Teatteritalon kummitus

Vaasapedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Jussi Kangas

Teatteritalon kummitus: Ikuinen kellarinkiertäjä

Minut on kuulemma nähty teatteritalon ullakolla, mutta sen on täytynyt olla joku toinen. Minun valtakuntaani on talon kellari, siellä minut on joku saattanut nähdä. Mitä minä ullakolla tekisin? Kellariin minun päättymätön painajaiseni liittyy, jos haluatte tietää.

- Ja kerron vaikka ette haluaisikaan.

Olen Teerimäen Sameli, vaasalaisen työväenliikkeen aktivisti ja pitkäaikainen kaupunginvaltuutettu. Toimin nuorempana työväentalon talonmiehenä ja asuin perheineni pihanpuolella olevassa talossa. Hyvä ystäväni Mäenpään Mikko asui Rauhankadun toisella puolen ja vietti paljon aikaansa kanssani työväentalon erilaisia hommia tehden. Mikko oli lasimestari ja oli myös palava työväenaatteen mies. Toinen hyvä ystäväni oli Pohjanmaan Peltitehtaan johtaja Nyman, etunimi vain on unohtunut. Kun Mäenpää ja Nyman kävelivät rinnakkain Pitkälläkadulla, tuttavat sanoivat: siinä taas menevät Majakka ja Perävaunu. Mikko oli se Majakka. Painajaiseni alkoi keskiviikkoon syyskuun 17. päivään vuonna 1930. Silloin poliisit ja lapualaiset tulivat suurella joukolla työväentalolle tekemään tarkastusta. Joku oli ilmiantanut, että talossa on asekätkö ja suunnitteilla on työväen uusi vallankumousyritys. Talo tutkittiin ullakolta kellariin, ja sieltä se löytyi. Kellariin oli muurattu valeseinä, jonka takaa löytyi kymmenittäin venäläisiä kiväärejä ja suuri määrä panoksia.

Minut pidätettiin ja kuulusteltiin - kuka ja milloin aseet oli kätkenyt? Poliisi ei uskonut, kun väitin etten tiennyt kätköstä mitään. Enkä todellakaan tiennyt. Myös Mikko pidätettiin, ja kuulusteluissa poliisit nykivät häntä leukaparrasta. Mutta eihän Mikkokaan tiennyt. Nyman ei kuulusteluissa mukamas tuntenut kumpaakaan meistä.

Työväenyhdistys joutui tietysti epäilyjen varjoon ja lapualaiset vaativat poliisilta kovia toimia. Minun, joka olin talonmiehenä, edellytettiin olevan tietoinen mitä talossa tapahtuu, koska aivan pienellä toimenpiteillä ei kokonaista seinää muurattu. Mutta että minä en tiennyt, sitä eivät uskoneet poliisi taikka työväenyhdistys. Minut irtisanottiin toimestani ja menetin perheeni asunnon. Jouduin hankkimaan uuden asunnon, mutta sen ja uuden työn saaminen ei pula-aikana ollutkaan aivan helppo juttu.

En koko elämäni aikana päässyt eroon painajaisestani. Minua vaivasi jatkuvasti se, kuka ja milloin ne aseet sinne kellariin kätki. Olen miettinyt pääni puhki, milloin se olisi voinut tapahtua? Tehtiinhän talossa remontteja aina silloin tällöin, erityisesti sen kapinatalven –18 jälkeen, kun taloa asuttaneet suojeluskuntalaiset mellastivat talon sisustuksen päreiksi. Silloin kellariin tuotiin tiiliä ja muurareitten työkalut olivat suurissa laatikoissa, ehkäpä niissä aseet voitiin tuoda.

Olen siitä saakka kierrellyt työväentalon kellarissa ja etsinyt jotain johtolankaa, mistä saisin kätkijät selville. En ilmiantaakseni poliisille, vaan saadakseni heidät todistamaan yhdistykselle, että minä olen syytön ja tietämätön tapahtumasta. Toisinaan Mikko on mukanani. Otin myös arkkitehti Stenforsin piirustukset kellarikerroksesta verratakseni, voisiko jossakin olla vielä salaseinä. Nuo ystäväni voinevat kertoa teille, että olen rehellinen mies enkä olisi voinut tehdä tuota asekätkentää.

Silloinkin, kun suojeluskuntalaisten toimesta alettiin riisua venäläisiä aseista, palautimme venäläisiltä saamamme aseet. Ne muutamat kiväärit, jotka sitten löytyivät näyttämön alta, oli puhdas unohdus. Mutta minä en niistäkään mitään tiennyt, ehkä kätkijä toimi ennen aseiden palautusta. Suojeluskunnan aloittaessa aseriisunnan, sulkeutui koko punakaartin johto työväentalolle, emmekä sekaantuneet tapahtumiin millään tavalla. Siksi nuo syytökset asekätkennästä ja uudesta kapinanvalmistelusta painavat minua erityisesti. Epäilyksen varjo jäi pysyvästi päälleni.

Saattaa olla, että iltahämärän hetkinä näette minut ja Mikon kellarin hämärässä, mutta ei tarvitse pelästyä. Olen teatterin ystävä. Kuljen omia teitäni joka ilta ja etsien todisteita tai johtolankoja. Niin olen tehnyt myös vuoden 1957 jälkeen jolloin jätin maallisen majani. Cui bono?