Vaasa muuttuva kaupunki 13

Vaasapedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Vaasa - muuttuva kaupunki 13

Kuva: Johan Hagström
Kuva: Johan Hagström

Suomi on vesistöjen maa ja kalaisaa rantaa on paljon ja kalarantakin monessa kaupungissa. Vaasalaisten oma Kalaranta on maan paras ja mikäs siinä, se on kauppapaikka, viihtymäpaikka, venesatama ja pikkupoikien seikkailupaikka.

Kalaranta on suosittu. Sitä kuvaa sekin, että Pohjanmaan Museossa on runsaasti sitä kuvaavia valokuvia. Yllä oleva kuva on otettu tarkasti vuonna 1910. Sen on lahjoittanut Vaasan hyvin tunteva maisteri Mirjam Lehtikanto. Siinä näkyy työasuisia ja pyhäpukeisia ihmisiä. Laiturikuvio ei juurikaan poikkea nykyisestä. Tuossa keskellähän etualalla on tänään Shellin meribensa-asema. Takana keskellä tarkkasilmäinen näkee sen kuuluisan m/s Böljanin. Siitä on jo eräässä osassa mainittu, mutta aina se on maininnan arvoinen.

Böljan liikennöi Vaasan ja Sundomin välillä. Sundomin päässä lähellä laituria oli seurakuntien kesäpaikka ja kovin suosittu olikin. Partiolippukunta Vaasan Metsäveikot liikehti paljon lähimaastossa. Ja oli suuri uroteko kun sillä ´pommilla´ pääsi joskus edestakaisin!

Sitä tehtiin Vasabladetin veljesten Gunnar, Sven ja Harry Sundquistin kanssa, kunhan bränkadun muilta puuhilta ehdittiin... Sven on nyt lehdessä töissä, Harry Ruotsissa ja Gunnar saanut Ikuisuuden rauhan näiltä reissuilta.

- Kyl mä ny hyvä voi, vastasi G. kun näin hänet pari kuukautta ennen kuolemaansa kysyessäni että hur mår Du? Tässä on se juju, että jo kakaroina G. puhui aina suomea ja minä ruotsia, siis minkä osasimme ja niin meistä tuli kaksikielisiä, tapeltiinkin kyllä!

Kalahalli oli ja on luonnollisesti tutuin paikka. Nelkyt- ja viiskytluvulla siellä oli lohta runsaasti. Onko tänään? uskolliset astajat siellä tänäänkin asioivat. Ja kesäaamuna aistii Kalarannassa todellisen kesän meren suolaisen tuoksun kalanhajun kautta. Jyväskylän, Tampereen eikä Riihimäen ihminen näitä elämän hienouksia pääse kokemaan ...

Siinä kalahallin talossa on Pirkon kahvila, missä kalastajat, kalahallin ihmiset ja monet kaupunkilaiset kesäaamulla poikkeavat ihan omia aikojaan kokemaan tämän merenrantakaupungin henkeä kahvikupin ääressä ... monelle se on jokapäiväinen aamunavaus.

Vaasan Kalapäivä on jokakeväinen tapaus täällä ja kaupunkilaisia ja turisteja ajatellen Kalarannan seutu olisi hyvinkin hyödynnettävissä enemmänkin virkistystarkoituksiin. Kaupungin matkailulautakunta vaan ideoimaan...

Kalasatamana Kalaranta toimii tänä päivänä ja sitä kautta tulee se herkullinen tuore silakkakin vaasalaisille. Näin tuoretta ei monin paikoin saadakaan. Pirilaitaan ovat veneet täynnään silakkaa, kun kalastajat sattuvat sopiville apajille. Se on yöllä pyydettyä ja rantaan saapunut kuuden aikaan. Sopii mennä katsomaan näitä Pietarin kalansaaliita.

Jos joku vaasalainen on unohtanut Kalarannan, niin on syytä heti vaikka huomenaamulla poiketa sinne ja palata iloisena arkeen ja tajuta tämänkin Vaasan kaupunginosan harvinaisuuden arvon. Ja palaa varmasti uudelleen ...

PEKU HAAPALINNA