Tänään tulee kuluneeksi 87 vuotta Suomen Työväen Vallankumouksesta
Tänään muistetaan luokkasodassa vakaumuksensa puolesta kaatuneiden tovereiden muistoa. Samalla kunnioittamme niitä tuhansia miehiä ja naisia, jotka 26.1.1918 alkaneessa Suomen Työväen vallankumouksessa olivat rohkeasti työväen asialla. Monet taistelijat uhrasivat silloin kaikkein kalleimpansa — henkensäkin aatteensa puolesta.
Itseään ja oikeuksiaan puolustamaan nousseet Suomen työläiset leimattiin maanpettureiksi. Tällainen syytös sisälsi hirvittävän valheen. Tästä valheesta ...
Voi sinua Reino, kun taas sekotat vellit ja puurot, ehkä pahempaakin. Olihan veljessota suunnaton murhenäytelnä, ja uhreja on aihetta muistaa, samoin silloin vakaumuksensa puolesta kaatuneita kunnioittaa. Paras tapa tehdä niin - ja epäilemättä kaikkien sotaan osallistuneiden ja siitä kärsineiden toive ja testamentti - on ottaa tapahtuneesta opiksi, jotta sama ei enää koskaan toistu.
Sitä varten tapahtumia on kuitenkin muistettava ja analysoitava totuudenmukaisesti ja rehellisesti, mitä et valitettavasti onnistunut kirjoituksessasi tekemään.
Kirjoitat itseään ja oikeuksiaan puolustamaan nousseista työläisistä, vaikka silloiset punaiset kenenkään uhkaamatta itse käynnistivät aseellisen vallankumouksen maan laillista hallitusta vastaan. Tämän he tekivät vieläpä vieraan vallanpitäjän tuella ja samalla, kun muut suomalaiset taistelivat hankkiakseen itsenäisyyden tuon vallan ikeestä. Erityisen murheellista ja traagista kaikki mikä seurasi, mutta maanpettureiksi monet punaiset ryhtyivät tai suostuivat itse.
Vakaumuskin on tässä yhteydessä suhteellinen käsite, vaikka sellaisen aidosti elähdyttämiä varmasti oli. Itse vallakumous oli kuitenkin tuontia Venäjältä ja haave työläisten paratiisista ja kommunismin autuudesta sen palkkiona ei vielä ollut paljastunut totuuden irvikuvaksi. Sellaista vakaumusta kuitenkin kirjaimellisesti saarnattiin ja tyrkytettiin miten vain tehokkaimmaksi uskottiin, vähä ymmärtäen ja vähät välittäen sanoman todenperäisyydestä. Kuulijoiden ja myös enimpien saarnamiesten edellytykset kriittiseen arviointiin olivat minimaaliset.
On silti syytä huomata, että monilla seuduilla pohjoisessa aatetoverit jättivät mahdottomaan ryhtymättä. Eikä sovi unohtaa, että monet etelässä pakotettiin punakaartiin kuolemanrangaistuksen uhalla.
Vallankumous ei sanana viittaa järjettömään teurastukseen, mutta sitä se käytännössä on monesti tarkoittanut, riippumatta siitä onnistuiko eli ei. Vallankumousta saarnaavien - tai ainakin heidän kuulijoittensa - tulisi siksi innon ja paatoksen keskelläkin aina muistaa tuo asiansa kääntöpuoli. Näin siitäkin huolimatta, että sellainen tehokkaasti hillitsee vallankumouksen paloa.
Luokkasodan puuhamiehet eivät muistaneet, olivat kyvyttömiä arvioimaan voittonsa mahdollisuudet ja johdattivat siten sekä kannattajansa, vastustajansa että kaikki sivullisetkin lupaamansa ihanuuden sijaan hirvittävään karastroofiin.
Toki oli työläisen asema oli ollut turvaton, mutta niin oli ajan tapaan jokaisen työllään itsensä elättävän tilanne rengistä pikkuvirkamieheen. Aseellinen vallankumous ei silloinkaan kuitenkaan ollut ainut eikä taatusti paras puhumattakaan edullisin tai järkevin keino parantaa tilannetta, etenkään kun maata jo pitkään oli hallittu parlamenttaarisen monarkian periaattein.
Tänään kun parlamentarismin keinot ja teho jo jotensakin tunnetaan, ymmärrettäneen myös paremmin neuvottelun ja sovittelun merkitys. Juuri luokkasodan ansiosta tiedetään, ettei niin huonoa kompromissiä olekaan, että aseisiin tarttumista sen sijaan kannattaisi edes leikkimielellä kuvitella.
Surullista huomata, mutta Irakissa samaa asiaa parhaillaan opetellaan. Opetuskin tullee olemaan sama ja voimme vain toivoa, ettei hinta sielläkin nouse mahdottomiin .