Vanhuskysymyksen lopullinen ratkaisu

Vaasapedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Vanhuskysymyksen lopullinen ratkaisu?

Näyttelijä Anitta Niemi kertoi Tv1:ssä Mirja Pyykön haastattelussa 2001, ettei hänelle tajun palattua koskaan kerrottu missä hän oli ja miksi, mitä hänelle tehdään ja miksi. Kohtelu sairaalassa oli ylimielistä ja kylmäkiskoista. Toivoa ei annettu jos kohta ei vietykään.

Anitta Niemen haastattelu nostatti valtavan kirjeitten tulvan lehtien lukijapalstoille. Häntä kiitettiin, koska vastaavia tapauksia oli paljon, mutta toki Niemeä myös arvosteltiin. Esimerkiksi Laura Lipponen Kölnistä oli harmistunut Niemen kritiikistä. Hän myöntää sen, että yksittäisiä tapauksia on, mutta kokonaisuutena katsoen suomalainen sairaanhoito on korkeatasoista.

Potilaita liikaa ja hoitajia liian vähän

Silloin tällöin nousee potilaitten kohtelu keskustelun aiheeksi myös Vaasassa, vanhusten kohtelu varsinkin. Karmeimmat valitukset saattavat tuottaa vastauksen, jossa omaisen kertomus äitinsä/isänsä kohtelusta kiistetään jyrkästi. Aivan kuin sairaalan edustaja ymmärtäisi sen, että totuus pysyy tuntemattomana uskomattomuutensa tähden.

Toki vaasalaisia sairaaloita ja niissä annettavaa hoitoa myös kiitetään. Ymmärretään se, että sairaaloissa on tulenpalava kiire ja ihmisiä paljon, potilaita liikaa ja hoitajia liian vähän. Seuraava tapaus sattui syyskuussa 2001.

Ajettiinko teräsfaari alas?

Teräsfaari palasi saaresta, pisti paatin kiinni ja meni tyttären luo, missä söi kuin hevonen ja meni sitten pihalle neuvomaan naapuria, joka pystytti aitaa:

- Älä jätä niitä helmoja niin pitkiksi. Ne mätänee kun ruoho kasvaa.

Poika Heikki ilmestyi jonkin ajan kuluttua paikalle viedäkseen ukon kotiin. Kun auto oli saatu käyntiin sanoi Åsvikin faari:

- Mennään sairaalan kautta. Jos ne kattois kun ottaa tuohon keuhkon paikkaan.

Faari otettiin sisään tutkimuksia varten, koska ikääkin oli niin paljon kuin 89 vuotta. Viikolla poika meni katsomaan. Entinen teräsfaari makasi sängyn pohjalla rauniona, jolle kuolema voisi tulla vain suurena vapahduksena. Heikki kysyi vilpittömän kauhistuneena:

- Kuinka minun tänne tuomani terve mies voi olla tuossa kunnossa? Mitä hänelle on tehty?

Keuhkovauriota hoidettiin vatsakipuna. Hoitaja sanoi huolehtivaan sävyyn:

- Voi voi kun hän on niin heikko. Kun hän on niin korkeassa iässäkin.

Poika vastasi, että kait hän nyt isänsä iän tietää. ”Mitä te olette syöttäneet hänelle?”

Vanhukselle oli syötetty voimakkaita vatsalääkkeitä. Poika suuttui:

-Minun isälläni on vatsa kuin valimon uuni. Ikänsä se on mättänyt sinne vähän mitä tahansa, eikä koskaan ole vatsakipu vaivannut.

Hoitaja yritti olla ärsyttämättä ja sanoi:

- Mutta tänne tuotaessa hän valitti vatsakipua.

- Eikä valittanut. Se mies ei valita. Minä toin hänet koska hän sanoi että keuhkoon pistää.

Alasajo selvästi tahallista

Heikki alkoi lämmetä tosissaan. Hän kysyi:

- Ettekö te tiedä mitä tästä osastosta kaupungilla puhutaan? On puhuttu jo kauan. Että te ajatte suhteellisen hyvässä kunnossa olevan potilaan alas viikossa parissa jos hän on teidän mielestänne liian vanha. Ensin häntä pidetään neljän hengen huoneessa, sitten kahden ja lopulta yksin. Siitä hänet onkin sitten helppo hoidella ruumishuoneelle. Hoitaja oli tulipunainen kasvoiltaan.

- Tutkikaa minun isäni keuhkot ja heti, poika vaati.

Hoitaja otti sovittelevan asenteen. Samalla tavalla rauhoitellaan riehuvaa vähämielistä:

- Voi voi kun lääkäreitten motivaatio on niin huono tutkimusten suhteen silloin kun potilas on näinkin iäkäs.

Mitä tapahtui Hippokrateen valalle?

Vai on lääkäreitten motivaatio tutkimukselle huono silloin kun potilas on vanha. Heikki oli niin hämmästynyt, ettei ollut saada sanaa suustaan. Vastahan lääkärit lakkoilivat kuukausitolkulla ja saivat viimein sellaiset korotukset, että motivaation pitäisi olla pilvissä! Entä mitä on tapahtunut Hippokrateen valalle?

Lääketieteen isän Hippokrateen vala korostaa potilaitten kärsimyksiä ymmärtävää ja vain heidän parhaaseensa pyrkivää asennetta. Hippokrateen vala on nykyisenkin lääkärinvalan pohjana, eikä valassa puhuta mitään siitä, että liian vanhan potilaan voi jättää heitteille.

