Varjeltu Koivisto

Mauno Koivisto-arkistot sulkeutuivat tohtori Juhani Suomelta, ilmeisesti, koska Koivisto-sarjan ensimmäinen osa "Pysähtyneisyyden aika" raivostutti ns. arvovaltaiset tahot. Esimerkiksi eduskunnan puhemies Paavo Lipponen kyseenalaisti hänen mielenterveytensä.

Suomen mukaan lähteet sulkeutuivat, koska hän aikoi jatkossa kirjoittaa 1)vanhan idänkaupan lakkauttamisesta, 2) pankkikriisistä ja 2) Koiviston suhtautumisesta Baltian maitten itsenäistymispyrkimyksiin.

Koiviston omat arkistot ovat tutkijoilta suljetut. Internetistä saattaa silti löytyä hyvin mielenkiintoista aineistoa. Käykääpä osoitteessa: Koiviston vastuu:

Jo johdannossa sanotaan, ettei massiivinen oikeudenloukkausten ketju olisi ollut mahdollinen ilman korkeimmalta taholta tullutta ohjausta ja suojelua.

Mauno Koivisto vaati peruskoron nostettavaksi yhdellä prosentilla, jotta kriisin vaikutukset jäisivät pienemmiksi. Muistan, kuinka eräs Vaasan Syp:n johtajista (ei Kouhi) väänsi itkua koska paikkaseudun suurin K-kauppias ei millään halunnut suostua koron nostamiseen.

Promeritissa on selostus presidentin oikeuspoliittisesta seminaarista, jonka katsotaan olleen oikeuslaitoksen käskyttämistä. Koivisto halusi ennen muuta varjella pankkeja. Pankit eivät saisi hävitä tulossa olevia oikeusjuttuja. Myös Suomessa ns. oikeus taipuu eliitin johdattelussa melko helposti.
Kirjassaan "Presidentin pankki" arvioi Antti-Pekka Pietilä Koiviston syksyllä 1995 yliopistolla pitämää luentoa mm. Seuraavasti:

"Presidenttinä Koivisto arvosteli mm. juristeja, jotka eivät hyväksyneet hänen kannattamaansa lievää rangaistuslinjaa talousrikollisia kohtaan." Korkeimman oikeuden synteihin kuului mm. että se "Tulkitsi pankki- ja velkakirjalakeja heikommassa asemassa olevan velallisen eduksi pankkia vastaan."

Onpas ollut KKO:lta törkeä teko olla heikomman puolella.
Jotta minun ei kuviteltaisi pelkästään jeesustelevan tunnustan nuoruuden – tai oikeammin keski-iän – synneistä sellaisen, joka vaivaa minua vieläkin; joskus herään yöllä omaan huutooni muistaessani, että äänestin Koivistoa presidentiksi.

Keskusteluun:

About Toimitus

Check Also

Minun kaupunkini, minun kehittämänä

Vaasan kaupunki kehittää asukaslähtöisempiä palveluita ja toimintatapoja osana Avoin kunta –hanketta. Ensimmäisenä tartutaan osallistumisen palveluihin …

Vastaa