Uhkarohkea takaa-ajo yli Merenkurkun

Vaasapedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Pohjalainen 17 maaliskuuta 1999

Uhkarohkea takaa-ajo yli Merenkurkun

Jorma Ojaharju

Venäläinen kenraali Barclay de Tolly aloitti 17.3.1809, eli päivälleen 190 vuotta sitten 3 700 sotilaan kanssa ruotsalais-suomalaisten joukkojen takaa-ajon yli jäätyneen Merenkurkun. Uhkarohkea retki kuuluu maailman jääsodan huippuihin. Muita huippuja ovat Kaarle X:n marssi Juutinrauman yli Tanskaan vuonna 1658 ja venäläisten Bagrationin ja Kulnevin retki Ahvenanmaalta Ruotsin Grisslehamniin.

Napoleon oli voittanut Venäjän ja Itävallan armeijat Austerlitzin kolmen keisarin taistelussa 1805. Hän halusi koko Euroopan keisariksi, mutta Englanti ei halunnut mukaan tälläiseen Euroopan Unioniin. Englannin laivastoamiraali Horatio Nelson oli voittanut ranskalaiset Trafalgarin meritaistelussa, ja Napoleon katsoi tarvitsevansa Venäjää voidakseen nujertaa Englannin. Kauppasaarto olisi tehokas pehmittäjä.

Napoleon ja Venäjän Aleksanteri I tapasivat Tilsitissä vuonna 1807. Aleksanteri lupasi estää Ruotsin ja Englannin välisen kaksisuuntaisen kaupankäynnin. Napoleon puolestaan lupasi, että jos venäläisiä aluksia häirittäisiin tuossa tehtävässä, saisi Venäjä ottaa Suomen Ruotsilta. Yritys pakottaa Ruotsia noudattamaan saartoa johti Suomen sotaa.

Aleksanteri halusi hoitaa asian rauhanomaisesti ja yritti saada kuningas Kustaa IV Aadolfin luopumaan Suomesta lähettämälle tälle erilaisia kunniamerkkejä. Niitten vaikutus kääntyi kuitenkin vastakohdakseen ja Kustaa kutsui Englannin laivaston apuun Tanskan vesille. Ruotsin Pietarin lähettiläs Curt von Stedink varoitti kuningasta. Hän sanoi, että Venäjä tulee ottamaan Suomen joka tapauksessa, mutta Kustaa IV Aadolf ei kuunnellut Suomi ei kiinnostanut häntä.

Aleksanteri I pyysi ”petturi” Yrjö Maunu Sprengtportenin, Kustaa III:n entisen suosikin laatiman hyökkäystaktiikan. Sprengtporten oli puhunut Suomen asiasta jo Katariina Suurelle ja korostanut sitä, että Ruotsi tulisi aina kohtelemaan Suomea siirtomaana; Suomi kehittyisi vain Venäjän vallan alla. Turun hovioikeus tuomitsi Sprengtportenin kuolemaan ja vuodesta 1786 saakka hän oli asunut Pietarissa. Sprengtporten laati taktiikan, mutta sai Aleksanterin lupaamaan, että Suomi saa säilyttää vanhat lakinsa, vallitsevan yhteiskuntajärjestelmän ja uskontonsa.

Kahden vuorokauden marssi Valassaarille

Suomi valloitettiin ja Venäjä aloitti sodan Ruotsia vastaan. Itsensä keisarin aloitteesta ylitettiin jäätynyt Pohjanlahti kolmesta kohdasta: Vaasa-Uumaja, Turku-Ahvenanmaa-Grisslehamn ja Oulu-Tornio. Ruhtinas Golitzyn ja kreivi Tolstoi valitsivat kymmenkunta kasakkaa tunnustelijoiksi Merenkurkkuun. Nämä ratsastivat Ruotsin Gaddenille saakka, palasivat ja antoivat jäätilannetta ja vihollisen näkyvää määrää koskevan raportin.

Kenraali de Tolly määrättiin ajamaan takaa Ruotsi-Suomen joukkoja. Sotaretki alkoi Vanhasta Vaasasta 17.3.1809. Kartan mukaan marssittiin tuonaikaisia maanteita pitkin suunnilleen sinne, mistä Raippaluodon riippusilta alkaa, mentiin jään yli ja jatkettiin Björkön läpi Valassaarille. Matka kesti 2 vuorokautta. Olisivatko Ruotsalaiset voineet voittaa?

Joukot yöpyivät paljaan taivaan alla. Liikkeelle lähdettiin 20.3. kello viisi aamulla. Pyry oli hävittänyt kasakoitten kuusenhavuilla merkitsemän reitin. Ahtojäät muodosivat valtavia kasaumia ja railot olivat peittyneet ohuen lumipeitteen alle, joten matkan teko oli äärimmäisen vaarallista. Pakko ei alkumatkasta noussut yli 15 asteen, joten de Tolly saattoi antaa miestensä levätä keskellä jäälakeutta. Myöhään illalla venäläiset saapuivat Gaddenin majakalle(Holmögadden), missä jälleen yövyttiin paljaan taivaan alla, nyt jo 30 asteen pakkasella.

