Vaasa muuttuva kaupunki 20

Vaasapedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Vaasa - muuttuva kaupunki 20

Vuosisadan ensimmäisellä kymmenellä oli Vaasassa kolme komeaa kivitaloa, joita Helsingin herrat kadehtivat. Ne olivat Hartmannin talo, Helsingin pankin talo ja Wasaborg. Viimemainittu kulki myös nimellä 'Kahvikomppanian talo'. Kahden ensinmainitun historia ja vaiheet ovat tarkkaan tutkitut ja kirjatut ja myös tässä kirjoitussarjassa käsitelty.

Oy Wasaborg sijaitsee Vaasanpuistikon ja Raastuvankadun kulmassa ja sen virallinen osoite on Raastuvankatu 21. Sen historiaa ei kukaan, kumma kyllä, ole virallisesti tutkinut ja kirjoihin kirjannut. Maisteri Mirjam Lehtikanto, joka on Vaasan talojen historian ekspertti, toteaa että Wasaborg Oy ja kaupungin instanssit ovat hänen apuaan tähän pyytäneet, mutta työ on vaivalloista, tarkkaa ja aikaa vaativaa ja se on häneltä vilahtanut ohi. Uusi Vaasalainen tekikin pioneerityötä ottaessaan asioista vihiä!

Kun Fr. Holmberg huusi tämän maa-alueen itselleen 1856 oli hän alueen kolmas maarekisteriin merkitty omistaja. Jo seuraavana vuonna 1857 sen osti häneltä varsin tunnettu liikemies Gyllenberg. Aikakirjoista ei selviä joko hän jotain rakensi tähän, mutta tuskin. Häneltä maan osti 1863 kauppias Mannelin ja hän rakensi siihen veikeän nätin talon, joka kauan kulki Mannelinin talon nimellä ja siitä on moniaita valokuviakin säilynyt. Tämä lienee alueen ensimmäinen rakennus.

Vuonna 1902 Mannelinin talon osti kauppias ja kroisoksenrikas mies nimeltään Sjöblom ja hän rakennutti nykyisen Wasaborgin ja tästä palkkioksi menikin samoihin aikoihin konkurssiin, olihan kyse todellisesta suurliikemiehestä.

Sjöblom oli Vapaakirkon vaikuttava hahmo ja vapaakirkkolainen myös oli talon arkkitehti Alexander Gauffin, ranskalaisilta opin saanut ajan julkkisten arkkitehti.

Katutasossa oli uskonnollisen kirjallisuuden kirjakauppa, omistaja tietysti Sjöblom, joka oli myös tunnettu sen ajan Spies tahi Keihänen, hän näet järjesti Pohjanmaan suuren muuttoinvaasion Kanadaan vuosisadan alkukymmenillä.

maisteri Lehtikanto kertoo, että nuorena neitona päästyään ylioppilaaksi vuonna -21 hän osti vähittäiskaupalla, nyk. osamaksulla, ompelukoneen talossa sijaitsevalta Singerin ompelukonekaupasta. Oli heillä kuulema kotona kone, mutta oma ompelukone piti vaan tytön saada, lehtikanto naurahtaa.

Tunnettuja vaasalaisia siinä on asunut ainakin lääkäri Ludvig Lindström, lyseon rehtori "Vateeni" Ilmari Vainio ja kirjakauppias Kalle Kivistö, myös teatterimies.

Kahvikomppanian herkkuliike tuli siihen sotien jälkeen Poliisilaitosta vastapäiseen kulmaan ja siinä talo sai nuoremman polven suussa nimen Kahvikomppanian talo. Vanhempi polvi ei tänäänkään tätä nimeä tunnista, Lehtikantokaan ei ollut nimeä kuullut.

Joskus Kalle antoi kolikoita ja Kivistön Ymin kanssa heti kirmaistiin alakerran herkkukauppaan. Nythän siinä on monenmoista yrittäjää ja asukasta. Mm. kaupunginarkkitehti Asko Halme asuu siinä ja kahvikin on taas vahvasti kuvassa, kun Pauligin upea piirikonttori toimii siinä Vuorisen Valtterin ollessa purren peräsimessä.

Katsokaapa Vaasanpuistikolta Sokoksen puoleiselta jalkakäytävältä Oy Wasaborgin julkisivua - se on tosi upea, en yhtään ihmettele Helsingin herroja!

PEKU HAAPALINNA