.
Eiks vaan ?

Eric Sardinas:

Niin, tämähän ei ole ensimmäinen kerta, kun asiasta puhutaan. Minulle on tosin epäselvää, miten paljon sairaala-apulaiset ja sairaanhoitajat todellisuudessa ansaitsevat. Kaikki vaan puhuvat siitä, että palkat ovat liian pienet.

Kirjoitat Risto:


--- Quote from: Risto Jalonen on 08. 03. 2006 10:10 ---Totuushan on se, että suhteutettuna työn
rankkuuteen ja erittäin stressaavaan työtahtiin
--- End quote ---

Minusta nämä verukkeet voidaan unohtaa. Rankkoja ja stressaavia ammatteja löytyy niin paljon, ettei minusta ole mitään mieltä nostaa joitakin ylös, vaan sille itse työlle on tehtävä jotain, jotta saataisiin homma tasapainoon. Parempi palkka ei korvaa sitä stressiä, jos ei kerran itse osaa asennoitua työhönsä ilman turhaa hoppuilua, sillä siitähän me emme pääse mihinkään, että vastuu on työnantajan. Kukaan ei voi vaatia, että sairaala-apulaiset ja sairaanhoitajat tekevät enemmän, kuin todellisuudessa ennättävät.

Elikkä:


--- Quote ---laitetaanko stressilisät ja uupumiskorvaukset normaalipalkan lisiksi.
--- End quote ---

Ei mitään tällaisia. Bussikuskitkin stressaavat aikataulujensa kanssa ja ovat varmasti uupuneita, kun päivä on täysi. Mutta jos palkka ei ole kohdallaan, niin totta kai se asia tulisi korjata.

CGURU:
- Vaasan sairaanhoitopiiri teki kuulemma ylijäämätuloksen pitkästä aikaa. Käsittääkseni se ei niinkään
  johtunut säästöistä, vaan osittaisesta korkeasta käyttöasteesta. Nähtäväksi jää palkataanko netoilla
  lisää spesialisteja, vai tuetaanko kannattamattomampia sairaaloita, mutta todennäköistä on,
  että hoitajat eivät tästä pointista mitään kostu, elikkä tahti jatkuu.

- Mikä tässä oravanpyörässä eniten ihmetyttää, niin tuolle alalle, lähi hoitajista alkaen, on
  kovasti vetoa ja tunkua, vaikka olosuhteet tiedetään.

- Samaa ihmeteltiin myös johonkin tutkimukseen perustuvassa lehtijutussa muutama päivä
  taaksepäin, että nuoret hakeutuvat yhä alipalkatulle aloille, sekä kiinnostus suuntautuu
  yhä enemmän huonosti palkatuille, tai epävarmoille aloille.

- Itse en osaa spekuloida sitä sen kummemmin ja varsinkaan, koska nuoret eivät ole tyhmiä,
  vaan oletan että hommiin liittyy eräänlainen kutsumus ja jolloin palkasta ei yleensä narista.

- Miten sitten itse asian mieltävät, on taas korkeammassa kädessä, eivätkä välttämättä liity
  näihin juupas, eipäs arvoihin.