Ruotsalaisilla olisi ollut mahdollisuus yllättää vihollinen tuona yönä. Armoton pakkanen oli lamauttanut päiväkausia marssineet venäläiset. Olisiko miehistö, jotka keskittyivät vain säilymään hengissä yön yli, ollut taistelijoiksi? Joutava kysymys sillä ruotsalaiset eivät uskaltaneet yrittää; olihan huhu kasvattanut venäläisten määrän kymmeneksituhanneksi ja ruotsalaisia oli vain 700 miestä.

Sota katsottiin päättyneeksi

Hiljaisuuden jäälakeudella rikkoi vain silloin tällöin syntyvä uusi railo. Tähdet loistivat, mutta eivät lämmittäneet. Kun venäläiset viimein löysivät jäihin juuttuneen kauppalaivan, niin he paloittelivat sen polttopuiksi, sytyttivät nuotioita eri puolille ja pistivät viimein myös itse rungon palamaan. Tämä saattoi pelastaa heidät paleltumiselta.

Aamulla 22.3 marssi ensimmäinen osasto Uumajaan ja toinen kiersi sinne pohjoisen kautta. Ruotsiin venäläisten edeltä paennut Savon prikaatin päällikkö, kenraali Johan Adam Cronstedt ei kuitenkaan enään halunnut sotia. Ja saatuaan tiedon siitä, että kuningas Kustaa IV Aadolf oli vangittu mielenvikaisena, katsoi hän sodan päättyneeksi.

Kenraalit solmivat aselevon ja sopivat siitä, että ruotsalaiset joukot voisivat neljän päivän muona mukanaan siirtyä Härnösandiin, mutta kaikki muu jätettäisiin venäläisille. Sotilaat saivat luvan ryöstää jäljelle jääneet varastot. Ensi töikseen he vetivät päänsä täyteen ja uhkasivat kapinalla. Venäläisten huojennukseksi piti Cronstedt omat miehensä kurissa ja vakavamilta seurauksilta vältyttiin.

Ruotsalaiset antoivat venäläisille paluumatkaa varten muonaa, tiennäytäjiä ja hevosia. Paluu alkoi 27.3.1809.

Valassaarten 400 vainajaa

Paluumatkalla yllätti venäläiset hirmuinen etelämyrsky. Matkaa oli huonon näkyvyyden vuoksi tehtävä kompassin avulla. Sokkona ponnistellen ja usein eksyen he pääsivät Valassaarille ja ryhtyivät rakentamaan itselleen suojaa. Maihin noustiin Käringsskata-nimisellä niemellä. Hevosista ne, jotka katkoivat jalkansa ahtojäissä, oli pakko lopettaa.

Isojakin kiviä kammettiin irti ja kohotettiin muuriksi, jotta saatiin suojaa lumimyrskyltä ja jäätävältä viimalta. Näitä ryssänmuureja kutsutaan myös ryssänuuneiksi. Osia niitten jäänteistä on edelleen paikallaan. Perimätiedon mukaan osa uuneista on peräisin jo 1400-luvulta. Muurit rakennettiin puolipyöreiksi tai ovaalin muotoisiksi. Niissä oli aukko pohjoiseen, koska myrsky kävi etelästä.

Uumajasta palaajia jäätyi hengiltä ja kuoli nälkään. Storskärille jäi noin 400 ruumista, joita kukaan ei viitsinyt haudata. Barclay de Tolly sanoi myöhemmin merkinneensä tien Ruotsiin miestensä ruumiilla.

Tuhkakuppeja pääkalloista

Ruumiitten luku 400 on epätarkka. Kenraaliluutnantti Michailovski-Danilevski ei tahtonut tietää paleltuneista mitään. Hänen mukaansa paluu Vaasaan sujui onnellisesti. Keväällä 1809 paljastui joka tapauksessa lumen alta vainajia, joitten lukumäärä todisti murhenäytelmän laajuudesta. Vähitellen ruumiit mätänivät yhdessä vaatteitten kanssa ja vain vaalenneet luut jäivät jäljelle.

Kuvernööri antoi vasta 1890-luvun lopulla määräyksen luitten hautaamisesta. Mutta Vaasasta ja sen naapurikaupungeista tulleet veneilijät purkivat hautapaikkaa 1900-luvun alussa, veivät pääkalloja mennessään ja veistivät niistä tuhkakuppeja.

Viimein Meri Hahl-niminen nainen kyllästyi ja järjesti talkoot. Luut kerättiin isoon kuoppaan Ebbskärillä ja kivikummeli kasattiin niiden päälle. Tämän kertoi minulle 1970-luvulla Meri Hahlin Hangossa asuva hammaslääkäritytär.

Kolmannen vuoden kuluttua Suomen sodan päättymisestä, 1812, Napoleon hyökkäsi Venäjälle ja merkitsi tien Moskovaan miestensä ruumiilla. Ankara talvi kävi hänen armeijansa kimppuun ja vain 20 000 miestä selvisi hengissä takaisin.

Metropoliitta Leo ja vaasalainen ortodoksi kirkkoherra Raimo Huttu siunasivat luut Valassaarilla 15.10.1988. Kuningas Kustaa IV Aadolf vapautettiin aikanaan vankeudesta, hän matkusteli Euroopassa nimellä eversti Gustav Gustavsson ja kuoli Saksassa vuonna 1839. Psykiatrinen peruste kuninkaan pidättämiselle on herättänyt keskustelua jälkeenpäin.