Home / Tapahtumat /
Vanhojen ajoneuvojen ajotapahtuma Vaasassa 13.06. 2015

Vanhojen ajoneuvojen ajotapahtuma Vaasassa 13.06. 2015

Vaasan auto- ja moottorimuseo

Vanhojen ajoneuvojen ajotapahtuma Vaasassa ja sen lähiympäristössä 13.6.2015
Suomen ajoneuvohistoriallisen keskusliiton, SAHK ry:n, Valtakunnalliset Retkeilyajot kokoavat vanhojen ajoneuvojen harrastajat yhteen jo 56. kerran.

Tänä vuonna järjestelyvastuun kantaa Vaasan Veteraaniautoseura ry, joka järjestää Vaasa-ajon lauantaina 13.6.2015.

Retkeilyajoon kuuluu ajokilpailu ja asu-ajoneuvokilpailu.
Ensimmäinen ajoneuvo lähtee reitille Kasarmin kentältä klo 9.00 ja tulee maaliin iltapäivän kuluessa Kasarmin kentälle. Ajoreitti kiertelee Vaasan ja Mustasaaren alueella, ja reitin varrella on erilaisia kilpailutehtäviä. Taukopaikkana toimii Strömsö Vaasassa.

Ajoon voi osallistua sääntöjenmukaisella ajoneuvolla.

Yleisö voi tulla voi tulla ihailemaan ajoneuvoja lähtö- ja maalipaikalle, reitin varrelle tai rastipaikoille.

Kuva: arkistokuva

About Tapio Parkkari

Olen eläkkeellä oleva toimittaja. Yli 50-vuotisen toimittajaurani aikana olen työskennellyt mm. Yleisradiossa, STT:llä, Kansan Ääni-lehdessä, Radio Vaasassa ja ennen eläkkeelle siirtymistä kaupunkilehti Uusi Vaasalainen päätloimittajana. Tämän lisäksi lukematon joukko erilaisia media-alan töitä. mm. kolumnistina 2 vuotta Viva-aikakausilaehdessä. 2.2. 2005 perustin vaasalaisia.info kaupunkiblogi sivuston, joka täyttää nyt päiväni. Lisäksi ylläpidän Vaasalaisia infoa facebookissa, Tapio Parkkari facesivua, Omavaraisuus laajasti facesivua ja Leif Färdinng "Onnen Poika" fb-sivuja sekä Vaasapedia kaupunkisanakirjaa.

Check Also

Sofi Oksanen kirkasti suomikuvaa Saksassa

Sofi Oksanen, sauna ja suomenruotsalaisuus loivat Saksassa Suomi-kuvaa Tuore väitöskirja kertoo, että lehdistö nosti Frankfurtin …

Vastaa