Vaasassa tapahtuu


Vaasassa todella tapahtuu


Vaasassa on tämän syksyn aikana tapahtunut enenmmän kuin aikoihin ja nyt en tarkoita vain kaupunginjohdon lahjusepäilyjä tai tiemestareiden tehtailemia epärehellisiä kilometrikorvauksia. Kaupunkisuunnittelu ja yksityiset toimijat ovat saanneet seisovan veden liikkeelle. Tätä hämmentelyä pitää nyt vain jatkaa.

Paljon on suunnitelmia mutta on jotain tehtykin. Kesällä vaasalaisia hämmästytti Halli Oy:n ja arkkitejhtitoimisto Aitoaho&Viljasen suunnitelma Vaasapuistikon alle louhittavasta 8000 neliömetrin kauppakaeskuksesta ja torin päälle tulevasta kahdesta n. 500 neliömetrin kauppapaikasta.

Vain muutama päivä sitten Halli Oy kertoi ostaneensa ns. Nordean kiinteistön, johon kuuluu idea rakentaa kulkuyhteys Alatorin varrella olevista liikeistä toiseen aina Hovioikeudenpuistikolta Vaasapuistikollle. Eteenpäinmenoa tapahtuuu myös kaupunginrannan suunnittelussa. Vaasan kaupunginhallitus päätti maanantaina kutsua viisi arkkitehjtitoimistoa suunnittelukilpailuun, jonka tarkoituksena on sisäsatamanja yliopistorannan välisen alueen suunnittelu. Jokainen viidesta arkkitehtitoimistosta saa kilpailuehdotuksestaan 12 000 euron palkkion. Tämä kaikki on potisiivista

Negatiiviselle puolell on kirjattava mm. Kaupunginteatterin johtaja Markus Packalénin huoli siitä, että jatkossa teatteriesityksiä joudutaan vähentämään. Teatterinjohtaja pelkää aiheellisesti, että kaupungin tiedossa olevat rahoitusongelmat heijastuvat pian myös kaupunginteateriin.

Kaupungin kurja rahatilanne tuntuu myös arkipäivässä muulla tavoin. Kaupungin perhepäivähoitajat ovat joutunet Vaasan leikkipuistojen siivoojiksi, koska kaupunki ei ole järjestänyt leikkipuistoihin siivoojia. JOnkun on siivottava ilkitöiden ja kloiranomistajien lemmikkien jätökset.

Tiedossa on myös kaupungin tehotuntivimma. Nyt puristetaan ulos kaikki mahdollinen. Jos kaikki suunnitelmat toteutuvat, ne tulevat koskemaan ensimmäisinä niitä, joilla on kaikista heikoin puolustuskyky eli lapsia, lapsiperheitä ja vanhuksia.

About Toimitus

Check Also

Minun kaupunkini, minun kehittämänä

Vaasan kaupunki kehittää asukaslähtöisempiä palveluita ja toimintatapoja osana Avoin kunta –hanketta. Ensimmäisenä tartutaan osallistumisen palveluihin …

Vastaa