Home / Vaasa - kaikki tarpeellinen Vaasasta /
Vaasassa vesihuoltoa 100 vuotta

Vaasassa vesihuoltoa 100 vuotta

Vaasassa vesihuoltoa 100 vuotta 1.4.2015

juhlan kunniaksi yleisökilpailu

Vedellä on suuri merkitys Vaasan historiassa, sillä rannikolla juomaveden saanti on aina ollut haasteellista. Monien viivästysten jälkeen Vaasassa koitti historiallinen hetki 1.4.1915, jolloin vettä pumpattiin ensimmäisen kerran kulutukseen Kauppatorin palopostin kautta.

Samana vuotta otettiin myös Vaasan vesitorni käyttöön. Vaasan vesitorni onkin Suomen vanhin käytössä oleva vesitorni – vaikkakin nykyään vesitornit toimivat enää lähinnä paineen tasaajina. Vaasan kaupungin ja Mustasaaren kunnan jätevesien käsittelyyn suunniteltu Påttin keskuspuhdistamo valmistui vuonna 1971.

Vaasan seudulla on tänä päivänä merkittävästi yli kuntarajojen ulottuvaa yhteistoimintaa. Toiminta-alue on laajentunut – Vaasan Vesi toimittaa noin 70 000 asukkaalle talousveden, Vaasan lisäksi myös osaan Mustasaarta, sekä ottaa vastaan jätevettä Mustasaaresta ja Maalahdesta.

Vaasan Vesi viettää 100-vuotisjuhlapäivää työn merkeissä, eikä säästösyistä erillisiä juhlia pidetä. Osana juhlavuotta Vaasan Vesi kampanjoi maaliskuussa Vaasan yläkouluissa yhdessä Vaasan kaupungin terveydenedistämisyksikön ja hammashuollon kanssa. Vesi janojuomaksi –kampanjan tietoiskujen tavoitteena oli kertoa veden vaikutuksesta suun terveydelle, elimistölle ja ympäristölle.


Vaasan Veden 100-vuotisjuhlan kunniaksi kilpailu

VASTAUSAIKAA 1.4. – 15.4.2015

Vaasalaiset ovat sadan vuoden ajan pohtineet ”Onko Vaasan Vesitorni vinossa?”
Vaasan Veden 100-vuotisjuhlan kunniaksi järjestämme kilpailun, jossa kysymme ”Onko vesitorni vinossa ja kuinka paljon?”

Kahden viikon ajan kilpailuun voi osallistua täyttämällä Vaasan Veden Internet-sivuilla sähköisen vastauslomakkeen yhteystietoineen. Taikka käymällä Vaasan Veden toimistolla täyttämässä paperisen lomakkeen, osoitteessa Valimontie 2 B, Vaasa. Toimisto on avoinna arkisin klo 8.00 – 15.30.

www.vaasanvesi.fi

About Tapio Parkkari

Olen eläkkeellä oleva toimittaja. Yli 50-vuotisen toimittajaurani aikana olen työskennellyt mm. Yleisradiossa, STT:llä, Kansan Ääni-lehdessä, Radio Vaasassa ja ennen eläkkeelle siirtymistä kaupunkilehti Uusi Vaasalainen päätloimittajana. Tämän lisäksi lukematon joukko erilaisia media-alan töitä. mm. kolumnistina 2 vuotta Viva-aikakausilaehdessä. 2.2. 2005 perustin vaasalaisia.info kaupunkiblogi sivuston, joka täyttää nyt päiväni. Lisäksi ylläpidän Vaasalaisia infoa facebookissa, Tapio Parkkari facesivua, Omavaraisuus laajasti facesivua ja Leif Färdinng "Onnen Poika" fb-sivuja sekä Vaasapedia kaupunkisanakirjaa.

Check Also

Minun kaupunkini, minun kehittämänä

Vaasan kaupunki kehittää asukaslähtöisempiä palveluita ja toimintatapoja osana Avoin kunta –hanketta. Ensimmäisenä tartutaan osallistumisen palveluihin …

Vastaa