Home / Tapahtumat / Väitös – Analyysimenetelmällä selkeyttä tietomassojen rakenteisiin

Väitös – Analyysimenetelmällä selkeyttä tietomassojen rakenteisiin

Väitös

Analyysimenetelmällä selkeyttä tietomassojen rakenteisiin

Teemu Mäenpää on etsinyt tietotekniikan alaan kuuluvassa väitöskirjassaan keinoja, joiden avulla monimutkaiset tietorakenteet voidaan esittää relaatiotietokannan muodossa ja saada siten niiden tietosisällöt helpommin hyödynnettävään muotoon.

– Tiedon tehokas hyödyntäminen edellyttää, että tiedolla on selkeästi määritelty rakenne ja järkevästi määritellyt suhteet, sanoo Mäenpää.

Aihe on ajankohtainen, sillä monimutkaiset ja jäsentymättömät tietorakenteet ovat nousseet tutkimusteemaksi tekniikoiden kuten web 2.0:n ja big datan yleistyessä.

Väitöstutkimuksessa tarkasteltiin sekä relaatiomallia että vierekkyysmallia. Relaatiomalli kuvastaa relaatiotietokannan ”sääntöjä” ja vierekkyysmalli on tiedon esittämismalli, jonka keskeinen elementti on vierekkyysrelaatiojärjestelmä.

Mäenpää tutki samankaltaisuuksia näiden kahden tiedonesittämistavan eli relaatiotietokannan sekä vierekkyysrelaatiojärjestelmän välillä. Hän halusi saada vastauksen sille, miten näitä samankaltaisuuksia voitaisiin soveltaa tai hyödyntää.

Aiemmissa tutkimuksissa oli todettu, että relaatiotietokanta voidaan esittää vierekkyysrelaatiojärjestelmänä.

Vierekkyysrelaatiojärjestelmä voitiin muuntaa takaisin relaatiotietokannaksi

Mäenpää pyrki tutkimuksessa tunnistamaan relaatiotietokannan osat kyseistä tietokantaa kuvaavasta graafista. Löydetyt tekijät kuten solmun asteluku, lehtisolmut ja niiden vanhemmat, dominointi ja polun muodostava solmujoukko mahdollistivat vierekkyysrelaatiojärjestelmän muuntamisen takaisin relaatiotietokannaksi.

– Takaisinmuuntamisen ehdoton edellytys oli tunnistaa yksilöitäviä tietoja kuvaavat solmut. Näiden solmujen ympärille voidaan muodostaa tietueet ja niiden kokoelmat eli relaatiot, sanoo Mäenpää.

Lisäksi Mäenpään mukaan voitiin määrittää relaatioiden väliset riippuvuudet tarkastelemalla yksilöiviä tietoja kuvaavia solmujen välisiä naapurussuhteita.

– Tutkimustulosten pohjalta myös vierekkyysmallia ja sen määritelmiä täydennettiin.

Väitöstutkimuksessa keskityttiin rajatusti vierekkyysrelaatiojärjestelmää esittäviin graafeihin.

–Tulevaisuudessa mallia voidaan kehittää siten, että sen avulla voidaan löytää tietokantamaiset rakenteet jäsentymättömistä datamassoista ja siten saada näiden rakenteiden tiedot hyödynnettävämpään muotoon, Mäenpää arvioi.

Väittelijän tiedot

Teemu Mäenpää on syntynyt vuonna 1978 Lapualla. Hän kirjoitti ylioppilaaksi vuonna 1997 Lapuan lukiosta. Kauppatieteiden ylioppilaaksi hän valmistui vuonna 2006 Vaasan Yliopistosta.

Mäenpää oli tohtorikoulutettavana vuosina 2009-2015 Vaasan yliopiston Teknillisen tiedekunnan Tieto- ja tietoliikennetekniikan yksikössä. Hän toimii nykyisin samassa yksikössä yliopisto-opettajana.

Väitöstiedot

KTM Teemu Mäenpään tietotekniikan alaan kuuluva väitöskirjatutkimus ”Utilization of adjacency model in graph analysis”  tarkastetaan perjantaina 25.9.2015 klo 12 alkaen Vaasan Yliopistossa auditorio Nississä (Tritonia). Vastaväittäjänä tilaisuudessa toimii professori Ismo Hakala (Kokkolan yliopistokeskus Chydenius) ja kustoksena professori (emerita) Merja Wanne.

 

 

About Tapio Parkkari

Olen eläkkeellä oleva toimittaja. Yli 50-vuotisen toimittajaurani aikana olen työskennellyt mm. Yleisradiossa, STT:llä, Kansan Ääni-lehdessä, Radio Vaasassa ja ennen eläkkeelle siirtymistä kaupunkilehti Uusi Vaasalainen päätloimittajana. Tämän lisäksi lukematon joukko erilaisia media-alan töitä. mm. kolumnistina 2 vuotta Viva-aikakausilaehdessä. 2.2. 2005 perustin vaasalaisia.info kaupunkiblogi sivuston, joka täyttää nyt päiväni. Lisäksi ylläpidän Vaasalaisia infoa facebookissa, Tapio Parkkari facesivua, Omavaraisuus laajasti facesivua ja Leif Färdinng "Onnen Poika" fb-sivuja sekä Vaasapedia kaupunkisanakirjaa.

Check Also

Sofi Oksanen kirkasti suomikuvaa Saksassa

Sofi Oksanen, sauna ja suomenruotsalaisuus loivat Saksassa Suomi-kuvaa Tuore väitöskirja kertoo, että lehdistö nosti Frankfurtin …

Vastaa