Tanu Manninen

Vaasapedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Tanu "Nälkä" Manninen
Vateeni, Koppelo, Vektori – monet opettajat ovat saaneet osuvan köllinimen. Vaasalaisten opettajien joukossa on kuitenkin yksi ylitse muiden. Hän on Nälkä eli kuvaamataidon opettaja ”Tanu” Tauno Manninen. Nälkä oli eläessään kaupungin rakastetuin pedagoki.

Nälkätaiteilija

Vaasalainen muistihirmu, Olavi Oksanen, muistelee Nälkää Vaasan Lyseon muistelmateoksessa ”Oi niitä aikoja” näin: ”Piirustuksenopettaja Tauno Manninen siirtyi eteläisimmiltä leveysasteilta Vaasan levyesasteelle vuonna 1934. Aluksi hän toimi kaksi vuotta Vaasan suomalaisen lyseon virkaatoimittavana piirustuksen ja kaunokirjoituksen opettajana sekä vuodesta 1936 viran vakinaisena haltijana vuoteen 1952, jonka jälkeen hän oli vastaavassa virassa Vaasan tyttölyseossa eläkkeelle siirtymiseensä vuoteen 1972 saakka.”


Päivätyönsä lisäksi Tanu ehti toimia useiden teattereiden, mm. Vaasan Työväenteatterin lavastajana ja Vaasan työväenopiston piirustuksen opettajana. Tämän lisäksi Tanu Manninen kuvitti mm- vaasalaisia joululehtiä ja muita tilapäisjulkaisuja.

Nälkä

Tanu oli ulkoiselta olemukseltaan pieni, jopa hintelä ja hänellä oli kuoppaiset kasvonpiirteet. Ilmeisesti juuri tästä syystä hän sai jo alkuaikoina haukkumanimen ”Nälkätaiteilija”, joka sitten aikojen saatossa liudentui Näläksi. Alun perin ilkeilyksi tarkoitettu nimi muuttui kunnianimeksi. Nälän vaimo, joka oli myös opettaja, kantoi tietysti korkonimeä Jano.

En enää tarkkaan muista milloin opin tuntemaan Tauno Jaakko Jalmari Mannisen, mutta arvelen sen tapahtuneen joskus 1960-luvun viimeisinä vuosina, jolloin hän oli vielä opettajan toimessaan. Tuttavuutemme kesti aina hänen kuolemaansa saakka. Meistä tuli ns. ”hyvänpäivän tuttuja”. Aina kun tapasimme, oli seurauksena pitkä keskustelutuokio, jopa vielä silloinkin kun Tanu ei enää jaksanut kunnolla kävellä, vaan oli liikkeellä polkupyöräänsä taluttaen. En tiedä on havainto oikea, mutta en nähnyt hänen koskaan ajavan polkupyörällä. Ehkä polkupyörä vastasi muiden rullaattoria.

Miltei jokainen keskustelumme koski vaasalaisuutta ja Vaasan historiaa nähtynä vaasalaisen taiteilijan silmin. Tanulla oli fantastinen muisti ja hän kertoili mielellään anekdootteja, joskus jopa pikkuhävyttömiä, vaasalaisen taiteilijayhteisön elämästä. Tanun puheesta välittyi kuva, että vielä 1960-luvun alussa vaasalainen taiteilijayhteisö oli verrattain tiivis. Yhteisön sisällä järjestettiin säännöllisesti juhlia ja inspiroituja tilaisuuksia, joiden aiheena saattoi olla vaikkapa ”itämainen budoaari”.

Tilaisuudet lavastettiin useimmiten Kauppapuistikolla nykyisen Citymarketin tontilla sijainneeseen Nyblinin valokuvaamon ateljeeriin. Muutaman kerran Tanu näytti valokuluvia näistä tilaisuuksista. En mene nyt vuosikymmenten jälkeen vannomaan, mutta olin tunnistavani valokuvista ainakin Tanun, Saimi Alapotin, Einari Uusikylän, Veikko Takalan. Joskus kuvassa oli mukana myös ateljeerin isäntä, valokuvaajamestari Eskil Eklund, joka itsekin maalasi. Kakkii rakastivat Tanua

Toinen leimallinen piirre näille katutapaamisille oli se, että ne keskeytettiin lukemattomia kertoja. Lähes aina keskeyttäjänä oli varttuneempi, mutta joskus myös nuorehko vaasalainen nainen, joka halusi vain sanoa jotain ystävällistä Tanulle. Näissä kohtaamisissa vallitsi lämmin ja aurinkoinen henki. Näki selvästi että Tanu oli tehnyt lähtemättömän vaikutuksen nuoreen vaasalaisen koulutyttöön. Hämmästyttävintä tässä oli se, että Tanu myös tunsi ja muisti useimmat häntä tervehtimään tulleet ja luonnehti aina ”tyttöjä” jollakin ystävällisellä lauseella heidän poistuttuaan.

Tanun mukana poistui Vaasasta jotain hyvin oleellista, persoona, josta voidaan sanoa, että ”kaikki rakastivat Tanua". Manninen kuoli 25.5.2002

Tapio Parkkari