Risto Rasa

Vaasapedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Risto Rasa, entinen vaasanrunoilija

Risto Rasa syntyi Helsingissä 29.4.1954 ja asuu nykyään Somerolla, jossa hän toimii kirjastonhoitajana. Hän valmistui ylioppilaaksi Vaasan yhteiskoulusta ja suoritti kirjastotutkinnon Tampereen yliopistossa 1978. Jo 17-vuotiaana hän julkaisi vaasalaisena oppikoululaisena Otavan kautta runoteoksen Metsän seinä on vihreä ovi, vuonna 1971. Hän esikoisteoksellaan osoitti jo varhaiskypsyyttä ja kohta pikaa ilmestyi toinen runoteos ylioppilasvuotenaan; Kulkuri varpunen, vuonna 1973.

Risto Rasan runoista löytyy naivistista otetta, mutta myös avointa kokemusta. Yleensä hänen runonsa ovat miniatyyrejä, pieniä tuokiokuvia, hetken hengähdyksiä. /Olen taas tavannut tuttuja/ niin että en saa unta,/ kuuntelen sateen käyntejä ikkunalaudalla,/ tyynyä puristan kuin/ hyvää ystävää/. Vajaa neljäkymmentä vuotta sitten ei ollut vielä muotia harrastaa itämaistä tankarunoutta, mutta Rasan kokoelmassa se oli hyvin tyypillistä joko tietoisesti tai tiedostamattomalla tasolla. /Lehdet putoilevat ja lumi yhtäaikaa,/ älä sure mennyttä kesää,/ se on edessäpäin/.

Yhä vain ajankohtainen, Rasa runoilee ikuisuudelle. Hänen runonsa ovat läheisiä ja lämpimiä kuten myös hänen rakkausrunonsa. Runon tunnelma pelkistetysti nousee kotilieden lämpimästä. Mutta runo elää arjen elämässä yhtä sointuvasti: Joskus minulle tulee/ jonkun toisen ihmisen olo,/ niinkuin tänään kaupassa/ kun katselin/ miten myyjä tekee päivittäistä puuhaa/.

Me usein luulemme, että runoilija elää ainaisessa juhlatilassa ja varsinkin tuolloin 70-luvun alussa vielä V.A.Koskenniemen isänmaallisihanteellinen mielentila nostatti syviä tunteita. Se oli jotenkin niin tavattoman juhlallista. Mutta silloin Rasa laskeutui Hellaan pylväästä meidän arjen maailmaan. Ja siitäkin löytyi kauneus ja runollisuus. Rasan runoista löytää ihmisen ja luonnon välistä jännitettä: /Liikun hiljaa runkojen lomassa,/ en lakkaa ihmettelemästä/ miten valtava on oravan hyppy/. Tuntuu meren ja pihkan tuoksu/ männikön latvat tuulessa./ Runoilija, kirjailija ja kirjastonhoitaja Risto Rasa kävi Vaasassa hakemassa elämän eväät omalle uralleen.

Hän on julkaisuut edellä mainittujen runoteosten lisäksi; Hiljaa, nyt se laulaa 1974 Kaksi seppää 1976 Rantatiellä 1980 Laulu ennen muuttomatkaa 1982 Taivasalla 1987 Tuhat purjetta 1992. Hän saanut seuraavat palkinnot: Suuren Suomalaisen Kirjakerhon tunnustuspalkinto 1978, Einari Vuorelan "Korpirastas"-reliefi 1989, WSOY:n kirjallisuussäätiön tunnustuspalkinto 1993, Eino Leinon palkinto 1996.

- Pentti Suksi