Risto Jalonen:
Tuohon aiemmin kirjoittamaani sairaanhoitajien ja sairaala-apulaisten
kannatuspamflettiin viitaten haluan lisätä, että siksi mielestäni nimen-
omaan heidän työehtoihinsa ja varsinkin työstä saadun raha-ansion
määrään olisi syytä tosissaan puuttua koska juuri heitä edustavalta liitolta
kuin myös henkilötasolla heiltä itseltäänkin on viety yhteiskunnallisesti
kaikki mahdollisuudet asiantilan korjaamiseksi. Heitä nimittäin sitoo
tämä mainitsemani lain noudattaminen, joka on itse kunkin työehto-
sopimuksessa tarkoin määritelty.
Tällaisia sopimuksia ei ole esim. bussikuskeilla, jotka lakkoilevat kun
sen parhaaksi katsovat ja jopa niin (mistä on kyse parhaillaan menossa
olevassa lakossa) silloinkin vaikka kuskeja itseään ei edes huvittaisi. Heidän
liittonsa voi nimittäin koska tahansa määrätä jäsenensä lakkoon vaikka
sitten kyseessä ei olisi mikään muu kuin liiton profiilin nosto eli herrojen
henkselienpaukuttelu. Vaikka ei sen puoleen; minulle kyllä sopisi, että
kaikkien stressaavaa työtä tekevien normaali duunareitten palkkaa nostettaisiin,
kunhan talkoot vain aloitetaan mainitsemistani täysin palkka-alistetuista
ammattikunnista, joiden työpanos nyt sattuu olemaan tälle hyvinvointi-
sairauksista kärsivälle ikääntyvälle Suomelle todella tärkeä.
Samassa rytäkässä voitaisiin sitten porrastella palkkahaitaria alemmas sieltä
yläpäästä. Aloittaen vaikka sellaisesta oivalluksesta, että seuraavien eduskunta-
vaalien jälkeen kansanedustajain palkkoja ei todellakaan tarvitse korottaa, vaan
niitä pitää heivata hyvän matkaa alaspäin. Samalla voitaisiin sitten huomioida,
että tämän alasajon täytyisi koskea myös ministereitä, europarlamentaarikkoja,
valtion ja kuntien ylipalkattuja virkamiehiä  (presidentistä ja kaupunginjohtajista
alkaen) ja niin tietysti myös siellä ministeriöissä hyöriviä ylipalkattuja avustajia.
Niin että onhan tässä toki muutakin tehtävää, kun panna nuo sairaala-apulaisten
ja sairaanhoitajien palkat kuntoon, mutta siitä olisi hyvä (lue: syytä) aloittaa.

CGURU:
Palaisin vielä tuohon käyttöasteen nousuun, sen verran että. Olisiko potilasvaihtuvuus nopeutunut, eli
sairaaloista lentää pihalle yhä nopeammin, oli kohde sitten hoitoa vailla, tai ei.
Tämähän mahdollistaa uudet sisään periaatteen.

Vai onko vihdoinkin nk. tehokkuus ajattelumalli välähtänyt hallinnolle, että sittenkin yhden pudottaman
kynän voi toinen nostaa?

Kelan rationalisointi, siis tässä tapauksessa työn järkeistäminenhän perustuu taas työllistävään vaikutukseen
eli toimivia, tai lähes päätöksessä olevia asioita delegoidaan eri haarakonttoreihin, joissa työt ovat
vähäisiä ja näin ollen hommaan saadaan katkoksia, vääriä päätöksiä, sekä uusia kierroksia, töitä lisäten.

Vaasassakin esimerkkejä riittää, joissa asioihin, sekä päätöksiin puututaan täysin pihalla olevina ja
pelkästä työn ilosta, virkailijatasolla, joten Vaasassa asuvan asiakkaan mailboxiin saattaa tipahtaa
käsittämättömiä noteerauksia, jonkin Pietarsaaren, tai Kristiinankaupungin aluetoimiston leimalla.

Tosi oudoista asioista sitten pääasiaan.
En myös Jack Ässän tapaan usko, että tarpeeksi kova palkka turvaa työllä itsensä tappaa aikovan
hoitajan, tahi muunkaan duunarin, vaan jossain välissä hommaan tulee äkkipysäys ilman yhteisten
töiden jakamista.

Hoitajilla on täysi vapaus siirtyä toisille aloille, tai muualle, eivät he vankeina ole.
Suurin vaikuttaja on juuri tuo kutsumus, sietorajalla höystettynä, kärventyykö siinä,
vai jalostuuko entisestään, on taas palkasta riippumaton pointti.

Navigation

[0] Message Index

[#] Next page

Go to full version