Runoriihi: Kymmenen kynää

Vaasapedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

ISBN 952-91-6712-1

Kirjoittajaryhmä Runoriihi: Jaakko Heikkilä, Liisa Härkönen, Eeva Kontiokari, Taina Konttas, Eila Laasanen, Jaakko louhi, Maria Manner, Raija Rosti, Alli Salo ja Vieno Vaaranmaa Kansi: Ekman & Heikkinen Paino: Prohoc Oy

Kymmenen kokonaista kynää

Tämä Pohjanmaan taidetoimikunnan myöntämän valtionavustuksen turvin julkaistu kirja on jo toinen pätevä osoitus Runoriihiläisten kyvyistä pukea ajatuksensa hyvin soveliiasti muotoilluiksi runoiksi. Runoriihen metodihan on, että tekijät hakevat voimaa toinen toisiltaan eli perehtyvät toistensa materiaaleihin ja käyvät istunnoissa läpi toistensa ajatuksista putkahtaneita ideoita. Tavallista on, että he esimerkiksi kukin kirjoittavat oman versionsa jostain yhdessä alkuajatukseksi ottamastaan aihiosta ja vertailevat sitten tuloksia / tuotoksia, itse kunkin katsontakantaa tarkastellen ja sitä minne, miksi ja miten polku on ketäkin kuljettanut. Varmasti mielenkiintoista tällainen ja saattaa aina joskus olla hyvin palkitsevaakin jos vaikka sanakukka kaunein näin pääsee puhkeamaan. Mitään mullistavia kirjassa ei esitetä, mutta hienoja tekstejä paljon.

- Risto Jalonen