Vaasa tunnettin kaivojen kaupunkina

Vaasapedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Vaasa tunnettiin ennen kaivojen kaupunkina

Ennen Suomen sotaa, josta Runeberg runoili, jo vuonna 1800 jouluna annettiin maamme ensimmäinen virallinen rakennusjärjestyssääntö. Vaasassakin sittemmin joka tontilla tuli olla kaivo. Toreilla ja yleisillä paikoilla kaivot olivat tarkasti määritelty ja piirustukset vahvistettu virastoissa. Kirkkopuistikossakin oli aikoinaan kaivo ruotsalaisen lyseon (ent. raatihuone) ja kirkon välillä. Ja Rantakadulla Edenin talon edessä jalkakäytävällä ja yksi Hovioikeudenpuistossa. Maasillan takana olivat hyvästä vedestä kuuluisat Mäkikaivo ja Tammikaivo, Pitkäkatu 25:ssä oli kuuluisa pihakaivo, joka sitten siirrettiin kuulemma Vanhaan Vaasaan. Hovioikeudenpuiston saneerauksen ja putsauksen yhteydessä oli merkitty budjettiin ’kaivon maalaus, kaksi sivellystä keltaisella värillä’. Tämä vuonna 1876.

Tutut katukaivot

Kaupungin ’isän’ C. A. Setterbergin suunnitelmissa oli näitä katukaivoja merkitty viisi puistikkojen risteyksiin. Näin ne palvelivat kolmea, neljää kaupunginosaa. Rivien välistä voidaan lukea, että kyseessä tässä kaivosasiassa oli Vaasalle niin tyypillinen neuroottinen tulipalon pelko – eikä syyttä, olihan kaupunki jo kerran palanut v. 1852.

Lisää turvallisuutta loivat nimenomaan tälle kaupungille tyypilliset palokadut eli pränkkärit. Niitä turisti vaan ihmettelee tänä päivänä – niitä muuten voisi ehkä hyödyntää muutenkin kuin veneiden telakoina talvisaikaan. Uuden Hallitar-talon sivuitse kulkeva palokatu jo koristellaan istutuksilla ensi kesänä ja se on sitten varsinainen kävelykatu – niistä nimi sille?

Antellin kaivo on ent. Tiklas-tehtaan luona Kauppapuistikolla. Nimi tulee siitä, että se on siirretty siihen Antellin pihalta Koulukatu 1:stä 15 vuotta sitten. Siinä on itämaistyyppinen notkokatto ja muuten se muistuttaa Hovioikeudenpuistikon kaivoa Suomen Pankin tuntumassa. Se on kai tunnetuin ja turisteillekin tuttu keskeisen sijaintinsa vuoksi.

Kirkkopuistikko 8:n tuntumassa oleva kaivo on ehkä vanhin ja siinä on merkkejä uusgoottilaisesta puukirkosta.

Neljäs näitä katukaivoja oli Kauppapuistikon ja Vaasanpuistikon kulmassa, missä on se pikkuriikkinen ja surkuhupaisa ns. suihkukaivo Wiikaren edessä. Näillä katukaivoilla oli ihan päivittäistä käytännön merkitystä, sillä niillä vossikat eli hevosajurit juottivat hevosensa. Viides oli merkitty Kauppapuistikon ja Korsholmanpuistikon risteykseen – sitä vaan ei koskaan rakennettu. Se tavallaan korvattiin tällä Suomen Pankin kohdalla olevalla kaivolla. Se oli muuten suunniteltu jokseenkin Topeliuksen patsaan kohdalle, mutta haluttiin jättää avoin näkymä upealle kirkolle pitkin Kirkkopuistikkoa. Näkymät peitti sittemmin tämä Topelius. Se tyttö muuten siinä on nimeltään Mielikki ja kuvanveistäjän tytär. Tosi on!

Vesiasioita miettiessä tuli mieleen, että Vaasan ensimmäinen oikea vesijohto oli Hietarsaarenkatu 3:ssa. Se oli arkkitehti Stenforsin talo ja pihalla oli kaivo, johon lisävettä saatiin Vaskiluodosta. Piharakennuksen vintillä oli iso vesisäiliö ja sinne talkkari hiki hatussa pumppasi veden ja sieltä korkeuksista se paineella tuli talon tarpeisiin.

Useita kaivoja oli Koulukadulla. Raastuvankadulla oli järeäkantinen pihakaivo raatimies Rewellin pihalla ja sen kansi oli jumalattomalla munalukolla suljettu kuivana aikana – eivät päässeet naapurit verottamaan kaivoa.

Nämä kolme jäljellä olevaa puistikkokaivoa ovat kauniita katukuvan koristeita. Nykyihmiselle vesi on ihan itsestään selvä asia – kunhan kraanaa vääntää, niin tulee kylmää ja lämmintä vettä kuten haluaa. Ennen oli toisin. Esimerkiksi kun tätä kaupunkia mietittiin Klemetinniemelle, niin vastustajat vetosivat niemen huonoon vesitilanteeseen: vähän, huonoa ja ruskeaa oli kommentti. Aikoinaan Palosaaren satamaan juomavesi tuotiin ajoittain Vanhasta Vaasasta ajopeleillä, vettä kun oli niukasti.

Ei kannettu vesi kaivoissa pysy, mutta edellä mainittu Hietasaarenkatu 3:n vesijohtovesi, Vaasan ensimmäinen ’kannettiin’ kyllä ajuripelillä Vaskiluodosta ja ilmeisesti pysyi kaivoissa.

Peku Haapalinna