Hippokrateen vala on ollut voimassa lähes 2500 vuotta. Onko se muuttunut Plutokrateen valaksi, jossa lääkärit säästöpolitiikan vaatimusten mukaisesti lupaavat auttaa elämänhalunsa- ja kykynsä menettäneet rajan yli?

Valitsemaan on aina jouduttu. Lääkärit ovat joutuneet tekemään valinnat hoidon onnistumisedellytysten ja sairaalan taloudellisen tilanteen pohjalta. Valitsemisen täytyy olla vaikeata. Jos harkinta hoidosta tehdään kannattavuusperiaatteitten mukaan, liikutaan ideologis-taloudellisen armomurhan piirissä, eikä Suomessa tietääkseni ainakaan toistaiseksi ole hyväksytty lakia eutanasiasta.

Elämän arvo lasketaan markkoina

1990-luvun alussa keskusteltiin priorisoimisesta. Yhteiskunnan olisi laadittava säännöt siitä ketkä ovat riittävän arvokkaat hoidettaviksi ja ketkä eivät. Jaetaanko suomalaiset tulevaisuudessa kahteen kastiin sen perusteella kenellä on varaa maksaa hoidosta ja niihin, joilla ei. Tästä ei ole pitkä matka työttömyys- asunnottomuus- ja köyhyyskysymyksen lopulliseen ratkaisuun.

Heinäkuun kolmas 2002 antoi Helsingin kaupunginhallituksen silloinen puheenjohtaja Harry Bogolomoff lausunnon, jonka mukaan "lyhyet lisäajat elämänhalunsa- ja kykynsä menettäneille ihmisille ovat kyseenalaisia." Bogolomoffin mielestä lääkäreitten pitäisi pohtia tarkemmin, mitä sairauksia hoidetaan ja kuinka pitkälle. Samalla hän arvosteli Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin hallitusta siitä, että siellä on enemmän humanismia kuin taloudellisuutta.

Elämänhalun aste

Tehyn toinen varapuheenjohtaja Liisa Kivekäs piti Bogolomoffin puheita elämänhalunsa - ja kykynsä menettäneistä vaarallisina. On vaikeaa määritellä elämänhalun aste. Sairauden alussa se voi olla vähäinen, mutta kasvaa kuntoutuessa.

Arkkiatri Risto Pelkonen piti Bogolomoffin puheita joutavina ja muistutti siitä, että elämän arvoa ei voida muuttaa markoiksi. Odottaako meitä siis aikanaan säästölinjasta huolehtiva hoitajatar kirnun kokoisen vatsalääkepurkin kanssa kun vanhenemme; vaivuttaa narkoosiin ja hoitelee vähin äänin Öljymäen siimeksiin?

Voiko sairaanhoitaja, joka ei halua häiritä huonosti motivoituja lääkäreitä, todellakin päättää siitä olen elänyt tarpeeksi pitkään? Sellainen päätös vaatii etiikan sääntöjen perinpohjaista tuntemista: muunkin, kuin utilitaristisen, hyötyyn tähtäävän etiikan. Tullaanko tiikkaa painottamaan nyt kun hoitajia nyt ryhdytään kouluttamaan lääkäreiksi?

Faari kiukutteli vielä pitkään

Kuulin korvissani Vaasan keskussairaalan tiedottajan vastauksen: Mitään tällaista ei koskaan ole päässyt tapahtumaan. Tai sitten on kysymys korkeintaan inhimillisestä erehdyksestä. Kysymyksessä on väärinkäsitys. Teräsfaarin poika (kuten myöhemmin myös tytär) eivät ole ymmärtäneet isälleen annettavan hoidon luonnetta, vaan vetäneet hätäisiä johtopäätöksiä asioista, jotka ovat koulutetulle henkilökunnallekin vaikeita.

Ehkä kirjoittaja (siis minä) makselee vanhoja kaunoja, jne. En maksele. Minua on aina kohdeltu hyvin Vaasan keskussairaalassa ja muissakin sairaaloissa joissa olen joko vapaaehtoisesti tai pakolla vieraillut. Minulle kerrotaan vastaavista tapauksista lähes viikoittain.

Mielenkiintoisin on tapaus, jossa vierailija yritettiin syyllistää hoitajan tekemästä törkeästä laiminlyönnistä. Teräsfaari alkoi voida paremmin heti kun häneen lakattiin pumppaamasta vatsalääkkeitä. Pian hän jo kiukutteli täyttä päätä. Tänään faari jo kulkee Öljymäen siimeksissä, mutta ylitti rajan ilman hoitohenkilökunnan apua.

Ongelma todellinen ja yleinen

Helsinkiläinen Terttu Pekkarinen valitti isänsä "hoidosta" Euroopan ihmisoikeustuomioistuimeen (IL 2.5.-06). Uuno Pekkarinen sidottiin sänkyyn ja hänelle syötettiin psyykenlääkkeitä, vaikka hän ei niitä tarvinnut. Terttu Pekkarinen joutui taistelemaan saadakseen isänsä pois sairaalasta.

Vanhuksesta tulee sairaalan vanki, hän sanoi. Omaisilla ei ole juuri mitään sanomista. Lääkäri oli sanonut, että potilas on elänyt jo kymmenen vuotta yli miehen keski-iän ja on luopumisen aika.

Kannattaako myös maan hallitus passiivista eutanasiaa, armomurhia, säästösyistä?

Jorma Ojaharju